Voiman lukijat haukkuvat ja kiittävät Voimaa ja Fifiä.
Näytti puuttuvan toinenkin!?
Hyvä Hannele Huhtala. Kirjoitit Viimeiset huudot -artikkelin syyskuun alussa pidetystä Suomenlinnan punavankien muistotilaisuudesta. Kerrot jutussasi kokoomuslaisen kansanedustajan Arja Karhuvaaran karseista asenteista.
Huomaan, että artikkelistasi puuttui jostakin syystä muuan toinen kansanedustaja – Erkki Tuomioja, jonka isoisä oli yksi kymmenestä tuhannesta Suomenlinnan leirillä olleesta vangista. Tuomioja oli saanut kutsun esittää tilaisuudessa omaisten tervehdyksen. Hänen isoisänsä selvisi leiriltä, mutta 1500 vankia jäi teloitettuna tai nälän ja tautien murtamana palaamatta.
En tiedä aivan tarkkaan nykyisen oikeusministeri Braxin sukujuuria, mutta hänen isoisänsä lienee ollut aikoinaan Kuusamon sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Ehkä siinä perinneroolissa tai nykyvihreänä poliitikkona koit aiheelliseksi korostaa etenkin hänen rooliaan muistojuhlassa?
Seppo Ylinen
Työväen Sivistysliitto TSL
_______________
Puppua
Lokakuun Voimassa, Maailma&Me-palstalla lukijoille välitettiin alunperin elokuussa ilmoille päässyt uutinen, jonka mukaan muuan maatila Koilis-Virossa olisi julistautunut itsenäiseksi neuvostotasavallaksi, muodostanut omat poliisivoimat ja hakenut tunnustusta Venäjältä. Ainakin Viron media ja ulkoministeriö aikoinaan osoittivat uutisen perättömäksi provokaatioksi. Uutisen lähteeksi paljastui pieni venäläinen ryhmittymä. On hienoa, että Voima nostaa esiin uutisaiheita joista muut tiedotusvälineet eivät juuri kerro, mutta esimerkiksi Viron ja Venäjän välisen propagandan ja provokaation ollessa varmasti myös toimituksenne tiedossa, olisi parempi lähdekritiikki mielestäni suotavaa.
Julius Jansson
_______________
Stereotypioita ja asenteita
Kautokeinon kapina -elokuva oli vaikuttava ja herätti kovasti ajatuksia. Ajatuksia herätti myös Anni-Kristiina Juuson haastattelu Voima-lehdessä (6/2008). Juuso kokee hankalaksi korjata saamelaisiin kohdistuvia stereotypioita ja asenteita. Tuttua tekstiä minullekin. Haastattelussa Juuso tuo esiin, että oli aikonut Kaaresuvannossa käydä lestadiolaisten jumalanpalveluksessa, mutta ei sitten uskaltanut: lestadiolainen yhteisö kun on niin vahva, ja kaiken lisäksi Juuso oli kuullut, että hänet on (lestadiolaisten parissa?) leimattu pakanaksi.
Ainakin esikoislestadiolaisten parissa Anni-Kristiina Juuso toivotettaisiin koska tahansa tervetulleeksi jumalanpalvelukseen. Stereotypioita ja asenteita ei pysty näemmä välttämään kukaan. Itse elokuvasta vielä sen verran, että se oli rankka katsomiskokemus, mutta hyvin vaikuttava. Oli hienoa, että lestadiolaisuuden myönteinen vaikutus koko Lapin alueella, eli Suomessa Ruotsissa ja Norjassa, tuli esiin.
Ainoa heikko kohta ja meidän lestadiolaisten katsojien (pitkä penkkirivillinen) mielestä tahattoman koominen oli kohtaus kirkossa: olipas harvinaisen epäkarismaattinen Lestadius ja hiljaisia seurakuntalaisia. Siellä olisi pitänyt olla raavaita, korkealle hyppiviä ja ilosta itkeviä miehiä sekä joikaavia saamelaisia. Tai ainakin lämpimämpi tunnelma – eikä Lestadiuksen olisi missään nimessä pitänyt kehottaa seurakuntalaisia käymään toistensa kaulaan ja pyytämään anteeksi: sellaiset kun hoituvat ihan ilman erillisiä kehotuksiakin.
Esles
_______________
Sindistä
Sindi-juttu numerossa 7/2008 sai minut vollottamaan keskellä Yliopiston kirjastoa. Sindiä ei saa enää takaisin, mutta toivottavasti saadaan edes oikeutta.
Lotta
P.S. Minä uskon, että koiratkin pääsevät taivaaseen.
_______________
Lopettakaa jo
Voisitteko siirtää koko vitun lehtenne nettiin ja lopettaa paperin tarpeettoman kulutuksen?
Noora Hinkkanen
_______________
Ihanko vaan?
Ymmärsin, että artikkelilla Kymmenen harmaata vuotta (Voima 8/2008) haluttiin sanoa, että kaikkiin pintoihin kaupungissamme pitäisi vapaasti saada toteuttaa taiteellisuuttaan ja kiinnittää tarroja ja julisteita. Laskiko joku todella jokaisen tuhannenviidensadan Töhryfestin jälkeensä jättämän töhryn? Aika hurja urakka, se laskeminen, ja jännä tasaluku tuloksena. Montakohan kaupungin työntekijää laskemiseen tarvittiin?
Onko joku todellakin saanut 1,5 vuotta ehdotonta vankeutta pelkästä graffitin maalaamisesta? Jos näin on, miksi Voima ohittaa aiheen tällaisella pienellä maininnalla? Miksi artikkelisssa ruoditaan FPS:n ja Was-Ste-siivouksen liikevoittoja paheksuvaan sävyyn? Joskus vaan käy niin, että yritys osuu oikeaan markkinarakoon ja, Frederikiä lainatakseni, takoo siitä hurjasti rahaa.
