Suomen hallitus osti Pekka Perän kauniin Talvivaara-sadun ja upposi suohon. Poliitikoille ei kelvannut tieto eivätkä kymmenet varoitukset. Jälkiviisautta he kavahtavat, mutta oppivatko he?
Kukaan ei ole niin viisas kuin jälkiviisas. Sanonta pitää järkyttävän hyvin paikkansa Suomen historian suurimman ympäristökatastrofin aiheuttaneen yhtiön eli Talvivaaran kaivoksen kohdalla.
Kaivosalasta povattiin 2000-luvulla uutta Nokiaa: jos kaikki Suomen maaperän rikkaudet kaivettaisiin ylös, maalla ei olisi hätäpäivää.
Jopa presidentti Sauli Niinistö uskoi vielä vuonna 2012, että kaivosala voisi olla Suomen uusi Nokia. Nyt kaikki tietävät, että toisin kävi.
Vuonna 2013 Niinistö ei verrannut Talvivaaraa enää Nokiaan, vaan purkamattomaan miinaan.
Suomen poliittinen johto uskoi vakaasti kaivoksiin ja etenkin edelläkävijänä kulkeneen Talvivaaran menestykseen. Toimitusjohtaja Pekka Perän lupaukset olivat liian hyviä ollakseen totta. Talvivaaran tarina on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun yhteen yritykseen ladataan liian kovat odotukset ja samalla valtavat summat julkista rahaa.
Tarina lähtee liikkeelle vuodesta 2003, jolloin Pekka Perä perusti Talvivaaran kaivososakeyhtiön. Vuonna 2012 Porissa SuomiAreenan keskustelutilaisuudessa Perä kertasi yhtiön perustamishetkiä.
”Olisin saanut aikanaan starttirahaa, mutta sitä varten minun olisi pitänyt ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Olisin saanut 7 000 euroa, mutta se ei sopinut mun logiikkaan.”
Perä ei huolinut starttirahaa, mutta onnistui hurmaamaan hankkeellaan niin sijoittajat, poliitikot kuin virkamiehet ja keräämään eri kanavia pitkin Talvivaaralle liki 300 miljoonaa euroa julkista rahoitusta, eli tukia, lainoja ja avustuksia. Summa on 40 000 -kertainen starttirahaan verrattuna.
Suomen valtio on kymmenen vuoden ajan pannut rahojaan kiinni Talvivaaraan. Jatkuvista vastoinkäymisistä ja rikkeistä huolimatta usko yritykseen ei ole horjunut.
Julkinen rahoitus aloitettiin heti yhtiön perustamisen jälkeen vuonna 2004, ja suuret summat alkoivat liikkua vuonna 2007, kun kaivos avattiin ja Talvivaara listautui Lontoon pörssiin. Silloin kaikki näytti vielä hyvältä.
Unelmia ja toivoa uhkuvan Talvivaaran kaivoksen avajaisissa kesällä 2007 patsasteli Pekka Perän rinnalla arvovaltainen keskustan ministerijengi: pääministeri Matti Vanhanen, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Heillä oli aihetta hymyyn. Talvivaara oli ehtinyt samana keväänä listautua pörssiin ja kerätä osakeannissa 300 miljoonan euron pääoman ja reilusti yli 200 miljoonaa euroa projektilainaa markkinoilta.
Etenkin keskustalle syvällä Koillis-Suomessa sijaitsevan Talvivaaran kaivoksen luomat mahdollisuudet suurena työllistäjänä olivat lottovoitto. Kun vuonna 2008 muu maailma alkoi kärvistellä talouskriisin kynsissä, Kainuun hitaasti näivettyvällä korpiseudulla ajateltiin vuolla pian rahaa uittamalla kiviä rikkihapossa ja muissa liuoksissa.
Nikkelin maailmanmarkkinahinnat olivat juuri nousseet huippuunsa, ja Suomi istui rahakasan päällä.
