Maareformi ei ole Kiinalle vientituote.
Tärkein syy Kiinan maaseutuköyhyyden vähenemiseen 1980-luvulta lähtien olivat maareformi ja muut pienviljelijöiden tuloja kasvattaneet uudistukset. Usein mainitut talouden vapauttaminen ja talouskasvu eivät sellaisinaan olisi tuoneet helpotusta. Näin kertoivat tutkijat Jayati Ghosh ja C. P. Chandrasekhar tammikuussa 2009 ilmestyneessä artikkelissaan How did China Reduce Rural Poverty?
Kiinan nykyinen toiminta Afrikassa perustuu toisenlaisiin lähtökohtiin. The Economist -lehden mukaan Saksan viljelypinta-alan kokoinen alue on siirtymässä mittavien maakauppojen seurauksena muun muassa Kiinan, Intian ja arabivaltojen omistukseen, mikä on herättänyt laajoja protesteja ja huolta köyhien maiden ruokaturvasta.
Kiinassa köyhyys on tutkijoiden mukaan vähentynyt erityisesti silloin, kun pienviljelijöiden asemaa on parannettu lainsäädäntöä ja toimintatapoja muuttamalla.
”Vaikka talouskasvu on ollut Kiinassa jatkuvasti korkeaa uudistusten alkamisen jälkeen, köyhyyden vähentyminen on ajoittunut selvästi rajattuihin ajanjaksoihin. Tämä on tärkein oppi Kiinan kokemuksista talouskasvusta ja köyhyyden vähentämisestä”, luonnehtivat Ghosh ja Chandrasekhar tilannetta.
Maaseudun köyhyys väheni tutkijoiden mukaan erityisen nopeasti vuosina 1979–1984 sekä 1995–1997. Ensimmäisessä vaiheessa maanomistusta selkeytettiin ja maata jaettiin pienviljelijöille, hintoja nostettiin ja tuotantoa monipuolistettiin. Samalla kasvatettiin myös lannoitteiden tukiaisia.
Jälkimmäisessä vaiheessa 1995–1997 köyhyyden väheneminen liittyi ennen kaikkea tuottajien tulotason kasvuun.
”Köyhyyden väheneminen Kiinassa on liittynyt vahvemmin talousrakenteiden muutoksiin ja tasa-arvoa tukeviin uudistuksiin kuin pelkkään bruttokansantuotteen kasvuun. Köyhyyden vähentäminen myös jatkossa tulee riippumaan Kiinan kyvystä pitää kiinni uudistuksista ja kehittää niitä edelleen”, summaavat Ghosh ja Chandrasekhar tutkimustuloksiaan.
Suuren mittaluokan maakaupat ovat nostattaneet huolta siitä, että Kiina ja muut nousevat kehitysmaat eivät halua tukea niitä köyhempiä maita seuraamaan oppeja, jotka auttoivat esimerkiksi Kiinaa vähentämään köyhyyttä.
Monien kehitysmaiden hallituksille maan myynti tai vuokraus voi olla houkutteleva keino saada pikavoittoja, mutta uhkana ovat monet yhteiskunnalliset ja ympäristöongelmat. Vuokrattu maa ei lisää paikallisten ihmisten mahdollisuuksia kerätä elantoaan, toisin kuin esimerkiksi maan oikeudenmukaisempi jakaminen.
Tilanne on saanut esimerkiksi YK:n ihmisoikeusneuvoston UNHRC:n erityisraportoija Olivier de Schutterin vaatimaan uusien, seitsemänkohtaisten ihmisoikeusnormien kehittämistä maakauppojen eettisyyden varmistamiseksi.
”Maa on maailman miljoonille pienviljelijöille paitsi tärkein toimeentulon lähde, myös tärkeä osa kansojen ja yhteisöjen identiteettiä. Jos investointisopimukset uhkaavat näitä arvoja, on seurauksena monia ongelmia. Nouseva trendi voidaan saada parempaan ohjaukseen korostamalla ihmisoikeusperiaatteita ja -sääntöjä”, de Schutter totesi Genevessä 11. kesäkuuta maakauppoja seuraavan farmlandgrab.org-uutissivuston mukaan.
Cambridgessä poliittisen taloustieteen professorina toimiva Ha-Joon Chang esitteli vuonna 2003 pitkäikäiseksi osoittautuneen metaforan talouden suojaamisesta tikapuina, joita pitkin nykyiset teollisuusmaat nousivat ennen kuin ne avasivat taloutensa kilpailulle. Rikkaat maat ovat Changin mukaan potkineet tikkaat pois kehitysmaiden ulottuvilta nyt, kun talouden nopeaa avaamista vaaditaan kaikista köyhimmiltäkin mailta.
Jayati Ghoshin ja C. P. Chandrasekharin tutkimus muistuttaa, että Kiinan omat tikapuut muodostuivat talouden suojaamisen lisäksi myös maareformista.
Matti Ylönen