Jos Voima-lehdellä tai sen yhteistyötahoilla on todisteita siitä, että kaksi siviilipukuista vartijaa on viiltänyt veitsellä palasia irti Maijan kaverista ja siitä, että Helsingin poliisilaitos on jättänyt tämän teon tutkimatta, miksi SIITÄ ei tehdä isompaa juttua kuin muutaman rivin sivuhuomautus marginaalissa?
Vai kävikö nyt niin, että linssiimme kustiin? Ihan vähän? Pyhittikö tarkoitus keinot?
Mia Somppi
_______________
Toimittajat vastaavat
Helsingissä, ja muualla Suomessa, ihmisiä on tuomittu useasti yli vuoden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin pelkästään graffitien maalaamisesta. Jutussa esiin nostettu vankeusrangaistus tuli 200 vahingonteosta (joista yksi oli törkeä), eli ”töhrimisestä”, ja ampuma-aserikkomuksesta, eli neljän patruunan hallussa pidosta. Samassa yhteydessä tuomittiin kuitenkin toinen mies vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen 240 ”töhrystä”, sekä parikymmentä muuta henkilöä lievempiin tuomioihin.
Emme paheksu fps:ää ja Was-Stea voitollisesta liiketoiminnasta. Paheksumme Helsingin kaupunkia, joka maksaa näille yrityksille siitä, että ne tekevät Helsingistä harmaan ja turvattoman kontrollin tilan. Ennen kaikkea emme voi hyväksyä sitä, että kaupunki antaa fps:lle tulospalkkiota kiinniotoista. Käytäntö on omien ja kohtaamiemme ihmisten kokemusten perusteella johtanut lukemattomiin täysin mielivaltaisiin kiinniottoihin.
Töhryfestin jälkeisestä laskennasta olisi mielenkiintoista kuulla vastaus kaupungilta, joka teki asiasta selvityksen. Kulkueen alueelta on selvästi laskettu myös aikaisemmat tagit ja maalaukset. Kaupungin nollatoleranssi-politiikasta vastaavilta johtavilta virkamiehiltä on turha kuitenkaan odottaa mitään vastausta.
Vapaa Helsinki -kampanjan aktiivit ja lukuisat aiheesta haastatellut ihmiset ovat kokeneet ja todistaneet Stop töhryille -projektin yhteydessä fps:n vartijoiden ja poliisien puolelta rajua väkivaltaa ja mielivaltaista kohtelua. Rikoksia on hyvin vaikea lähteä selvittämään, koska uhrit ovat usein yksin todistamassa tapauksessa, jossa heitä vastaan on useita vartijoita tai poliiseja, joiden katsotaan oikeudessa olevan uskottavampia kuin heidän uhrinsa. Lisäksi keräämiemme todistuslausuntojen mukaan vartijat ovat usein sopineet tapauksia keskenään ja suojanneet toisiaan. Vapaa Helsinki -verkosto tekee jatkuvasti uusia tutkimuksia nollatoleranssin vaikutuksista ihmisiin ja kaupunkitilaan. Lisätietoa voi lukea nollatoleranssi.info -sivuilta.
Kukka Ranta & Mikael Brunila
Vapaa Helsinki -verkosto
_______________
Kiitos jutusta
Kimmo Jylhämön ja Hanna Nikkasen Johanna Korhos -juttu (Voima 8/2008)oli erittäin hyvä. Kiitos siitä.
Tuomas Savonen
_______________
Kiitos lehdellenne
Voima on harvoja medioita jotka luovat uskoa tulevaan.
pimeintä on juuri ennen aamua
_______________
Voikaa hyvin
Lehtenne on ihan oikeasti virkistävän hyvä. Olen varhaiseläkkeelle jäänyt ja tympääntynyt 33 toimittajavuoden jälkeen yleiseen hölötykseen ja hohotukseen. Vaikka palkkani sain fiktiivisiä pakinoita kirjoittaneena, no, maailmanparantajana. Voikaa hyvin. Älkää paksusti.
Väinö Immonen
_______________
Voiman rillipää-tiedostajat!
Euroopan neekeri- ja arabimassalla täyttäjät ja risupartaiset islamille alistujat kautta rajattoman Benetton-maailman, yhtykää!
Nimimerkki XX
_______________
Postia Fifille
_______________
Kiitos Fifi-sivuista, tarve niille oli todellinen.
Maike
_______________
Hyvä Voiman väki. Hieno! Hieno Fifi!
Natalia Baer, valokuvaaja
_______________
Vau, hienoa työtä! Fifi on upea, onnea toimitukselle.
Veera L-a
_______________
Nyt tuli kerrankin uutta mediakentälle, kiitos!
Hannu Sinisalo
_______________
Oikein hyvältä näyttää!
emilia
_______________
Onnittelut upean sivuston julkaisun johdosta!
Hanna Lehtomäki
_______________
Kiitos Fifistä. Tää on ihan mainio! Fifi kasvaa vielä suureksi ja ärhäkäksi Deviliksi, ihan varmasti!
Murrr
_______________
Näin erään ruokakaupan ilmoitustaululla ilmoituksen kadonneesta koirasta ja mukana oli osoite fifi.voima.fi. Sivu on perin kummallinen ja jäi hämäämään, mistä mahtaa olla kyse. Onko asialla kenties jotain tekemistä lehtenne kanssa? Näin olisin nettiosoitteen perusteella päätellyt.
Paula M.
_______________
Voima