Arvostelussa Tommi Melenderin kirja Lohtu.

Lohdun päähenkilö Elis Mäki aikoo elää vuoden ja päättää sitten, jatkaako elämäänsä vai ei. Kertojan tarinaa rikkoo tämän lapsuuden ystävän, Suomen kuuluisimman ja ristiriitaisimman elokuvaohjaajan, sähköpostit, joissa Johan Rautio vuodattaa rujoa ja rahan kerjäämisen täyteistä eloaan perseennuolijoiden keskellä.

Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä enemmän Eliksen ja Johanin ajatukset elämän eksistentiaalisesta tuskasta ja perisynnin kaipuusta kietoutuvat yhteen. Kummankin puheääni on samanlainen – sartremaisen satiirinen, epäileväinen ja lohduton. Päähenkilöt eivät ole kuitenkaan missään nimessä pahoja – ainoastaan aitoja ja rehellisiä elämää suuremman surun ja tarkoituksettomuuden edessä.

Teoksessa käsitellään elokuvaa pyhänä taidemuotona. Ohjaaja Rautio on sähköpostien valossa ystävänsä Eliksen mielestä pelkkä egomaanikko, mutta paljastuu kuitenkin samanlaiseksi herkäksi runkkariksi kuin ystävänsä. Koston teema vahvistuu loppua kohden, ja Rautio päätyykin jakamaan elokuvien kautta kostonhimoaan ”paskamahoille”, koska on liian pelokas käyttääkseen suoraa väkivaltaa.

Melenderin teksti on mahtavaa ja kielikuvat virkistäviä. Jokainen lause ansaitsee paikkansa, ja teeskentely loistaa poissaolollaan.

Tommi Melender:
Lohtu.
WSOY 2011.
288 s. Viisi tähteä.

Mirkka Hietanen