Malvina on venäläinen drag queen. Hän on kuin maa, jota rakastaa: valtava & kahtia jakautunut.
Olen paha suustani, minulla on rempseät jutut. Joku saattaa pitää minua häpeämättömänä, vaikka itse olen eri mieltä. Minä olen viihdetaiteilija, ilveilijä ja pelle. Minä haluan tuottaa ihmisille iloa. Nimeni on Aleksei Uskov.
Tunnen olevani pieni poikanen, joka ei kokonaan käsitä paikkaansa tässä maailmassa. Todellisuudessa olen hyvin isokokoinen.
Minun pitäisi laihduttaa sata kiloa. Siksi toivon pääseväni Venäjän Suurin pudottaja -tosi-tv-kilpailuun.
Oletko koskaan nähnyt aitoja karvaisia tissejä? Malvina von Begemot on kymmenisen vuotta sitten keksimäni hahmo. Voisi kuvitella, että meikatessani puen ylleni naamion, jonka alle piilotan todellisen minäni. Tosiasiassa meikin alta näkyy kaikkein syvin olemukseni – silmät.
Esiintyessäni ensimmäistä kertaa parodioin Alla Pugatšovaa sinisessä peruukissa. Malvina on sinitukkainen tyttö Aleksei Tolstoin sadussa Pieni kulta-avain eli Buratinon seikkailut.
Begemot tarkoittaa venäjäksi virtahepoa, sen niminen on myös taikuri Wolandin seurueeseen kuuluva kissa Mihail Bulgakovin romaanissa Saatana saapuu Moskovaan.
Naistaiteilijanimeni yhdistetään nykyään usein transvestisuuteen tai transvestiseen fetisismiin. Joku hullu kysyi nettisivuillani, olenko liian lihava roikkumaan hirsipuussa, johon Venäjällä aikanaan tullaan kaikki pederastit vetämään. Vastasin, etten ymmärrä, mitä hän tarkoittaa kyseisellä loukkaavalla termillä.
Sanalla tarkoitetaan homoseksuaaleja ja transihmisiä – käsitykseni mukaan nämä jutut ovat maassamme aikuisen ihmisen vapaaehtoinen taakka ja jokaisen oma asia.
Usein show’ssani minä muuntaudun naiseksi, mutta en saa siitä sukupuolista tyydytystä. Noita-akkaakin ovat Venäjällä perinteisesti esittäneet miehet.
Pukeudun toisinaan myös Katto-Kassiseksi tai nallekarhuksi. Toukokuun alussa vedin samana iltana keikan ensin tavalliselle ravintolayleisölle, sitten homobaarissa karhuille. Alussa olin harmaapartainen velho Gandalf, mutta muutuin yllättäen ronskiksi itämaiseksi tanssijattareksi.
Lapsena minua viehättivät lelukaupat ja klovnit. Muodonmuutos on kiinnostanut minua aina.
Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa – äidin luvalla opiskelin juristiksi ja isän mieliksi ekonomiksi. Olen työskennellyt sekä asianajotoimistoissa että valtavan lihatuoteyrityksen myynnissä ja kenkäkauppiaana.
Esiinnyin ensimmäisen kerran 24-vuotiaana. Olin lyönyt sadasta dollarista vetoa, että pystyisin samaan kuin eräs kuuluisa pietarilainen artisti – hyppäämään lavalle hameessa ja tanssimaan tieni yleisön sydämiin. En pystynytkään. Opettelen edelleen.
Parrasvaloissa tajusin, ettei oikeaa onnea tuokaan raha. Heitin hienoilla tutkinnoillani vesilintua. Siitä lähtien olen työskennellyt viihdetaiteilijana, primadonnana, muusana ja jumalattarena…
Yritin ennen työni kautta kasvattaa ihmisiä olemaan hyviä toisilleen, mutta havahduin huomaamaan, että se on turhaa. Nykyään yritän vain elää parhaan omantuntoni mukaan. Samalla voin tunnustaa olevani pelokas. Suorastaan jänishousu.
