Arvostelussa Susanna Bierin Kosto-elokuva.

Tanskalaisen Susanna Bierin elokuvissa voi havaita viehtymystä melodraamaan. Henkilöiden välillä kasvava jännite tuottaa Bierin elokuvissa usein sarjan syveneviä moraalisia haasteita. Töissä on kirjallinen maku, mutta se ei haittaa, koska teksti on hyvää.

Koston etualalla on kahden pikkupojan ystävyys. Pojista toinen on koulukiusattu ja toinen äitinsä menettänyt ja maailmalle katkeroitunut. Toisen pojan vanhemmat ovat eroamassa ja isä toimii lääkärinä afrikkalaisessa kenttäsairaalassa. Leskeksi jäänyt toinen isä pinnistelee surutyönsä ja vanhemmuutensa välissä.

Aikuisten ja lasten maailmojen sekä tanskalaisen ja afrikkalaisen arjen ristivalotukset toimivat nerokkaasti. Leikkauksessa haetaan taiten hiljaisuudestakin kaikupohjaa etsitylle rytmille. Näyttelijäntyö on erinomaista, tanskalaiseen tapaan lapsetkin ovat häikäisevän hyviä.

Kostossa ei ole kyse vain lapsista ja vanhemmuudesta, vaan elokuvan pääkärki on filosofinen. Vaikka kosto on väärin, löydämme sille aina oikeutuksiakin. Kun etiikan teoria ja todellinen elämä eivät käy yksiin, vastuu jää omalle kontolle.

Susanna Bier: Kosto. Elokuvateattereissa 5.11. alkaen. Viisi tähteä.

Tuomas Rantanen