Uruguay kärsii, kun pellot työntävät eukalyptusta & jokien varret paperitehtaita.
Samaan aikaan kun Suomen ja muun Euroopan sellutehtaita suljetaan, nousee Latinalaisessa Amerikassa tehdas toisensa perään. UPM:n tehdas Fray Bentosissa Uruguayssa on jo surullisenkuuluisa. Nyt Uruguayssa rakennetaan taas.
Yritys Punta Pereiran tehtaan takana, Montes del Plata, on chileläisen Araucon ja suomalais-ruotsalaisen Stora Enson yhteisomistuksessa. Tehtaassa ei ole kyse mistä tahansa jalostamosta, vaan hankkeessa yhdistyy sellutehdas, syväsatama ja voimalaitos. Suunnittelu- ja projektinjohtopalvelut tuottaa Jaakko Pöyry, sähköistyksen hoitaa ABB.
Stora Enso lupasi tammikuussa hankkeesta tiedottaessaan alueelle kehitystä: ”Tehdashanke edistää myös Colonian ja Conchillasin läänien taloudellista ja sosiaalista kehitystä, sillä yhtiö on sitoutunut täyttämään kattavat ympäristövaatimukset ja toimimaan saumattomassa yhteistyössä paikallisviranomaisten sekä paikallisen yhteisön kanssa.”
Ajamme tehtaalle samaa tietä pitkin, jota tehtaan raskaat ajoneuvot kulkevat. Tietä reunustavat historiallisesti tärkeät talot, jotka ovat osa kansallista kulttuuriperintöä.
Näitä teitä ei ole rakennettu kestämään liikennettä, jota tehtaan rakentaminen vaatii. Alueen asukkaat ovat vaatineet Montes del Plataa rakentamaan tien muualle talojen suojelemiseksi, tähän mennessä turhaan.
Työkoneet Punta Pereirassa seisovat riveissä, ketään ei näy. Mukaamme lähtenyt ay-aktivisti kertoo työntekijöiden aloittaneen työtaistelun, sillä palkka ei riitä elinkustannuksiin ja työssä käyntiin kuluvaan rahaan, kuten asumiskustannuksiin kaukana kotoa.
Montes del Plata oli luvannut työntekijöilleen samat edut kuin tehdashankkeen alueella aikanaan aloittanut espanjalainen Ence, mutta päivärahoja ei uudelta työnantajalta kuulunut. Työtaistelu päättyi lopulta 11. lokakuuta, kun Montes del Plata korotti työntekijöiden tuntipalkkaa.
Uruguaylainen viikkolehti Búsqueda julkaisi toukokuussa otteita valtion ja Montes del Platan välisestä sopimuksesta, joka solmittiin molempien osapuolten vaitiolositoumuksella.
Sopimuksessa Montes del Platan sellutehtaalle ja sen yhteyteen suunnitellulle satamalle myönnetään jo sovitusta 361 hehtaarista laajennettu erityistalousalue. Valtio takaa samalla, että veroja ei tulla nostamaan – ja mikäli veroehdot muuttuvat, ne kompensoidaan yritykselle.
Valtio sitoutuu sopimuksessa etsimään 100?000 hehtaaria puuviljelmille soveltuvaa maata 200 kilometrin säteellä tehtaasta. Muutaman vuoden vanhojen maaperätutkimusten tulokset eivät tue näin laajoja istutuksia, mutta sopimuksessa sovitaan ratkaisun löytyvän.
Ympäristöjärjestö Guayubira raportoi jo vuonna 2010 yhtiön painostavan viljely- ja muun maatalousmaan uudelleen luokitteluun metsitykseen sopivaksi. Paikallishallinnon ja asukkaiden yli kävellään.
Käytännössä Uruguayn valtio antaa käyttöön infrastruktuurinsa, vastaa seurauksista, takaa yritykselle raaka-aineen ja luopuu porkkanastaan, verotuloista.
Kierroksemme lopuksi kohtaamme ryhmän aktiivisia paikallisia ihmisiä, nuoria ja vanhoja. Heillä on oma metsä – kotoperäisistä lajeista.
”Kehitämme vaihtoehtoisia tuotantotapoja”, kuvailee Guayubira-ryhmän aktivisti Ayelen Borgogno. Ahtaudumme pieneen kylätilaan, jonka karuja seiniä koristavat jalkapallojoukkueiden vaakunat. Takassa lämmitetään yhteistä illallista.
Sellutehtaan läheisyydessä sopimus huolestuttaa ihmisiä, joiden elanto on kiinni maassa.
Ayelen Borgogno on rakentanut tulevaisuuttaan Colonian maaseudulle. Hänen visionsa on selvä.
”Me voimme mahdollistaa sen, että tulevien sukupolvien käytössä on sama maa, jota itse hoidamme. Että heillä on samat oikeudet, joista itse olemme voineet nauttia tähän mennessä. Että emme menetä omaa maatamme. Maan on pysyttävä uruguaylaisten käytössä, eikä siitä pidä tulla aavikkoa vaan tuottavaa maata.”
_______________
Puita vaan ei metsää
Uruguaylainen Washington Loco on yksi plantaasien aiheuttaman vesipulan kanssa sinnittelevistä viljelijöistä. Hänen juustotilalleen ei vettä tuoda tankeissa, kuten osalle lähiseudun asukkaista, mutta kaivo pihassa on jo kolmas plantaasien istuttamisen jälkeen ja senkin vedet käyvät kesäisin vähiin.
Loco selittää, että eukalyptusplantaasi ei ole metsä vaan yksilajinen viljelmä, joka ei kelpaa muuhun.
”Kerran tänne tuli yliopistossa opiskellut agronomi. Hän levitti kaikki tittelinsä pöytään ja selitti, miten aikoo saada tässä ympäristössä karjan laiduntamaan. Kun ymmärsin, että plantaasia on tarkoitus käyttää vain tilana ja karja ruokittaisiin keinotekoisesti, pyysin häntä tekemään yritysten propagandassa selväksi, mistä on kyse. Tätä maata ei voi käyttää karjan kasvatukseen. Se saattaa juuri ja juuri soveltua navetaksi.”
_______________
Mervi Leppäkorpi