Julkista rahaa kannettiin Talvivaaraan kolmea eri tietä: valtion innovaatiorahoituskeskus Tekes antoi Talvivaaralle satojen tuhansien eurojen suuruisia tukia, valtion sijoitusyhtiöt Teollisuussijoitus ja Solidium sekä yksityiset eläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma sijoittivat esimerkiksi osakeanneissa rahaa Talvivaaran osakkeisiin, ja valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera myönsi Talvivaaralle lainaa yhteensä 60 miljoonan euron edestä.
Raha liikkui sisään Talvivaaraan lähes samaa vauhtia kuin ELY-keskus lähetetti yhtiölle huomautuksia ympäristöongelmista. Työ- ja elinkeinoministeriöllä ja ympäristöministeriöllä on ollut tieto huomautuksista, joita on kertynyt vuodesta 2007 lähtien yhteensä 78 kappaletta, ja pääsy näiden tietojen äärelle on ollut myös rahoitusta myöntäneillä Finnveralla, Tekesillä ja Solidiumilla.
Jälkikäteen on mahdotonta selvittää, miten huomautukset vaikuttivat rahoituspäätöksiin. Yksikään Talvivaaraa rahoittaneista tahoista ei anna julkisuuteen rahoituspäätösten perusteluja. Finnvera ei kerro edes sitä, ketkä ovat heidän asiakkaitaan. Talvivaaran asiakkuus tuli ilmi, kun kaivosyhtiö hakeutui viime vuoden lopussa yrityssaneeraukseen.
Finnveran toiminta herättää muutenkin kummastusta. Työ- ja elinkeinoministeriön eli tuolloin ministeri Pekkarisen valvovan silmän alla toimivan Finnveran tehtävä on täydentää rahoitusmarkkinoita myöntämällä yrityksille lainoja ja takauksia. Finnveran periaatteisiin kuuluu, ettei se myönnä lainaa tappiollisille yhtiöille.
Miksi rahoituksestaan muutoin kovin tiukkalinjainen Finnvera lainasi Talvivaaralle jopa 60 miljoonaa euroa vuosina 2008–2010, vaikka yhtiö teki tappiota?
Finnvera myönsi Talvivaaralle toisen ja viimeisen, 10 miljoonan euron suuruisen lainan, kesäkuussa 2010. Nikkelin maailmanmarkkinahinta oli kääntynyt jyrkkään laskuun, ja yhtiöllä oli muitakin ongelmia: saman vuoden marraskuussa Talvivaarassa havaittiin toinen kipsisakka-altaan vuoto.
Finnveran toimitusjohtajan Pauli Heikkilän mukaan vuodot tulivat heille yllätyksenä, mutta taloudelliset ongelmat eivät.
”Tiesimme niistä hyvin etukäteen. Yhtiö oli antanut kaiken tarpeellisen tiedon, ja olimme vähitellen alaskirjanneet Talvivaaran vastuitamme”, Heikkilä toteaa.
Suurimmat lainapäätökset, kuten Talvivaaran lainan, ratkaisee Finnveran hallitus. Sen puheenjohtajana istuu työ- ja elinkeinoministeriön virkamies. Kun Talvivaaraa koskevat päätökset tehtiin, tehtävää hoiti silloisen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen alivaltiosihteeri Kalle J. Korhonen. Pekkarinen kiistää Korhosen edustaneen ministeriötä, mutta Korhonen näkee asian eri tavoin.
”Olin nimenomaan ministeriössä töissä, ja ministeri minut Finnveraan nimitti”, Korhonen toteaa.
Linkkinä valtion ja Finnveran hallituksen välissä toimii poliitikoista koostuva hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa Finnveran hallituksen toimintaa.
Hallintoneuvoston puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd) vakuuttaa, ettei myöskään hallintoneuvosto ohjeistanut Finnveran hallitusta lainapäätöstä tehtäessä. Ministeri Mauri Pekkarisen roolista hän puolestaan puhuu kierrellen.
”Emme saa tietoa siitä, tehtiinkö lainapäätökset normaalien rahoitusperiaatteiden mukaan vai oliko siinä vetoamista hallituksen tai ministeriön puolelta”, Koskinen sanoo.
