Suomalainen mies avautuu saunassa.
Mikä yhdistää Afganistanissa taistellutta sotapoliisia, koditonta miestä, veturinkuljettajaa, sotaveteraania ja paperitehtaan poikia? Vaikeista asioista he avautuvat kaverilleen saunassa. Sauna voi olla yleinen, teltassa, oma savusauna tai sähkösauna. Tärkeää on, että mukana on kaveri ja soveltuvat saunajuomat. Uusi kotimainen dokumenttielokuva Miesten vuoro näyttää, miten vaikeita asioita miehet joutuvat pitämään sisällään ja kuinka tärkeää on joskus päästä puhumaan niistä.
Viime vuosikymmenet on totuttu siihen, ettei mies itke, ei näytä tunteitaan. Miksi? Sota opetti miehet koviksi, mutta voiko sotaankaan todella enää vedota? Vastauksia elokuva ei anna, mutta paljon uusia kysymyksiä. Tasa-arvon luvatussa maassa ei kukaan voi sanoa, että on oikein, että noin 70 prosentissa huoltajuuspäätöksistä isä menettää huoltajuuden.
”Olin viisi vuotta sitten masentunut. Silloinen naisystäväni sanoi, että sille pitäisi tehdä jotain ja että olen onnellinen vain perjantaisin kun tulen Rajaportin saunasta”, ohjaaja Joonas Berghäll kertoo elokuvan Miesten vuoro lähtökohdista.
”Kuuntelin saunassa, kun 25-vuotiaat pojat keskustelivat, toinen sanoi olevansa umpirakastunut ja löytäneensä elämänsä naisen. Kun pojat olivat lähteneet vilvoittelemaan, 50-vuotiaat miehet alkoivat keskustelun, että nyt se ero tulee.”
Kun isä kertoo toisen kaksostyttönsä kuolemasta tai äärimmilleen treenattu sotapoliisi muistelee miltä tuntui kuulla äitinsä kuolemasta Afganistanissa, ei kyyneleitä voi katsomossa pidätellä. Eivätkä kertojatkaan niitä pidättele.
”Kaikilta kuvattavilta on tullut hyvää palautetta elokuvasta eikä kukaan ole katunut osallistumistaan, päinvastoin. Yksi mies sanoi elokuvan nähtyään, että se oli kuin oman sydämensä kuvaa olisi katsonut”, toinen ohjaaja Mika Hotakainen sanoo ja näyttää kädellään puolikkaan sydämen kuvaa.
”Osaa tarinoista metsästettiin, kun oltiin kuultu jonkun miehen tarina. Osa tuli yllätyksenä, kun olimme menossa kuvaamaan toista miestä ja kaverilta tuleekin vielä hurjempi tarina, jota hän ei ole kertonut kenellekään 30 vuoteen”, Hotakainen kertoo.
Elokuvaa tehtiin kolme vuotta, ohjaajat sanovat ajaneensa yli 30 000 kilometriä Suomea ristiinrastiin. Elokuvassa on 16 saunaa, 19 kuvattiin, kolmisenkymmentä oli ehdolla. Kuvissa vilahtaa teuvalainen puhelinkoppisauna, puimurinperään ja vanhaan Saabiin rakennettu sauna.
”Suomalainen innovaatio on nyt sitten tämäkin, että pystymme kuvaamaan oikeasti kuumassa saunassa”, elokuvan toinen kuvaaja Jani Kumpulainen kertoo. Aiemmin dokumenteissakin on näytelty, että sauna olisi kuuma tai se on lämmitetty vain 40 asteeseen.
”Mutta jos kameran kuumentaa 100-asteiseksi, ei se höyrysty.”
Niinpä kuvaajat, äänittäjä ja ohjaajat olivat alasti saunassa haastateltavien kanssa.
”Tilanteet olivat herkkiä, ja kyllä kuvaajilta kysyttiin kuntoa kuvata 80-asteissa saunassa neljä viisikin tuntia”, Berghäll muistelee. Tilanteet rakennettiin siten, että miehet pistettiin saunaan ja kamera päälle, ohjaajat kertovat.
Mutta todellisuudessa elokuvassa ei ole kyse eriskummallisista saunoista, suomalaisen miehen intohimosta vaan miehistä itsestään. Osa kuvattavista kertoi omista elämistään nähtyään tuotantoyhtiön nettisivuilla tietoja tulevasta elokuvasta. Karhun kanssa saunoneen miehen tarina oli tällainen.
”Hänelle kai kolahti ajatuksemme teemasta: ystävyydestä ja rakkaudesta”, Mika Hotakainen arvelee.
”Jouduin itse kohtaamaan nuorena ystävän kuoleman ja paljon vakavia tunteita. Kyllä tällä elokuvalla on tarkoitus osoittaa, että miehet ovat herkkiä”, Hotakainen sanoo.
”Elokuvan tekeminen oli terapeuttinen kokemus”, Berghäll säestää.
Sykähdyttävää elokuvaa viedäänkin nyt vauhdilla elokuvafestivaaleille. Televisioesityksistä on sovittu jo Pohjoismaihin, ja menestys on varmaa. Tai on ainakin suuri vääryys, jos suomalaisen miehen herkkää kuvausta ei ymmärretä maailmalla. Nyt todellakin on miesten vuoro kertoa tunteistaan.
Joonas Berghäll & Mika Hotakainen: Miesten vuoro. Tampereen elokuvajuhlilla 12.3. Ensi-illassa 26.3.
Hannele Huhtala
