Psykologi Aku Kopakkalan mukaan sananvapaus on kuin lihas, joka surkastuu, jos sitä ei käytä. Kopakkalalle lihaksen käyttö toi potkut terveyspalveluyhtiö Mehiläisestä.
Lounasaika on juuri loppumassa Helsingin Hämeentiellä sijaitsevassa ravintola Monte Etnassa. Aurinko lämmittää ikkunan vieressä olevaa nurkkapöytää.
Auringonvalo osuu suoraan nurkkapöydässä istuvaan kapeakasvoiseen mieheen, jolla on yllään kesäinen kauluspaita ja vaaleat suorat housut. Kun astun sisään, hän puntaroi minua hetken katseellaan ja heilauttaa sitten iloisesti kättään.
Hän on terveyspalveluyhtiö Mehiläisen entinen kuntoutusjohtaja, psykologi Aku Kopakkala.
”Elämä on ollut vilkasta irtisanomisen jälkeen. Äsken joku pysäytti mut kadulla. Ihmiset haluavat kertoa kokemuksistaan”, Kopakkala kertoo.
Hän sai potkut edellisellä viikolla annettuaan Ylen ajankohtaisohjelma MOT:lle haastattelun, jossa hän kommentoi masennuslääkkeiden käyttöä muun muassa seuraavasti:
”On myös koulukunta, joka on sitä mieltä, että nimenomaan masennuslääkkeet altistaa masennuksen uusiutumiseen ja kroonistumiseen. Koulukunta on ollut jo kauan olemassa, joten jos he ovat oikeessa, tämä tilanne on erittäin outo.”
Ohjelman jälkeen Kopakkalan nimi nousi kaikkien tietoisuuteen. Hänestä tuli kerralla psykologi, joka uskalsi puhua kriittisesti masennuslääkkeistä.
Kopakkalan tarina ei ole noudatellut tavanomaista psykologin urakehitystä. Mehiläinen on hänen ensimmäinen vakituinen työpaikkansa. Ennen Mehiläistä Kopakkala ehti muun muassa pyörittää omaa konsulttitoimistoa ja lomakeskusta Karjalohjalla sekä toimia politiikassa.
Mehiläisen palveluksessa hän aloitti vuonna 2001. Kuntoutusjohtajana hän kehitti esimerkiksi uusia skitsofrenian hoitomuotoja hyvin tuloksin.
Haastattelun alkaessa Kopakkalan tulevaisuus on edelleen auki. Mieli palaa jatkamaan kesken jäänyttä työtä.
Hän on jo useita vuosia puhunut masennuslääkkeiden liikakäytöstä, niiden haitallisista sivuvaikutuksista ja terapian tärkeydestä.
Vuonna 2009 Kopakkala julkaisi kirjan, jonka teesit nostettiin muun muassa City-lehteen.
Vuonna 2011 hän valmisteli aiheesta väitöskirjaa ja kommentoi varsin reippain sanankääntein masennuslääkkeiden käyttöä Länsiväylä-lehdelle. Millaisia seuraamuksia näistä keskustelunavauksista tuli?
”Ei minkäänlaista. Mä olen tehnyt huomattavasti niitä radikaalimpia esityksiä talon sisällä. Minut tiedetään siitä.”
Kopakkala aavisti, että MOT-ohjelmasta saattaa tulla jälkipuintia, joten hän laittoi haastattelun jälkeen tekstiviestin Mehiläisen lääketieteelliselle johtajalle Jarmo Karpakalle, joka on myös hänen hyvä ystävänsä.
MOT:n ohjelma tuli ulos toukuun lopulla, ja potkut seurasivat seuraavalla viikolla.
Kopakkala pohti, pitäisikö hänen kirjoittaa asiasta Facebookiin.
”Mä päätin, että ainakin kavereille pitää päivittää, että nyt mut on irtisanottu. Kirjoitin kolmen lauseen päivityksen ja menin nukkumaan. Aamulla kun heräsin, puhelin oli täynnä yhteydenottopyyntöjä toimittajilta.”
Irtisanomisesta syntyi kohu, ja Mehiläinen joutui puolustuskannalle. Yhtiön toimitusjohtaja Matti Bergendahl ei suostunut ottamaan julkisuudessa kantaa, vaikka hän viime kädessä päätti potkuista. Kommentaattoriksi joutui lääketieteellinen johtaja Jarmo Karpakka.
”Hänen rooliinsa kuuluu selittää, kun asiat menevät vaikeiksi”, Kopakkala kertoo.
Kopakkala on harmissaan siitä, että hänen ystävänsä on joutunut vaikeaan välikäteen. Karpakka perusteli potkuja Iltalehdelle sillä, että Mehiläisen nimissä ei saisi kritisoida Käypä hoito -suosituksia.
