”Olen rikkonut tanssitaiteen käytäntöjä koko urani”, toteaa poliittisen tanssin uranuurtaja Sanna Kekäläinen.
Vuosia sitten mummo nosti pienen tytön suuren kiven päälle tanssimaan, istuutui pihakeinuun ja hurrasi tämän esitykselle. Se oli mahtavaa.
Tytöstä kasvoi tanssija-koreografi Sanna Kekäläinen, joka on rikkonut tanssitaiteen normeja yli kuudellakymmenellä teoksellaan 1980-luvulta asti. Hän oli myös yksi Zodiakin – Uuden tanssin keskuksen perustajajäsenistä.
”Mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa tanssijaksi, koska kehollinen ilmaisu oli niin syvällä identiteetissäni. Se on niin suora tie toiseen henkilöön – varsinkin jos siihen yhdistää tekstiä ja muita asioita, niin kuin minä teen.”
Suomessa koulutetaan laajalti ammattitanssijoita. London School of Contemporary Dancesta vuonna 1983 valmistunut Kekäläinen toivoisi, että laaja taidekoulutus näkyisi ja kuuluisi yhteiskunnassa.
”Tanssitaiteen ongelma on, että se on välillä hyvin kepeää ja pinnallista. Haluan tuoda myös tanssin taidemuodoksi, joka ottaa kantaa tähän hetkeen, historiaan ja politiikkaan.”
Vuonna 1996 perustetun tanssiteatteri Kekäläinen & Companyn missiona onkin edistää tanssia älyllisenä taidemuotona.
Omilla teoksillaan Kekäläinen haluaa rikkoa tanssitaiteen rajoitettua estetiikkaa ja voimakkaita sukupuolirooleja. Hän haluaa tuoda naisen näyttämölle ilman valmiiksi asetettua ideaa:
”Traditionaaliset naiset tanssin historiassa ovat ihan mahdottomia keijukaisia. Varsinaisia naisia siellä ei ole: sukupuolielimiä, hikeä, lihaa tai verta. Mä lähestyn sukupuolta erilaisuuden, marginaalisuuden, moninaisuuden ja moniarvoisuuden näkökulmasta. Yritän tuoda vaihtoehtoisuutta, toiseutta koko ajan esiin.”
Kokeneen tanssijan oma naiseus määrittyy teosten kautta monimuotoisena.
”Koen itseni myös erittäin feminiiniksi, mutta tietysti tässä bisneksessä joutuu oppimaan miesten keinot ja pelaamaan sitä peliä.”
Kuten ympäröivä yhteiskunta, ei tanssitaiteen kenttäkään ole tasa-arvoinen.
”Maailma on edelleen miesten. Miestoimijat on esillä, avustetumpia ja esiinnostetumpia myös tanssissa. Yllättäviäkin epäarvostavia eleitä kohtaa. Mä pistän ne sen piikkiin, että oon nainen. Vieläpä nainen, joka ei noudata spektaakkelin sääntöjä, että ollaan nätisti ja miellyttävästi, jonkun kassaa kartuttaen.”
Valtaa, rahaa ja sukupuolta käsittelee myös Kekäläinen & Companyn uusi teos Sananvapaus & Spektaakkeli. Teos on taiteen vastarintaa ilmaisunvapauden puolesta sortavia rakenteita ja markkinaliberalismia vastaan.
”Spektaakkeli tarkoittaa yksinkertaistettuna rahan valtaa, joka tuhoaa mahdollisuuksia ja hyödyttää ainoastaan ahneutta. Se on jumalatonta hyödyntavoittelua, nopean mielihyvän järkyttävää vimmaa ja kuvan palvontaa. Se on riistoa. Samalla se muokkaa naiskuvaa, sukupuolta.”
Nykytanssin ala on marginaalisesti rahoitettu, mutta kenttä laaja. Toiminnan rakenteiden puuttuessa työllistyminen on hankalaa. Köyhyys ei ole vain hyvä asia, joka ruokkii mielikuvitusta ja loistavia ideoita. Rahanjakopolitiikka johtaa veriseen kilpailuun.
”Rahoituksesta tulee maun sanelija, joka muokkaa tekijöiden reaktioita. Se tuottaa sitä, että ruvetaan miellyttämään. Se on hirveän huono juttu, koska se poistaa kaiken ajattelun, suhteellisuudentajun ja terävyyden toiminnasta. Tätä näen pahasti meidän kentällä. Nyökyttelevää, kilttiä meininkiä.”
Nykytanssia pidetään usein vaikeana ”tavalliselle katsojalle”. Kekäläinen kumoaa ennakkoluuloja:
”En ajattele, että mun teokset on ollenkaan vaikeita. Pyrin kommunikoimaan katsojan kanssa. Kun sanotaan, että joku on vaikeata, niin musta se on siinä sanojassa. Hän ei halua kokea. Jos haluaa nähdä ja katsoa, ei tarvitse tietää yhtään mitään. Pääasia on, että katsoja kokee jotain.”
Ongelmallisia ovat myös olettamukset:
”Torjunta tulee siitä, että joku on vierasta, mutta myös siitä, että ‘mikähän toi nyt luulee olevansa’. Sehän on kaikkein pahinta, että ulkoa määritellään, että henkilöllä on muka jotain ylimääräisiä pyrkimyksiä eikä ihan vaan se tekeminen.”
Enemmän moniarvoisuutta, suvaitsevaisuutta ja uteliaisuutta, niitä Kekäläinen toivoisi.
”Uuskonservatismi on kauheata. Oikeistopopulismi on yleismaailmallisesti pelottava ilmiö. Tietenkin taidekentän toimijana se on aivan kammottavaa. Typeryys pelottaa, jos ajatellaan, miten tällaiset oikeistopopulistit määrittelee taidetta. He diletantteina kertovat, mikä on mitäkin ja mikä kuuluu minkäkin piiriin ja mikä ylipäänsä on taidetta. Kyllähän se on tyhjää, ammottavaa kauheutta. Ja jotkut vielä uskoo siihen.”
Kekäläinen esittää esimerkin oikeistopopulistisen Front Nationalin miehittämästä Etelä-Ranskasta. Siellä useisiin kaupunkeihin ei voi viedä tanssiteosta, jossa on alaston keho, koska se on moraalitonta eikä taidetta.
”Se on pelottavaa kuultavaa Ranskasta, joka on yleisesti taiteelle avoin ja vapaamielinen. Kun eletään vuotta 2014 länsimaissa, niin onhan tää kammottava taantumus. Hyödyntavoittelua syntipukkilogiikalla: oma paska siivotaan jonkun vieraan niskaan.”
Sananvalta & Spektaakkeli, ensi-ilta 17.5. kello 19 Helsingin Kaapelitehtaan Pannuhallissa, muut esitykset 20.–28.5.
Kaisu Suopanki
