Uusi Viro on rakennettu ruumiiden päälle, kuvailee Tallinnassa asuva suomalaisyrittäjä. Niitä ruumiita, tosin eläviä sellaisia, voi kohdata esimerkiksi rajakaupunki Narvassa, jossa työttömien ainut toivo on Venäjä & sieltä tuodun halvan viinan & tupakan trokaaminen.
Kesäkuun puoliväli, 2011. Itä-Virossa Narvan kaupungissa, Venäjän rajalla, on käynnissä julkinen keskustelutilaisuus Narvan työttömyydellä on naisen kasvot. Teatterin Ilmarine-saliin on kokoontunut satakunta totista ihmistä. Naisia on ehkä kuutisenkymmentä prosenttia. Mukaan on lupautunut paikallisia parlamentaarikkojakin, mutta viime tingassa he jättävät tulematta.
Välillä kuumaksikin äityvässä venäjänkielisessä debatissa muun muassa vaaditaan Narvan julistamista katastrofialueeksi – se ehkä herättäisi Tallinnan päättäjäherrat ja muunkin Euroopan huomaamaan narvalaisten ahdingon.
Narvan työvoimatoimiston johtaja Jelena Kuzmina puolestaan kertoo, että reilun 60 000 asukkaan Narvassa on työttömiä reilut 5 000. Salissa on niin kova meteli, ettei kukaan kiinnitä huomiota siihen, sanooko Kuzmina puhuvansa rekisteröidyistä työttömistä vai kaikista työttömistä.
Virossa viranomaiset mielellään puhuvat vain rekisteröidyistä työttömistä eli heistä, jotka ovat ilmoittautuneet työttömiksi. Virallisesti Virossa on työttömiä ”vain” 50 000, kun ilmoittautumattomatkin mukaan lukien heitä on 100 000.
Tilaisuus Narvassa alkaa olla lopuillaan. Paikalle saapunut väki oli toivonut kuulevansa uutisia Kreenholmin tekstiilitehtaan mahdollisesta uudesta käynnistämisestä. Turhaan.
Näyttää siltä, että Kreenholmin viimeisen 20 vuoden murheellinen, konkurssiin vuoden 2010 lopussa päättynyt taival on lopullisesti ohi. Viron itsenäistyessä 1991 Kreenholm oli maan suurin yritys, työntekijöitä oli 13 000. Oli omat kaupat, koulut ja lastentarhat. Kreenholmiin, tehtaaseen, päästiin töihin, ei jouduttu.
Ruotsalaisen Borås Wäfwerin tytäryrityksenä sen tuotantoa supistettiin vähitellen, kunnes lopulta jäljellä oli vain 500 naistyöntekijää. Viime vuodet tehtaanjohtajana hääri suomalainen Matti Haarajoki.
Noista 500 viimeisestä naisesta on moni tänään täällä Ilmarine-salissa.
Ruotsalaisille omistajille jäi se kaikkein maukkain osa Kreenholmia, upea saaritontti Viron ja Venäjän rajalla plus kymmeniä ainutlaatuisia, historiallisia tehdasrakennuksia. Lennokkaiden suunnitelmien mukaan saarelle rakennetaan joskus tulevaisuudessa ”Narva Gate”, huvittelu- ja pelihelvetti venäläisille uusrikkaille ja muille itäisestä eksotiikasta kiinnostuneille poikamiesmatkaajille.
Ajatus Narva Gaten prameasta lasi- ja teräsarkkitehtuurista, kattohuoneistoista ja helikopterikentistä keskellä rappeutunutta, oman onnensa varaan jätettyä Narvan kaupunkia vaikuttaa vähintäänkin irvokkaalta. Tilaisuuteen osallistunut työtön Anatoli on samaa mieltä.
”Narvan maine Euroopan aids-pääkaupunkina on niin kehno, ettei moisille suunnitelmille voi kuin nauraa.”
Narvasta siirrymme Keski-Viroon, Viljandin kaupungin lähistölle, jossa peruskoulunopettajan koulutuksen saanut nelikymppinen Marju valmistautuu taas lähtemään töihin Suomeen. Hän oli siellä jo viime talven. Mukaansa hän ottaa viisivuotiaan tyttärensä ja pari matkalaukkua. Ennen ensimmäistä Suomen-vuottaan Marju oli työttömänä vuoden ja eli sukulaistensa ja ystäviensä avun varassa.
”Lapsilisää olen tainnut saada Viron valtiolta 30 euroa kuukaudessa. Se on niin pieni raha, ettei sillä ole Virossakaan mitään käytännön merkitystä. Työttömyyskorvausta sain joitakin kymppejä kuukaudessa, mutta sitä ennen olin karenssissa ainakin kolme tai neljä kuukautta.”, Marju kertoo.
”Moni Viron työtön elää luontais- ja vaihtotaloudessa. Rahaa ei ole.”