Toinen hallintoneuvoston silloinen jäsen, vasemmistoliiton kansanedustaja Matti Kauppila sanoo, että Pekkarisen johtama työ- ja elinkeinoministeriö kyllä ohjasi rahaa Talvivaaralle, muttei valvonut sen toimintaa.
”Keskustalaisena Pekkarinen vaikutti oman alueensa kehittämiseen. Talvivaara oli kepuprojekti, mutta kyllä kaikki sen alueen kansanedustajat uskoivat, että Talvivaarassa on alueelle suuri tulevaisuus.”
Kipsisakka-altaan vuodot ja yhtiön tappiollisuus eivät horjuttaneet valtion uskoa omaan projektiinsa. Vuonna 2011 valtio sitoutui Talvivaaraan lopullisesti, kun sijoitusyhtiö Solidium osti yhtiön osakkeita 60 miljoonalla eurolla.
Sijoituspäätös oli hyvin linjassa edellisenä vuonna valmistuneen valtion mineraalistrategian kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa valmistellun strategian toimenpide-ehdotuksissa on seuraava kohta: ”Jatketaan julkista tukea infrastruktuuri-investointeihin sekä lainoitusta ja lainatakuita kaivosinvestointeihin.”
Rahoittajiksi strategiassa on nimetty muun muassa Finnvera, Teollisuussijoitus ja institutionaaliset sijoittajat eli Solidium ja eläkeyhtiöt – toisin sanoen kaikki samat tahot, jotka olivat rahoittaneet Talvivaaraa.
Hyväksymässään mineraalistrategiassa silloinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen siis kehottaa kaikkia näitä julkisia toimijoita sijoittamaan kaivosteollisuuteen. Voiman haastattelussa Pekkarinen hieman yllättäen kieltää vaikuttaneensa Talvivaaran saamaan rahoitukseen millään tavalla.
Mauri Pekkarinen, teidän ministeriaikananne Talvivaaraa tuettiin valtion eri kanavia pitkin monin eri tavoin. Millä tavalla teidän poliittinen vaikutusvaltanne on näkynyt näissä eri tapauksissa?
”Jos mä muistan niin suoraan minun ministeriö ei tainnut ministeriöstä antaa yht… tai se oli joku miljoona, ihan joku oliko muutama miljoona tällaista, nyt ihan tarkkaan en muista. Mutta kaikki muut on itsenäisten erillisten hallitusten alaisten ja osin ministeriön alaisten, osa viranomaisten ja rahoittajien rahoitusta ensinnäkin. Tehdäänkö tämmönen niinku perusjako ensiks? Näin se meni. Minun päätöksillä, herra hyvä, minun päätöksillä, jotka minä olen allekirjoittanut, mä olen kirjoittanut jonkun oisko joku miljoonan tai kaksi.”
No ainakin te-keskusten kautta on tullut viisi miljoonaa. Päätös on tullut ministerin hyväksyttäväksi.
Mmm… ahaa, no voi olla, voi olla. Mä muistin, että se oli muutama miljoonaa euroa. Miljoona kaks euroa, voi olla että viis miljoonaa. Ihan hyvin voi ollakin. Ihan perusteltu sinänsä. Se on ollut siinä ajassa ihan erittäin oikea.
No mites sitten esimerkiksi Finnvera, niin kun sitä johtaa sitä hallitusta työ- ja elinkeinoministeriön edustaja, silloin oli Kalle J. Korhonen. Kävittekö te keskusteluja?
Ei mun tarvinnut käydä. Mut oisin voinut käydä keskustelua, niin kun ylipäänsä tästä asiasta. Mutta en käynyt keskustelua. Ei ei, siinä ei sinänsä mitään olis ollut, vaikka olisin käynytkin keskustelua, mutta nyt en kyllä käynyt keskustelua.