Mehiläisen perustelut eivät vakuuttaneet Lääkäriliittoa tai Psykologiliittoa. Molemmat järjestöt ilmoittivat, että Käypä hoito -suosituksista on voitava käydä julkista keskustelua.
Kopakkala tarkastelee lounaslistaa. Iltapäivä on jo pitkällä, ja Kopakkalalla on nälkä. Hän tilaa pasta-annoksen.
”Mulla on aina kauhea nälkä, koska harrastan ultrajuoksemista”, Kopakkala sanoo.
Ultrajuokseminen tarkoittaa äärimmäisen pitkien matkojen taivaltamista. Niiden rinnalla maraton kuulostaa kevyeltä aamulenkiltä.
Kopakkalalla on hallussaan kuuden vuorokauden ratajuoksun Suomen ennätys, 649 kilometriä. Hän juoksi sen viime syksynä Oxfordissa järjestetyssä kilpailussa.
Vilkaisen pöydän alle ja huomaan, että Kopakkalalla on nytkin juoksukengät jalassa. Miten ihminen voi juosta kuusi vuorokautta yhtä ja samaa rataa?
”Irti päästäminen on se juttu. Elää vain siinä hetkessä, jokaisessa askeleessa. Jossain vaiheessa huomaa, ettei mieti enää edes vasenta ja oikeaa askelta. Silloin tuntee, että maailma on hyvä ja sä selviät siitä.”
Kopakkalalle juokseminen on terapiamuoto. Keskustelussa hän rakentaa nopeasti aasinsillan lenkkeilystä masennuksen hoitoon.
”Juokseminen on maaginen keino mielenterveyden hoitamisessa. Mielenterveyden kannalta uusien solujen syntyminen aivoissa on oleellista. Liikunta on siihen tehokkain keino.”
Kopakkala listaa erilaisia tutkimuksia, joissa masennus- ja skitsofrenialääkkeet näyttäytyvät kyseenalaisessa valossa ja voivat jopa kroonistaa ongelmia.
Yhtenä onnistuneena hoitomuotona skitsofreniaan Kopakkala mainitsee Keroputaan mallin, jota harjoitetaan Torniossa Keroputaan sairaalassa. Malli perustuu potilaan ja hoitohenkilökunnan avoimeen keskusteluun ja tasa-arvoon.
”Suomessa potilaan pitää tulla lääkemyöntyväiseksi, jotta hän pääsee pois sairaalasta. Psykiatriseen hoitoon on aina liittynyt vallankäyttöä. Tulevaisuudessa tämä voi näyttää rikokselta ihmisyyttä vastaan.”
Kopakkalan mukaan pitäisi ensisijaisesti keskittyä ihmisten mielenterveysongelmia aiheuttavien tilanteiden korjaamiseen. Esimerkkinä hän nostaa esiin erään sairaanhoitajan tapauksen.
”Muistan tilanteen, jossa hoitaja sai masennuslääkettä, kun esimies kiusasi häntä vakavasti. On aivan sairasta auttaa ihmistä kestämään niin sairasta tilannetta lääkkeillä.”
Keskeisenä ongelmana mielenterveysongelmien hoitamisessa Kopakkala näkee diagnosointiin pohjautuvan järjestelmän.
”Keskustelu diagnostiikasta paljastaa valtarakenteet hetkeksi, kunnes verhot vedetään jälleen eteen. Ihan kuten tässä mun irtisanomisessa”, Kopakkala sanoo.
Kopakkala kertoo tehneensä itselleen Yhdysvalloissa kehitetyn mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmän eli DSM-5:n mukaisen diagnoosin. Tuloksena oli viisi eri diagnoosia, jotka vaativat lääkitystä.
”Järjestelmään on tehty niin matala kynnys, että kaikki elämän asiat ovat tulleet diagnostiikan piiriin.”
Kopakkalan mukaan mielenterveyden ongelmien diagnosointi muuttuu sitä epäluotettavammaksi, mitä yksityiskohtaisemmin ongelmia pyritään erottelemaan toisistaan. Pahimmillaan henkilö hautautuu diagnoosin alle.
”Diagnoosin jälkeen kukaan ei ole enää kiinnostunut henkilön ongelmista ja tarinasta. Häntä pelätään, ja kukaan ei usko hänen juttujaan.”
Viime heinäkuussa Suomen mielenterveysseura julkaisi samansuuntaisen tiedotteen. Siinä esitettiin huoli arkielämän tunteiden, kuten pelon, surun tai huolestuneisuuden, keinotekoisesta muuttamisesta sairauksiksi.
Kelan tilastot kertovat karua faktaa. Viime vuonna Suomessa masennuslääkkeitä käytti yli 428 000 ihmistä ja lääkkeiden kustannukset nousivat yli 44 miljoonaan euroon.