Viljandista ovat Narvan aids-murheet ja kieliriidat kaukana, tosin vain reilun 100 kilometrin päässä, mutta vaikeammaksi on elämä muuttunut viime vuosina täälläkin, eikä vain työttömillä.
Marju kertoo, kuinka paikallisen koulun opettajien palkkoja leikattiin kaksi vuotta sitten kertaheitolla 30 prosenttia. Rehtorin oli päätettävä, otetaanko vaadittavat säästöt palkoista vai katkaistaanko koulusta sähkö ja lämmitys iltapäiviksi. Lääkärit ovat eläkeikäisiä, sillä nuoret lääkärit ovat paenneet Suomeen ja Norjaan.
Reaalipalkat Virossa ovat pudonneet jo kohta kolme vuotta, ja putoavat yhä. Inflaatio Virossa on EU-maiden korkein, yli viisi prosenttia.
”Sokerikilo maksaa Virossa jo kolme kertaa enemmän kuin Suomessa. Se lyö etenkin maaseudun ihmisiä, joille säilötyt marjat ovat tärkeä osa talven ruokavaliota”, Marju sanoo.
Marjun mielestä virolaisista luotu kuva patrioottisena, yhtenäisenä kansana, joka nurisematta kestää köyhyyden, hädän ja palvelujen alasajon, on ”typerää propagandaa”.
”Eivät romahtava elintaso ja jatkuva epävarmuus aiheuta muuta kuin katkeruutta ja ongelmia. Juomista, välinpitämättömyyttä ja kateutta. Ihmiset ovat väsyneitä ja turhautuneita. Elämä on ollut yhtä kriisiä viimeiset 20 vuotta, tai itse asiassa pidempäänkin. Koko eliniän. Politiikkaan virolaiset ovat pettyneitä, joten siltä suunnalta ei odoteta muutosta. Ainoa keino taistella vastaan on muuttaa maasta.”
Marju naurahtaa purkauksensa päälle. Kaikesta huolimatta hän rakastaa maataan ja kansaansa. Hän muistuttaa, että Virossa on sanan ’valtio’, riik, merkitys erilainen kuin Suomessa. Virossa valtiolla tarkoitetaan virkamieseliittiä, kun taas Suomessa valtio on yhtä kuin kansa, ihmiset.
”Ei siis pidäkään yllättyä, jos virolainen sanoo rakastavansa maataan mutta vihaavansa valtiotaan. Valtio ei ole antanut hänelle koskaan mitään hyvää.”
Tallinnassa suomalainen monialayrittäjä Juhani Tamminen pakkailee kirjoja laukkuunsa. Tamminen on asunut Tallinnassa jo 15 vuotta ja pyörittänyt monen sortin bisneksiä. Vaarallisiakin. Nyt hän opiskelee töidensä ohessa Estonian Business Schoolin tohtoriohjelmassa. Viisikymppinen Tamminen näkee Viron yhteiskuntajärjestyksessä niin hyvää kuin huonoakin.
”Fakta on, että uusi Viro on rakennettu ruumiiden päälle. Virolaiset jaettiin heti 1990-luvulla voittajiin ja häviäjiin ja muun muassa kouluttautuminen tehtiin köyhille lähes mahdottomaksi, elleivät he sitten olleet valmiita suuriin uhrauksiin. Vastaavasti sosiaalinen liikkuvuus eri yhteiskuntaluokkien välillä on ollut Virossa poikkeuksellisen nopeaa. Täällä ei kukaan muistele menneitä tai entistä elämää. Eteenpäin pääsee, jos on halua ja tahtoa.
Tamminen jakaa Viron kolmeen eri kategoriaan.
”Ensin on EU-rahoilla ylläpidettävä EU-Viro Tallinnassa. Sitten tulevat Tallinna ja muut Viron mittakaavassa suuret kaupungit, lähinnä Tartto. Sitten, kolmantena, on Viron maaseutu, joka on jätetty koko lailla oman onnensa nojaan. Omanlaisensa poikkeuksen tekee Itä-Viro, Narvan ja Peipsi-järven ympäristö, johon on kylvetty hirvittävät määrät EU-tukirahaa. Alue on siistiytynyt, mutta uusia työpaikkoja sinne ei ole onnistuttu synnyttämään.”
Tohtorinväitöksensä Tamminen kirjoittaa johtamisopeista. Hän olisi halunnut tutkia Viron 1990-luvun yksityistämisprosesseja, mutta niihin materiaaleihin hän ei päästetty käsiksi. ”Ketään ei päästetä.”
Viron suurimpana haasteena Tamminen pitää veronkeräämisen tehostamista. Viron verokertymä on 20 kertaa pienempi kuin Suomen, mikä omalta osaltaan johtuu veronkierron laajuudesta.
”Veroviranomaisten resurssit on vedetty Virossa niin pieniin, ettei sillä porukalla pysytä vauhdissa mukana. Maksumiehiksi joutuvat ne, joilla on muutenkin vaikeaa, eli yhteiskunnan köyhät ja huono-osaiset.”
