Toisinajattelija: Keskiarvot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä huonosti voivat, todella köyhät, yksinäiset tai muuten näköalattomat kurjistuvat nopeasti.
Suomalainen koululaitos on loistava. Se on maksuton ja siten tasa-arvoinen. Köyhät ja rikkaat, menestyjien ja luuserien lapset käyvät yleensä samaa koulua.
Kansainvälisessäkin vertailussa Suomi pärjää mainiosti. On luku- sekä laskutaito, tiedetään missä Ouagadougou on ja mikä oli Kuuban ohjuskriisi.
Oppilaat viihtyvätkin hyvin, vaikka valittavat väsymystä. Väsymys sitä paitsi syntyy kotona, huvikseen. Koulupäivä on kansainvälisesti vertaillen keskimääräistä lyhyempi ja läksymäärä keskitasoa.
Mielialalääkkeiden käyttö kasvaa, mutta se ei johdu niinkään siitä, että mielen häiriöt olisivat yleistyneet, vaan siitä että lääketarjonta on kasvanut ja käyttökynnys madaltunut.
Keskiarvot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä huonosti voivat, todella köyhät, yksinäiset tai muuten näköalattomat kurjistuvat nopeasti. Se vaikuttaa nopeasti myös enemmistön hyvinvointiin. Kun ontuvasta tulee hylkiö, tulee hänestä samalla piittaamaton. Yleensä välinpitämättömyys kohdistuu itseen, mutta joskus muihinkin. Silloin kuvittelee vastaavansa samalla mitalla ja voi ampua koulukaverinsa.
Mielen ja käytöksen häiriöt ovat koululle ongelma vasta kun ne vaikuttavat lukuaineiden koetuloksiin, sillä nuoria ei kouluteta elämää, vaan työtä varten.
Jos lukioikäisten taitoja ja kypsyyttä arvioi jollain muulla kuin matemaattis-luonnontieteellisten aineiden mittapuulla, koulutuksen yksipuolisuus paljastuu. Useimmat nuoret ovat tavalla tai toisella taikauskoisia. Useimmat eivät hahmota, miten (moraaliset) arvot rakentuvat ja miten niitä voi testata ja perustella. Monella on lapsen tunne-elämä. Itseilmaisutaito ja kyky ymmärtää muiden itseilmaisua voi olla peräti surkastunut. Kehittyneintä on vankkumaton käsitys tulevaisuudesta: rahaa ja kunniaa tuova ammatti, puolisoksi se ainoa oikea ja vapaa-ajaksi kivaa.
Pöpinäni on ehkä ylimielistä ja monasti teen omien koulumuistojeni pohjalta epäasiallisia yleistyksiä. Olen varmaan myös lukenut väärin monia kohtaamistani koululaisista. Silti kehtaan ehdottaa nykyisen tilalle koulua, joka perustuisi neljän aineryhmän tasapainoon:
1) ARVOT. Opitaan erilaisia filosofisia/uskonnollisia/poliittisia maailmankatsomuksia sekä niiden tausta, perustelut ja niihin kohdistettu kritiikki.
2) RUUMIINKULTTUURI. Koulitaan suoritus- ja nautintokykyinen ruumis. Koululiikunnan ilottomuus on koululaitoksen krooninen moka. Kansanterveyttä olennaisempaa on, että ihminen on joka tapauksessa ruumiillinen olio. Siksi ihmisellä on myös erityinen potentiaali kyetä ajattelemaan ja kokemaan ruumiillisesti, kokonaisvaltaisesti ja tavarattomasti.
3) TAIDE JA ITSEILMAISU. Miten pitäisi elää? Miksi kannattaisi elää? Mitä on hyvä elämä? Vastauksiin ei riitä pelkkä tietoinen ja sanallistettu järkeily. Arvojen testaukseen ja luomiseen tarvitaan taidetta. Itseilmaisu saa ymmärtämään minää ja toista.
4) TEKNINEN TIETOTAITO. Matemaattiset aineet, vieraat kielet, ympäristötieto, taloustieto jne.
Ihmisen tasapuolinen kehittäminen vaatii tätä kaikkea. Koulutus ei voi olla nollasummapeliä, jossa teknis-taloudellisten taitojen ”välttämätön” osuus työmarkkinoiden vaatimuksesta loputtomiin paisuu muiden ulottuvuuksien kustannuksella.
Nyt koulussa opetetaan vakavissaan vain teknisiä tietoja ja taitoja – arvot, ruumiinkulttuuri, taide ja itseilmaisu jäävät kodin ja yksilön itsensä harteille. Miksi juuri ne? Eikö niitä muka voi koulussa oppia? Ja mitä teknisillä tiedoilla ja taidoilla tekee, jos tunne-elämä on jäänyt viljelemättä, jos ei ymmärrä itseään eikä muita, jos ei osaa elää ja nauttia elämästä?
Teemu Mäki
