Arvostelussa Anni Nykäsen sarjakuva Mummo.

Kollega tarjosi lounaslukemiseksi Mummo-sarjakuvakirjaa. Pian sen sivuja koristivat soijarouhespagetin roiskeet kun nauratti niin kauheasti.

Mummo on toimelias, utelias, lähes ennakkoluulottomasti avoin uudelle mutta ei arastele pitää kiinni käsityksistään. Paikoin Mummo on härski – esimerkkinä sivu 25, jolla Mummon aikuinen lapsenlapsi esittelee tälle harvapartaisen poikaystävänsä Tsupen. Mummo kommentoi poikaparan leukakasvustoa… no, katsokaa itse, miten!

Jotkin isoäitiyden ominaisuudet lienevät universaaleja. Anni Nykäsen Mummo on kuitenkin keskimääräistä ronskimpi ja vireämpi, eikä Mummon Ukko pysy reinoissaan perässä.

Mutta muuttuuko mummous? Mummo on ikäpolvea, joka on elänyt sodan ruhjomassa Suomessa, kokenut puutetta ruoasta ja hyödykkeistä, jotka suurimmalle osalle nyky-Suomessa ovat itsestäänselvyyksiä.

Millainen mummo tulee siitä, joka nyt on lapsi? Kun kaiken voi nähdä ja kokea jo ennen eläkeikää, sovinnaistuuko tulevaisuuden mummo, muumioituuko tabletin – tai sen seuraajan – eteen ja vaipuu koomaan?

Anni Nykänen: Mummo. Sammakko 2010. Neljä tähteä.

Anu Harju