Etelä-Sudanilla on ongelma: korruptio ei toimi.
”Minä tiedän hotellin, jossa valkoiset asuvat.”
Juban linja-autoasemalta yhyttämäni taksikuskin ehdotus arveluttaa, sillä matkabudjettini on eri tasoa kuin itsenäisyyteen valmistautuvan Etelä-Sudanin pääkaupungissa ravaavilla ulkomaisilla liikemiehillä, joihin arvaan kuskin viittaavan.
Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Viidentoista tunnin bussimatka on imenyt minusta mehut, enkä jaksa olla neuvokas. Taksikuski saa viedä minut hotelli Dainakoon kaupungin laidalle.
Yö Dainakossa maksaa kaksisataa dollaria. Se tyhjentää matkakassani.
Muut hotellin asukkaat ovat liikemiehiä Itä-Euroopasta, Yhdysvalloista, Egyptistä, Ranskasta.
Ohuen seinän läpi kuulen teksasilaisen naapurini pitkät Skype-puhelut vaimolleen. ”Vielä menee viikko”, hän sanoo, ”presidentti ei sittenkään ole laittanut nimeään sopimukseen.”
On viikon kestäneen itsenäisyyskansanäänestyksen viimeinen päivä. Äänestystulokset on määrä julkistaa vasta ystävänpäivänä, mutta luvassa ei ole yllätyksiä: Etelä-Sudan valitsee itsenäisyyden.
Pohjois-Sudan ei ole jaosta riemuissaan, mutta sen johto on ajautunut kansainvälisen yhteisön silmissä niin syvälle hallitusten paarialuokkaan, ettei neuvotteluvaraa ole.
Juba on yksi maailman nopeimmin kasvavista kaupungeista. Se vaikuttaa pikkukylältä, joka on vahingossa päässyt pullahtamaan isoksi. Keskustaa sillä ei ole eikä kotoperäisiä yrityksiä.
Saatan hetken kuvitella todella olevani ehdassa kaupungissa, kun istun kenialaisen Equity Bankin portailla ja lainaan pankin langatonta verkkoa.
Sitten paikkani ryöstää kisailevien kilipukkien lauma, ja tomuinen pääkatu May Road muuttuu jälleen silmissäni pastoraalimaisemaksi.
Hotelli Dainakon asukkaat metsästävät uuden valtion syntymästä seuraavia rahakkaita sopimuksia.
Britannia toivoo pääsevänsä kauppaamaan uudelle valtiolle lentokoneita ja lennonjohtojärjestelmiä: tällä hetkellä Juban lentokenttä on kuoppainen kiitorata, jonka terminaalissa passin- ja turvatarkastustehtäviä hoitaa laukkuja verkkaiseen tahtiin penkova äidillinen rouva.
Saksalaisfirmat havittelevat sopimuksia ministerien ja virkamiesten autojen toimittamisesta.
Belgialainen Brussels Airlines hallitsee keskisen Afrikan lentoliikennettä ja haluaa lisätä Juban kohteisiinsa ennen kilpailijoita.
Itä-Afrikan muilla valtioilla on paljon pelimerkkejä pöydällä.
Kenian kannattaa hoitaa alueen tieverkko kuntoon. Etelä-Sudanin kauppaa pyörittävät jo nyt nairobilaiset yrittäjät, joille huonot tiet tuottavat ylimääräisiä kustannuksia. Heille itsenäisyys on jättipotti, saattaahan se vapauttaa Etelä-Sudanin pohjoisen hallitusta vastaan asetetuista pakotteista.
Ugandalla taas on mielessään turvallisuus: Sudanin käydessä sisällissotaa maan kaoottinen eteläosa tarjosi Pohjois-Ugandan kapinallisryhmille suojaisan tukikohdan, jonka Ugandan armeija tahtoo nyt perata puhtaaksi – ja kenties päästä samalla osingoille kaivosrikkauksista, kuten Kongossa 1990-luvun vallanvaihdon aikaan.
Lisäksi jonkun on tuotava maahan aseita, joilla entisestä kapinallisarmeijasta tehdään Etelä-Sudanin puolustusvoimat ja hoidellaan tarpeen tullen suhteita Pohjois-Sudanin kanssa.
Ja sitten öljy. Sitä on paljon.
Khartumin hallitus on jo solminut merkittäviä öljynporaussopimuksia kiinalaisten ja intialaisten yritysten kanssa, mutta kaikkea ei ole vielä jaettu.
Onni suosinee yhdysvaltalaisia yrityksiä: Etelä-Sudanin hallitus katsoo kiinalaisten olleen liian hyvää pataa presidentti al-Bashirin kanssa aikana, jolloin Darfurissa vuodatettiin verta ja länsi puuhasi kauppasaartoa pohjoisen hallitusta vastaan.
En tapaa yhtään kiinalaista. CNN:n uutisissa George Clooney ja Jimmy Carter siristelevät Juban auringossa.
Hotelli Dainakon aamiaispöydässä puhutaan venäjää. Ukrainalainen Alex ja puolalainen Moszek ovat taas saaneet huonoja uutisia kuvernöörin toimistosta: jo varmaksi luultu sopimus vaatii sittenkin lisäneuvotteluja.
”Tulimme tänne kuukausi sitten ja luulimme, että valmista tulisi viikossa”, Moszek valittaa.
”Tämä viikko vielä neuvotellaan. Sitten palaamme kotiin, tuli valmista tai ei.”
Ukrainalais-puolalainen parivaljakko kertoo rakentavansa kännykkäverkkoja. Kuten moni muukin Dainakon asukas, he saapuivat Jubaan hyvissä ajoin ennen kansanäänestystä siinä toivossa, että saisivat jalkansa oven väliin ennen kilpailijoita.
Nyt odottelu kuitenkin turhauttaa: neuvottelukierros seuraa toistaan, eikä sopimusta verkon rakentamisesta synny. Pitkästyneiltä miehiltä löytyy aikaa purkaa sydäntään toimittajalle.
”Neuvottelukierros” sisältää lahjuksia, vaikka sitä ei sanota aivan suoraan.
Saan kaksikolta kyydin seuraavaan, halvempaan majapaikkaani – kollegan lattialle – ja autoon ahtautuu myös miesten nelihenkinen henkivartiokaarti kivääreineen.
En ole aivan varma, uskonko Alexin ja Moszekin todella rakentavan mobiiliverkkoja. Vaitonaisten vartijoiden välissä muistan, että näillä main ukrainalaiset ovat yleensä asekauppiaita.
Korruptio vaatii toimiakseen tarkat säännöt. On tiedettävä, kuinka suuri lahjus on sopiva, kenelle se annetaan ja milloin. Dainakossa majaansa pitävien ulkomaalaisten Juban-viikot venyvät kuukausiksi, koska sääntöjä ei ole.
Edes korruptio ei toimi vielä Jubassa.
Hanna Nikkanen
