Laulaja-lauluntekijä Samuli Putro teki synkän & ajankohtaisen levyn. Keski-ikäinen muusikko haluaa kuitenkin nähdä valoa tunnelin päässä.
Aikaa uuden levyn julkaisuun on viikon päivät, ja laulaja-lauluntekijä Samuli Putro kertoo olevansa yllättävän rauhallinen. Tunnelmat eivät ole aina olleet yhtä seesteiset.
”Aiempien albumien alla on tullut kuviteltua, että julkisuudessa on olemassa jokin tuuli, joka kääntyy hyvään tai huonoon suuntaan. Sitä lukee merkkejä kaikkialta ympäriltään ja ajautuu täysin hysteeriseen tilaan. Alkaa miettiä, että tarkoittaako ohi ajavan bussin jarrutusääni sitä, että tämä levy tulee epäonnistumaan.”
Putron tuoreen pitkäsoiton nimi on Tavalliset hautajaiset. Otsikko vaikuttaa groteskilta, mutta sisältö on arkista.
”Levyllä on tarinoita ihmisistä, jotka käyvät töissä, menevät illalla kotiin ja viihtyvät siellä. Eli tarinoita tavallisista ihmisistä, joille hyvä elämä tarkoittaa tätä. Siinä mielessä tämä ei ole kauhean seksikäs levy.”
Helsingissä asuva Putro halusi tehdä lauluja Kehä kolmosen ulkopuolisesta Suomesta. Sen selkeämpään viitekehykseen hän ei pysty albumia asettamaan.
”Levyn sisällä on näyttämökuva, mutta ei mitään selkeää tai purettavaa tarinaa. Se kuvaa periaatteessa viime vuotta ja sitä, mitä kaikkea Suomessa tapahtui. Jonkinlainen sekaannuksen Suomi 2011.”
Ajankohtaisten ja ahdistavien laulujen lisäksi mukana on valoisiakin teemoja.
”Siellä on mukana ajattomuuden näkökulma, joka auttaa tajuamaan, että kyllä näistäkin ajoista vielä selvitään.”
Uuden levyn musiikki syntyi Raahessa, joka on Putron vanha kotikaupunki. Hän vuokrasi kaupungilta vanhan ruiskuhuoneen työtilakseen ja alkoi kirjoittaa.
”Oli mielenkiintoista tarkastella Raahea pelkästään kaupunkina. Aiemmin minulla oli jonkinlainen tarve vaalia omaa menneisyyttäni ja pitää yllä lapsuuden romanttista kuvaa. Nyt kun omat vanhemmatkin ovat muuttaneet kaupungista pois, pystyin katsomaan sitä aivan uudella tavalla. Marraskuisesta Raahesta löytyi myös paljon rumuutta, ahdistusta ja epätoivoa.”
Tämä kuuluu myös lopputuloksessa: valonpilkahduksista huolimatta Tavalliset hautajaiset on selvästi synkempi albumi kuin sitä edeltänyt Älä sammu aurinko. Kesäisen rillumarein ja nousuhumalaisen festarihumun sijasta nyt veisataan masennuslääkkeistä, epätoivon esseistä ja vanhenemisesta.
Niin, vanhenemisesta. Putro ei ole itsekään enää mikään nuori rokkari, vaan kohti keski-ikää kulkeva muusikko. Pitkällisen pohdinnan jälkeen hän myöntää, että tuore levy oli hänelle eräänlainen risteyskohta.
”Mä taisin vähän venyttää kolmekymppisyyttä, enkä edes tiedä mistä se johtuu. Ei mulla mitään paineita asian suhteen ollut. Tämän levyn kirjoittaja ei kuitenkaan ole enää 30-vuotias ja hukassa elämänsä kanssa. Sen välikauden epätoivo kuuluu tietynlaisena synkkyytenä, mikä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin toivottomuus.”
Putron tyylin tuntien ei ole yllättävää kuulla, että kirjoittaminen on hänelle erittäin konkreettista puuhaa. Tekstit kumpuavat siitä ympäristöstä, jossa hän kulloinkin on. Laulujen tekeminen on hänen tapansa ymmärtää muita ihmisiä.
”Ajankohtaisten aiheiden lisäksi halusin tällä kertaa samastua muun muassa itseäni paljon vanhempien ihmisten tunnekokemuksiin. Esimerkiksi siihen, mitä on kuolemanpelko, kun on 80-vuotias.”
Pitkän uran tehnyt Putro on kokenut lauluntekijä, mutta samastuminen ei käy häneltäkään käden käänteessä. Hän sanoo säveltäneensä uutta levyä varten peräti kymmeniä lauluja, jotka joutuivat käymään läpi tiukan seulan. Oikeanlaisen näkökulman löytyminen otti aikansa.
”Ei kukaan jaksa kuunnella pelkästään 42-vuotiaan helsinkiläisen miehen näkökulmasta kirjoitettuja lauluja, joissa päiväkirjamaisuus alkaa olla jo kiusallista. Tällä kertaa ulkopuolisen näkökulman löytäminen oli yllättävän vaikeaa.”
Oman elinpiirin kiemuroista kirjoittaminen ei tunnu enää yhtä tärkeältä kuin joskus nuorempana.
”Kun rockmuusikko on nuori, omasta elämästä toitottaminen on voimavara. Ei ole mitään niin ihastuttavaa kuin 22-vuotiaan nuoren peittelemätön itsevarmuus. Se kantaa oman aikansa, mutta kun tuo kortti on käytetty, täytyy etsiä jotain täysin muuta.”
–––––––––––––––
Sähköt sain
Tavalliset hautajaiset on tavallinen Samuli Putro -albumi. Se kertoo tarinoita tavallisten ihmisten tavallisesta elämästä tavallisessa suomalaisessa kaupungissa. On paljon ihmissuhdeongelmia, itsensä etsimistä ja masennusta, mutta myös pieniä sattumia ja huumoria.
Levy on Putron kolmas sooloalbumi. Se on samalla ensimmäinen, jota hänen luottomiehensä Jarkko Martikainen ei ole tuottanut. Yhteinen trilogia jäi vielä tällä erää keskeneräiseksi.
Albumin tuhti soundi jaksaa yllättää. Kahden lähestulkoon akustisen albumin jälkeen Putro on tehnyt kerrostalon kokoista stadionrockia, joka tuo mieleen 1990-luvun näivettyneet kitaraorkesterit.
Suunta on ehdottomasti rohkea, muttei erityisen tyylitajuinen. Kitaravalli etäännyttää kuulijan Putron teksteistä, mikä tuskin on ollut tuottaja Eppu Koskisen tavoitteena. Laulut on soitettu monessa tapauksessa pahasti tukkoon.
Onneksi poikkeuksiakin löytyy: hienolla viulusovituksella kuorrutettu Olet puolisoni nyt on kaunis kuvaus vanhenemisesta ja kuolemasta. Albumin suurin vahvuus onkin Putron kyky eläytyä hänelle vieraisiin elämäntilanteisiin.
Samuli Putro: Tavalliset hautajaiset. Kaiku Recordings 2012. Kolme tähteä.
Mikko Siltanen
