Ruskan ajoittuminen on kaikkea muuta kuin sattumanvaraista.
LAPIN KESÄ ON KIIHKEÄ kasvun pyrähdys. Linnut tekevät poikasia. Poronvasat kasvavat. Puut muodostavat uuden, tuskin silmin näkyvän ohuen vuosiluston.
Jos kesä on ollut riittävän lämmin ja sopivan sateinen, koivut ovat elokuussa tummanvihreitä. Päivän lyhetessä tiettyyn rajaan ne alkavat ruskaantua. Silloin kalat pakenevat syvänteisiin, räkkä, pahin sääskiaika, katoaa ja ruskaturistit saapuvat Finnairilla.
Pohjoisessa asuvan on korkea aika valmistautua ankaraan talveen, kuten puidenkin. Syyskuu ei ole mikään lomakuukausi. On kerättävä puolukat, otettava eväsporot, tehtävä polttopuita, ja alettava pyytää talvikaloja, kuten eräs inarilainen poronhoitaja luettelee.
Joku muu aloittaa hirsikehikon veistämisen. Syyskuu on sopivin kuukausi raskaisiin ulkotöihin. Sääsket eivät tunkeudu sieraimiin joka hengenvedolla. Mäkärät eivät iskeydy hikiseen pintaan.
Porot sienestävät ja niin tekee osa ihmisistäkin. Sosiaalisesti janoiset turistit vaeltavat päivisin tunturissa, keräävät herkkutatteja, jos löytävät, ja tanssivat iltaisin ravintolassa.
RUSKAN AJOITTUMINEN EI OLE sattumanvaraista. Päivän lyhennyttyä tietynpituiseksi puut ”tietävät” talveentumisen, talveen valmistautumisen ajan, koittaneen. Ne alkavat hajottaa klorofylliä, lehtivihreää ja imeä sen sisältämiä tärkeitä ravintoaineita lehdistä varsiin, talvisilmuihin ja juuriin. Jäljelle jäävät punainen väriaine, antosyaani (elintarvikeväri E 163), sekä keltainen ja keltapunainen ksantofylli ja karoteeni.
Ruska alkaa kullakin leveysasteella eri aikaan johtuen päivän pituudesta. Puun ruskaantumisen ajankohta riippuu perimästä, joka määräytyy kasvupaikkakunnan mukaan. Jos Oulussa kasvanut ja syyskuun puolivälissä ruskaantumaan tottunut koivu siirretään Utsjoelle, missä päivä on pidempi, se vihertää itsepintaisesti vielä kauan sen jälkeen kun ”paikalliset” puut ovat jo ruskaantuneet. Se odottaa päivän lyhentymistä Oulun syyskuun puolivälin tasolle. Utsjoen korkeudella ruska on yleensä syyskuun alkupuolella.
Kirkkaimmat ruskavärit ilmaantuvat monesti maahan. Vaivaiskoivun, mustikan ja riekonmarjan tuottama maaruska on tänäkin vuonna alkanut jo elokuun puolella.
KESÄN HUONO LÄMPÖSUMMA sekä syyssateet saattavat pilata ruskan. Sateinen loppukesä voi vähentää valon ja sen avulla muodostuvan sokerin määrää. Syksyn kirkkaat pakkasyöt sen sijaan voimistavat ruskaa.
Mikäli typpeä on liikaa, saattaa ruskan tulo viivästyä hiukan.
”Sienten runsaus on eräänlainen typen määrää osoittava indikaattori”, kertoo Risto Jalkanen Metsäntutkimuslaitoksesta.
Tänä syksynä sienet ovat ymmärtäneet nousta oikeaan aikaan ja ruskan edellytykset ovat olleet ilmeisen hyvät.
Kerätyt ravintoaineet eivät aina varmista ruskaa ja turvaa puun talvehtimista. Huonoina ruskavuosina koivun ruostesieni tai laikkutaudit saattavat värjätä lehdet ruskeiksi. Ellei niitä sitten jäkerrä tunturimittarin toukka, kuten Kilpisjärvellä tänä vuonna.
SYYSKUUSSA LAPISSA KÄY kolminkertainen määrä turisteja lokakuuhun verrattuna. Ruskaturismi on tyypillisesti suomalainen ilmiö, ulkomaalaisten mielestä talvi on eksoottisempi nähtävyys.
Ruska on parhaimmillaan tunturikoivikoissa ja siellä viihtyvät turistitkin. Lyhyelläkin retkellä voi tavoittaa erämaan tunnun. Metsätalouden kannalta arvottomissa tunturikoivikoissa ei saha soi, toisin kuin alavissa aihkimetsissä.
Syyskuun puolivälin tietämissä illuusion pohjoisesta rauhasta saattaa rikkoa haulikon paukahdus. Metsäkanalintujen pyytäjät sitkeine seisojineen ovat saapuneet.
Ruskasesonki kestää matkailukeskuksissa juuri ja juuri kaksi viikonloppua ja arkipäivät siinä välissä. Joukkoretkeläisten lähdettyä saattaa paikallisten lisäksi jäädä muutamia matkalaisia, jotka etsivät luonnon rauhaa. Kuulaita aamuja, jolloin suon tuoksu kirkastaa mielen, on vielä jäljellä.
Kirjoittaja on freelancer-toimittaja ja valokuvaaja. Hän tarkkailee ruskaa Kaamasen korkeudella.
Eini Kosonen
