Arvostelussa Isao Takahatan elokuva Pom Poko.
Jeesukseen uskotaan laajemmin ja vakaammin kuin pääsiäispupuun, mutta molemmat ovat yrityksiä hahmottaa metafyysistä tuntematonta. Yliluonnollisuuden idea on tapa etsiä käsinkosketeltavaan maailmanosaan uutta tulkintakulmaa. Absurdi metafyysiikka kertoo maailman hillittömyydestä.
Japanissa uskotaan, että ketut, kissat ja pesukarhut voivat muuttaa muotoaan. Tähän on tarttunut Cinema Mondon maahantuoma Studio Ghibli -animaatio, Hayao Miyazakin käsikirjoittama ja tuottama Pom Poko (1994). Siinä metsäneläimet seikkailevat joukossamme ihmisen näköisinä muuttuen tarvittaessa vaikka valurautapadoiksi.
Tässähän ei siis ole mitään järkeä. Jättimäisiksi kasvavia kiveksiään hyökkäysaseena käyttävä pesukarhu on oikeasti naurettava idea.
Silti näissä maatilkkuaan kaupungistumiselta suojelevissa transformers-karvaturreissa on jotain todellista. Jossakin se puu uhkaa kaatua oikeasti. Jos se puu on hyvin tärkeä, ehkä tosiaan kannattaa laittaa killuttimet kilveksi.
Isao Takahata: Pom Poko. Elokuvateattereissa nyt.
Neljä tähteä.
Jari Tamminen