Vaikka tuenkin monia HLBT-yhteisön ajamia asioita, en tänä keväänä lähtenyt Mars-kentälle lennättämään sateenkaarenvärisiä ilmapalloja. En lähtenyt, koska minulla oli samana päivänä konsertti enkä olisi voinut sinne mennä kokonaan ruhjottuna ja mustelmilla. Arvasin jo etukäteen, että joku joukko tulee hakkaamaan mielenilmaisuun osallistujat.
Kymmenen vuotta sitten en aina ajatellut, millaisia tyhmyyksiä teen. Kunnolla juhlitun illan jälkeen saatoimme koko porukalla korkokengissä ja mekoissa kävellä kapakasta metroon ja kotiin.
Ennen saatoin ilmestyä Malvinana ystävieni juhliin. Nykyään hän on maksullinen nainen – daami tulee esille vain tilauksesta ja hoitaa hommat, kunhan saa palkan.
En pidä sanasta ”suvaitsevaisuus”, käytän mieluummin käsitettä ”hyvyys”. Sana on venäläisessä merkityksessään kaikenkattava – se sisältää monia muotoja, joista suvaitsevaisuus on vain yksi. En myöskään pidä kaikista HLBT-järjestöjen, liberaalien tai niin sanottujen demokraattien työtavoista. Monet heidän tempauksistaan muistuttavat suttuista performanssia.
Loppujen lopuksi räikeä ja huomiota herättävä toiminta ärsyttää ihmisiä liikaa ja johtaa räjähdykseen, jonka jälkeen koko homma kielletään. Tai sitten sallitaan, kuten Euroopassa – sellaista päivää tuskin saan nähdä elämäni aikana.
Toisaalta ymmärrän, että HLBT-yhteisön jäsenet on asetettu epäoikeudenmukaiseen asemaan. Maallisessa valtiossa heitä on alettu käskyttää, kerrotaan, miten heidän tulee käyttäytyä, aivan kuin teokraattisessa valtiossa.
En pidä siitä, kuinka maallinen valtiomme on alkanut käyttää pappeja ja heidän hännystelijöitään kieroutuneesti massojen rauhoittamiseen.
Venäjä on iso maa ja kansa vahvaa. Tämän maan saa nelinkontin yksi asia – peruna. Toukokuussa kaikki ovat datšoillaan koko toivo mullassa. Perunan toi Amerikasta Venäjälle Pietari Suuri. Antoi ukaasin: ”kontillenne siitä, istuttakaa ja syökää”. Ennen Pietaria maassamme oli erilaista syötävää nauriista kaaliin. Nyt on vain peruna.
Pidän yksinkertaisista asioista. Pidän siitä, kun miehet antavat naisille istumapaikan metrossa. Pidän siitä, kun he avaavat naisille ovia. Tykkään erityisesti siitä, kun rakastuneet pitävät toisiaan kädestä kiinni. Harmi vaan, että poikien ei sovi Venäjällä niin tehdä. Tyttöjen välinen fyysinen läheisyys on meillä hyväksyttävämpää.
Pyrin vaalimaan yhteyttä vanhempiini. He eivät tiedä elämästäni kaikkea, vaikka luonnollisesti joskus jotain aavistelevatkin. Heille riittää tieto siitä, että olen toimeentuleva aikuinen ihminen.
Ehkäpä kaikki olisi toisin, jos olisin syntynyt johonkin muuhun maahan? Duuma syöksee tolkuttomia lakejaan kuin raivohullu painokone – minä haluaisin mieluummin lastensatuja.
Venäjälle syntyminen on kuitenkin kohtalo. Pietari on sellainen kaupunki, josta on vaikea lähteä.
Kirjoittaja on venäläisen kirjallisuuden jatko-opiskelija.
Riku Toivola