Vuonna 2010 Suomen Lääkärilehdessä todettiin, että masennuksesta kärsii elämänsä aikana joka viides suomalainen. Sitä voi pitää kansansairautena.
Istumme Monte Etnassa kahden. Muut lounastajat ovat jo lähteneet, ja tilaamani jäätelö on sulanut lasiin. Kysyn Kopakkalalta, miksi hän haluaa palata yhtiöön, joka rajoitti hänen sananvapauttaan ja mahdollisesti irtisanoi hänet laittomasti.
”Mehiläisessä minulla on ollut vapaus kehittää asioita, kuten hoitomenetelmiä masennukseen ja skitsofreniaan. Mulla on suuri motivaatio tähän työhön. Haluan rakentaa niin hyvän hoitomallin, että kaikki muut tulevat varastamaan sen meiltä”, Kopakkala innostuu.
Hän puhuu kokonaisvaltaisista hoitomalleista, joissa pyritään ratkaisemaan potilaiden sosiaalisia ongelmia ja ristiriitoja, jotka aiheuttavat masennuksen. Kopakkalan mukaan jokainen masennustapaus on yksilöllinen ja pitää siksi myös hoitaa yksilöllisesti.
”Ei se ole edes hirveän kallista, ja meillä on hyviä hoitotuloksia. Mun höynäilyjä on ilmeisesti ymmärretty, kun asiakkaat ovat niistä pitäneet ja ne ovat tuottaneet myös rahaa.”
Kopakkala kertoo käyneensä aamulla lenkillä kaveriensa kanssa ja mainneensa heille haastattelusta.
”He nauroivat mulle ja sanoivat, että kun se lehti tulee ulos, niin sut potkitaan uudestaan pihalle ja susta tulee jojo-Aku!”
Päätämme haastattelun, ja Kopakkala kaivaa puhelimensa esiin. Pitkäksi venyneen haastattelun aikana hän on saanut puhelun kollegalta. Kopakkala päättää soittaa takaisin. Ensimmäistä kertaa haastattelun aikana hänen kasvoilleen laskeutuu synkistynyt ilme.
”Toi on ihan törkeetä”, Kopakkala sanoo puhelimeen.
Käy ilmi, että lääketieteellinen johtaja Jarmo Karpakka ja lääkeyhtiöltä Pfizeriltä Mehiläiseen siirtynyt liiketoimintajohtaja Ove Uljas ovat puhuneet henkilöstölle siihen sävyyn, ettei Kopakkalaa enää oteta takaisin.
Syitä Karpakka ja Uljas eivät ole suostuneet erittelemään. He ovat kertoneet työntekijöille vain, että syy ei ollut MOT:n haastattelu tai Kopakkalan tekemä työ, vaan jotain muuta.
”Harmillista. Ne ovat maalanneet minusta henkilöstölle niin mustan kuvan, että eivät ne ota takaisin. Mua harmittaa, että mulla jää työtä kesken niin mahdottomasti. Se on sikatyhmää.”
Haastattelun jälkeen Kopakkala kertoi sähköpostitse, että hän aikoo viedä irtisanomisensa oikeuteen.
Mehiläisestä ei suostuttu kommentoimaan irtisanomista millään tavoin.
_______________
Lääke- ja terveysbisnes paiskaavat kättä
Mehiläiseltä irtisanotun psykologi Aku Kopakkalan tapaus on kiinnostava esimerkki siitä, miten läheisissä yhteyksissä lääketeollisuus on lääkärikunnnan ja terveyspalveluita tuottavien yritysten kanssa.
Monilla Mehiläisen johtohenkilöillä, jotka olivat irtisanomassa Kopakkalaa, on tausta lääketeollisuuden parissa.
Toukokuussa, vain viikkoja ennen Kopakkalan potkuja, Mehiläisen uudeksi liiketoimintajohtajaksi nimitettiin lääkejätti Pfizerin toimitusjohtaja Ove Uljas. Uljas on Mehiläisen johtokunnan jäsen.
Johtokunnassa istuu myös Kopakkalan esimies, kuntapalvelujen liiketoimintajohtaja Johanna Asklöf, joka puolestaan siirtyi vuonna 2011 Mehiläisen palvelukseen Suomen suurimmasta lääketeollisuusyhtiöstä Orion Pharmasta.
Mehiläisen hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius tunnetaan Suomessa parhaiten Fortumin entisenä toimitusjohtajana, mutta hänen taustansa on Ruotsissa.
1990-luvulla Lilius toimi Wallenbergin suvun omistaman Incentive AB:n toimitusjohtajana. Lilius saneerasi yhtiön lääketekniikkaan keskittyväksi teollisuuskonserniksi. Kahdeksan vuoden aikana yhtiön arvo viisinkertaistui.
Jari Hanska
