Nyky-Suomi tuntuu olevan muinaisten minuuksieni reinkarnaatioita täynnä. Jengiä suututtaa, että kourallinen romaneja kerjää Helsingin keskustassa. Se on niin suuri uhka, loukkaus ja häiriö, että kerjääminen pitäisi suomalaisten enemmistön mielestä kieltää.
Kiusasin 12-vuotiaana joskus puliukkoja kavereiden kanssa. Äijät keräsivät tyhjiä pulloja saadakseen niillä viinakaupasta lisää juotavaa. Revimme pullokassit heidän käsistään ja hakkasimme ne sirpalepusseiksi katuun tai seinään.
Haisevat ja vapisevat rauniot tuntuivat meistä silkalla olemassaolollaan loukkaavan ja uhkaavan meitä. Meistä tuntui, että masennus, häpeä, kusenhaju ja kaikkinainen luuserius voisi minä hetkenä tahansa loikata heistä meihin kuin kirppu koirasta toiseen.
Myöhemmin, 19-vuotiaana sosialistina päädyin nyrkkitappeluun kaverini kanssa siitä, pitäisikö kerjäläisille antaa rahaa vai ei. Kantani oli, että ei, sillä oikeudenmukaisessa valtiossa kenenkään ei tarvitse kerjätä, sosiaaliturva toimii.
Ja jos ei toimi, niin ei sitä pidä ruveta hyväntekeväisyyspelleilyllä laastaroimaan, vaan on haastettava vaikka sosiaalitoimisto oikeuteen. Olin nyssäkän avittamisen kannalla, mutta vielä innokkaampi torjumaan amerikkalaismallisen tekopyhyyden tartuntaa.
En halunnut antaa elintilaa sille hyväpalkkaiselle tai pääomatuloiselle porukalle, joka mielellään toistelee Nalle Wahlroosin mantraa: ”Verojen alentaminen on aina oikeaa politiikkaa.”
Ja joka yhtä mielellään pari tuntia sunnuntai-iltapäivisin jakaa talkootyönä soppatykistä armoa kurjille kirkon parkkipaikalla.
Nyky-Suomi tuntuu olevan muinaisten minuuksieni reinkarnaatioita täynnä. Jengiä suututtaa, että kourallinen romaneja kerjää Helsingin keskustassa. Se on niin suuri uhka, loukkaus ja häiriö, että kerjääminen pitäisi suomalaisten enemmistön mielestä kieltää.
Romanikammoista ei häiritse liikevoittoon tähtäävä kerjuu, kuten JCDecaux’n katumainokset tai bussin, ratikan ja metron ikkunat peittävä kaupallinen informaatio, joka estää matkustajaa näkemästä härvelistä ulos.
Romanikammoinen tietää kyllä, että Romanian romanit ovat EU:n köyhin ja vähiten koulutettu ihmisryhmä ja että Romaniassa, Bulgariassa ja Unkarissa romaneja syrjitään yhtä järjestelmällisesti kuin Etelä-Afrikassa mustia apartheidin aikana ja palestiinalaisia Israelissa nykyään.
Mutta hän uskoo myös, että romanikulttuurin erityispiirteisiin kuuluu työn vieroksunta, vaikka jostain kumman syystä esimerkiksi espanjalaisilla tomaattitarhoilla pimeänä työvoimana paskaehdoilla uurastaa juuri romaneja enemmän kuin muita eurooppalaisia.
Hän uskoo myös, että romanit ovat moraalisesti kaksinaamaisia, että he ovat rehtejä toisilleen mutta pitävät valkonaamojen höynäyttämistä hyveenä. Ja sehän on törkeää, toisin kuin se, että Suomi ihan vain tervettä järkeä käyttäen pitää oman kansansa puolta ja sulkee ulkomaiset romanit ulos, sillä heidän hätänsä ei kuulu meille. Se on Romanian oma asia, eikä siitä pidä muistuttaa meitä vaan Euroopan unionia.
Ja jos joku tippasilmäinen pöhkö nyt kuitenkin haluaisi noita sottapyttyjä hyysätä, sietämällä kerjuuta ja osoittamalla heille luvallisen leiripaikan ja puhdasta vettä, on häntä syytä vähän läimiä lärviin, että hän tajuaa miten merkityksetöntä on auttaa vain muutamaa jos hädänalaisia on paljon, miten tyhjänpäiväistä on pelastaa palavasta talosta tai uppoavasta laivasta vain jokunen.
Emmekä me sitä paitsi tätä tulipaloa tai merihätää ole aiheuttaneet, joten jotta kiusankappaleita ei tulisi väärään osoitteeseen lisää, on köyhyys kerta kaikkiaan parasta kieltää.
Sillähän se häviää.
Teemu Mäki