Eli ette oo ministerinä keskustellut esimerkiksi Korhosen kanssa mistään muistakaan Finnveran tukemasta…
Mä olen tehnyt ne päätökset, jotka todennäköisesti näittekin. Mut muut päätökset on kaikki niiden viranomaisten tekemiä, joille ne kuuluu. Piste.
Mutta…
Mitä te ootte nyt oikein? Mikä tuossa nyt oikein niinkun, mikä tuossa kaivelussa nyt oikein homman idea niinkun oikeen on?
No täs…
Kyl sää nyt tiedät mikä siinä idea on mutta uskokaa nyt hyvällä, että ne on asianosaiset viranomaiset. Kysykää niiltä, onko niitä joku painostanut tai puhunut tai esittänyt tai vaatinut, että pitää tehdä niin tai näin.
Mitä mieltä olet siitä, että kun meille on sanottu, että Talvivaara oli nimenomaan Pekkarisen hanke tai Pekkarisen projekti?
Joo, kiitoksia kunniasta, että tällainen hanke, Pekkarisen hanke. Millä päätöksellä? Millä ratkaisulla ja niin pois päin? Finnvera tai Tekes ja muut. Ne tekivät itsenäisiä päätöksiä, ja niin pitää tehdäkin. Ja olen sitä mieltä, että ne tekivät ihan oikein siinä tilanteessa.
Oletteko käyttäneet poliittista vaikutusvaltaa siihen, että esimerkiksi Talvivaara on saanut eri tukia?
Minusta on aika erikoinen ajatuskin, että jos meillä on erikseen Finnverat ja erikseen Tekesit ja niin pois päin, taikka erikseen Teollisuussijoitus, vaikka se tekisti voittoa. Niin ei ministeri sellaiseen asiaan mene sanomaan että hei, että tossa on nyt hyvä hanke, pankaa tohon rahaa, niin siitä tulee voittoa toistakytä miljoona euroa.
Tuliko nämä Talvivaaran ongelmat yllättäen?
No… nyt, jos tuo ei nyt ole itestään selvää, eiks sitten mikään voi olla itestään selvää? Hyvä!
Luitte lehdistä näistä Talvivaaran ongelmista?
Noo, luitte lehdistä ja mistä nyt… Nyt päivä kulkee nyt tärkeämpiä tehtäviä kohti. Kiitos kuulemiin!
Pekkarinen siis vakuuttaa, että Talvivaaraan liittyvät päätökset on tehty hänen ministeriönsä alaisissa elimissä täysin itsenäisesti.
Pekkarisen allekirjoittamassa mineraalistrategiassa muun muassa Finnvera nimetään kaivosalan rahoittajaksi, mutta hän vakuuttaa, ettei strategia vaikuttanut Finnveran ja sijoituslaitosten toimintaan tai rahoituspäätöksiin millään tavalla.
Valtion sijoitusyhtiö Solidium kuuluu valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin alaisuuteen. Kesällä 2011 salkkua piteli puolustusministeri Jyri Häkämies (kok), joka myös aikoinaan loi Solidiumin. Pekkarisen tavoin Häkämies kiistää jyrkästi osallistuneensa sijoituspäätöksen tekemiseen millään tavalla.
”Solidiumilla on itsenäinen hallitus, joka teki sijoituspäätökset itsenäisesti”, Häkämies sanoo.
Häkämies kuitenkin myöntää, että Solidium tuki sijoituksellaan Pekkarisen johtaman työ- ja elinkeinoministeriön mineraalistrategiaa. Hän puhuu Suomen kaivosbuumista, jossa vaatimuksia valtion kaivosinvestoinneista sateli joka puolelta.
”Solidiumin sijoitus oli vastaus tähän yhteiskunnalliseen toiveeseen. Itse yritin sitä vähän hillitä”, Häkämies vakuuttaa.
Tekesin ohjelmajohtaja Kari Keskinen arvioi Voiman haastattelussa uuden kaivoksen perustamisen hinnaksi noin 300 miljoonaa euroa. Juuri sen verran Talvivaara on viimeisten 10 vuoden aikana saanut valtiolta avustuksia ja lainoja.