Takaisin Narvassa. Anatoli on lupautunut esittelemään naapurustoaan. Kotiinsa asti hän ei ulkomaalaisia vieraitaan kuitenkaan halua viedä. ”Siellä on niin ahdasta. Ette viihtyisi.”
Anatolin asunnolta on Kreenholmiin ja Venäjän rajalle vain kivenheiton matka. Anatolin mukaan rajasilta ja joen rannat ovat nykyään elektronisesti tarkasti valvottuja, toisin kuin vielä 1990-luvulla. Silloin oli rajassa kohta, jossa joen yli pääsi ilman passia etenkin talviaikaan. Tarvitsi vain hiipiä varovasti jäätä pitkin, riittävän kevyen repun kanssa.
”Siihen aikaan olivat rajavartijat laiskoja, nyt heidän motivaatiotaan syövät palkanalennukset ja irtisanomiset.”
”Ihmisten elinkeino ei sinänsä ole muuttunut miksikään. Narvan työttömät elävät Venäjästä. Ivangorodista haetaan halpaa viinaa ja tupakkaa, joka trokataan eteenpäin täällä Virossa. He, joilla on auto, hakevat Venäjältä halpaa bensaa. 1990-luvulla tavara salakuljetettiin, mutta nyt haetaan laillisesti. Määrät toki ovat pienempiä.”
Anatolin mukaan työtäkin on Venäjän puolella enemmän tarjolla kuin Virossa. Kun aiemmin Ivangorodista käytiin töissä Narvassa, on suunta nyt päinvastainen. Tai olisi, jos Venäjän viranomaiset myöntäisivät työluvan.
”Viron poliitikoille tämä on arka aihe. Viron EU-rahoista huolimatta elämä on Venäjän puolella monin osin parempaa kuin Virossa. Virossahan yritetään pitää yllä Venäjästä mielikuvaa takapajuisena, epästabiilina ja taantuvana valtiona. Moni itävirolainen yllättyykin käydessään ensimmäistä kertaa Pietarissa – kaupunki on siisti, siellä ovat tiet ja rakennukset paremmassa kunnossa ja ihmiset vaikuttavat onnellisilta.”
”Opiskelemaankin Narvasta lähdetään Venäjälle, ei Lontooseen.”
Kreenholm-kadulla vastaan astelee 30–40-vuotias nainen kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa. Aivan tähän lähelle rakennetaan Narva Gate, jos rakennetaan.
”Se oli Svetlana. Hän asuu perheineen tuossa talossa, se on kaupungin vuokratalo. Heillä ei ole juoksevaa vettä ja lämmityskin käy talviaikaan puoliteholla. Suihkuun pääsee pari kertaa viikossa, mutta siitä on maksettava. Perhe elää lapsilisillä. Neljästä lapsesta he saavat yhteensä reilut 100 euroa. Siis kuukaudessa. Muita tuloja heillä ei ole. Vuokraan menee satasesta puolet”, Anatoli selittää.
”Perheen isä muuten juo. Mutta niin Narvassa juovat muutkin. Miksi eivät joisi? ”
”Eläviä ruumiita tässä ollaan kaikki. Niin minäkin.”
Marjun & Anatolin nimet on muutettu.
_______________
Eri painoluokissa
Suomi ja Viro painivat eri painoluokissa, kun vertaillaan maiden valtiontalouksia. Vieläkin suuremmaksi erot venähtävät, kun tarkastellaan maiden panostuksia sosiaalitukeen.
Vuodeksi 2012 Suomen valtio on budjetoinut menoikseen reilut 52 miljardia euroa ja Viro reilut kuusi miljardia. Ero on noin yhdeksänkertainen. Väkeä Suomessa on neljä kertaa enemmän kuin Virossa. Viron budjetissa on noin viidesosa ulkomailta, etenkin Euroopan unionista, ropisevaa tukirahaa.
Suomessa valtio takaa, että ihmiselle jää välttämättömien menojen jälkeen käytettäväkseen 356 euroa kuukaudessa. Virossa tämä niin sanottu toimeentulominimi on 76 euroa kuukaudessa. Virossa summan pitäisi kattaa kaikki menot, myös vuokran ja ruoan.
Työttömälle maksettu peruspäiväraha on Suomessa 553 euroa kuukaudessa, Virossa noin 63 euroa kuukaudessa. Virossa sitä maksetaan pääsääntöisesti yhdeksän kuukauden ajan.
Keskimääräinen bruttopalkka on Virossa noin 850 euroa, Suomessa noin neljä kertaa enemmän. Keskimääräinen eläke on Virossa 300 euroa kuukaudessa, Suomessa 1 400 euroa.
Viron parlamentin, Riigikogun, jäsenen palkaksi on kirjattu lakiin Viron keskipalkka kerrottuna neljällä. Tällä hetkellä se on 3 400 euroa. Suomessa rivikansanedustaja vajaa kaksi kertaa enemmän, reilut 6 300 euroa.
_______________
Sami Lotila
