Kansallisoopperassa Verdin Naamiohuvien tuunattu päähenkilö mediamoguli Ricardo osoittaa Italian pääministeri Silvio Berlusconiin.
OOPPERA Wagnerin Lohengrin sai maaliskuussa uuden tulkinnan Tampereen oopperassa. Siinä sankarin esikuva oli Venäjän pääministeri Vladimir Putin, joka pyrkii piilottelemaan KGB-menneisyyttään.
Nyt taas Kansallisoopperassa Verdin Naamiohuvien tuunattu päähenkilö mediamoguli Ricardo osoittaa Italian pääministeri Silvio Berlusconiin.
Tosin alkuosan jälkeen ei oikein tiennyt, mitä Vilppu Kiljusen ohjaustulkinta yrittää sanoa – varsinkaan, jos on viime aikona nähnyt paljon nykypolitiikkaa käsittelevää teatteria.
Tämän kevään Esitystalous-, Robin Hood Komplex – ja Euroopan taivaan alla -näytelmissä on kaikissa suuret ansionsa, mutta poliittisesti ne juuttuvat samaan mediaspektaakkelin ansaan: politiikan nykytilan esittäminen mediaspektaakkelina ei tuota kriittistä näkökulmaa politiikkaan vaan pelkkää mediaspektaakkelia.
Tästä joukosta Naamiohuvit nousee kiinnostavimmaksi ehkä siksi, että siinä poliittinen tulkintayritys on kepeä.
Itseasiassa esityksenä se pakenee poliittista tulkintaa ja jää pelkäksi esteettiseksi kokemukseksi. Ei se oikeasti mitään Berlusconista kerro.
Oopperaspektaakkeli on kuitenkin virkistävä siksi, että politiikan istuttaminen näyttämölle on aika työlästä ja vaatii tekijöiltä joko taiteellisesti tai poliittisesti osuvaa tulkintaa, joka ei muserru asioiden todelliseen tilaan.
Naamiohuvit astuu pienen askeleen kohti katu-uskottavuutta. Yksi osa on sijoitettu vitsikkäästi graffitimaailmaan, jossa sankari etsii pelastavaa ”yrttiä” sivukatujen jengiltä. Oopperassa tämä menee radikaalista, itse kohtaus on musiikillisesti ja kokonaisuutena upea.
Osuvaa oopperan uudelleen kirjoittamista on myös avioparin riidan sijoitaminen mediavisastudioon, jossa vasemmalla puolella on totuus ja oikealla ymmärrys. Toisaalta asioita pitää ymmärtää, toisaalta on katsottava tosiasioita suoraan silmiin.
Todellinen kyky on vetää totuuden ja ymmärtämisen ristiriidasta oikeat johtopäätökset.
Ja sehän pateettisessa oopperassa ei useinkaan onnistu. Loppu on traaginen. Mutta sen kestää, kun kaunis laulu pyhittää kaiken.
Giuseppe Verdin Naamiohuvit Kansallisoopperassa nyt.
Kimmo Jylhämö