Talvivaara on monella tapaa juuri sellainen projekti, jota valtiolta on vaadittu: vientisektorille suunnattu suuri riski-investointi, joka voisi parhaassa tapauksessa tuottaa tuhansia työpaikkoja ja tuoda maahan ulkomaisia valuuttavirtoja. Suomen hallitus löysi oikealle radalle, mutta veikkasi väärää hevosta.
Kuten Pekka Perä totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 2008:
”Kukaan ei myy mitään tunnuslukujen hyvyydellä, vaan mielikuvilla. Kassavirtakäyrä on hyvä tietää, mutta tarinalla hanke myydään. Kerrot esimerkiksi, mitä hyvää teet seudulle, kun perustat kaivoksen, ja kuka sinua tukee. Pitää olla hyvä tarina.”
Perä myi suomalaisille poliitikoille tarinan, josta olemme maksaneet kovan hinnan. Ympäristövaurioita tullaan siivoamaan alueella vielä vuosien ajan. Solidiumin sijoittamien 149 miljoonan euron arvo on kutistunut 20 miljoonaan, ja valtio tulee tuskin koskaan saamaan takaisin Finnveran kautta lainaamiaan kymmeniä miljoonia.
Jos asiat olisivat menneet suunnitelmien mukaan, Mauri Pekkarinen ja jono muita poliitikkoja paistattelisivat tällä hetkellä kansansuosiossa uuden Nokian luojina. Sen sijaan kaikki yhtiöön sekaantuneet ovat pesseet kätensä kipsisakka-altaassa.
Poliitikkojen sinisilmäisyys ja heidän tekemänsä virheet on helppo nähdä jälkikäteen. Syyllisten etsimistä oleellisempaa on kuitenkin kysyä, mitä Talvivaarasta voi oppia.
Mauri Pekkarinen on edelleen sitä mieltä, että virkamiehet tai ministerit eivät tehneet mitään virheitä.
Jyri Häkämiehen mukaan opittavaa on paljon. Nykyisin Elinkeinoelämän keskusliittoa johtava Häkämies korostaa olleensa pitkään sitä mieltä, että valtion ei pitäisi lähteä kaivosyhtiöiden omistajaksi alan voimakkaiden suhdannevaihteluiden vuoksi.
”Jos valtion kaivoksella menee hyvin, niin kaikki on hyvin, mutta jos toimintaa joudutaan ajamaan alas, joudutaan hankalaan tilanteeseen. Siksi valtio voi olla vauhdittamassa kaivostoimintaa, mutta ei lähteä mukaan itsenäisenä toimijana.”
Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä on harmissaan Talvivaarasta.
”Olen pahoillani siitä, miten Talvivaaralla on mennyt. Eniten siksi, että epäonnistuminen valaa lisää ’ei kannata edes yrittää’ -ilmapiiriä, jota Suomessa on jo ihan riittävästi.”
Maaliskuussa Kainuun ELY-keskus määräsi Talvivaaran hoitamaan vesienkäsittelyn kuntoon ja asetti samalla yhteensä 400 000 euron edestä uhkasakkoja.
Kainuun ELY-keskus otti järeämmät aseet käyttöönsä vasta, kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka kritisoi ELY-keskusta siitä, ettei se ole puuttunut Talvivaaran toimintaan riittävän ajoissa ja tehokkaasti.
Maaliskuussa Helsingin Sanomat arvioi Talvivaaran tarvitsevan lisärahoitusta lähes 200 miljoonaa euroa. Velkasaneerauksessa oleva yritys tuskin saa lisärahoitusta markkinoilta edes Pekka Perän hurmaustaidoilla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen valtio saattaa hyvinkin saada itselleen oman kaivoksen.
Esittävän taiteen kollektiivi Vaaran dokumenttiteatteriesitys Talvivaara – kainuulainen scifi-näytelmä ensi-illassa 3.4. Kajaanin Generaattorissa. Esityksiä 12.5. asti. www.kajaaninharrastajateatteri.fi
Laura Haapala, Jari Hanska & Teemu Muhonen
