Häädöt eivät ratkaise romanisiirtolaisten tilannetta.
Aamupäivä on harmaa Montreulin kehyskaupungissa, Pariisissa.
Varakaupunginjohtaja Claude Reznik pysäyttää auton joutomaan ja kaatopaikan välillä sijaitsevan aidatun asfalttitontin eteen. Portilla istuu parakkikopissa vartija, sisäänkäynnin vieressä ovat likaisen harmaanvalkeat keittiö-, WC- ja suihkuparakit. Viivoittimella vedettyjen karavaanirivien jokaisen asuntovaunun kohdalla on sähkötolppa.
Tämä on toinen Montreulin ”kotouttamiskylistä” tai virallisista siirtolaisromanien leireistä. Niillä asuu kolme neljäsosaa pikkukaupungin romanisiirtolaisista, yhteensä 360 henkeä. Ranskassa he ovat eläneet vähintään viisi vuotta.
Kaupunki sijoitti romanit kansalaisjärjestön hallinnoimalle leirille vuonna 2008, kun he jäivät kodittomiksi valtaamansa talon tulipalossa.
”Kaupunki maksoi parakit ja käytetyt asuntovaunut, samoin veden ja sähkön. Muuten puolet kuluista kattaa valtio, osan aluehallinto”, Reznik kertoo.
Perheiltä peritään euron päivävuokra. Ehdottomia vaatimuksia on kaksi: asukkaat eivät saa syyllistyä rikoksiin ja lasten on käytävä koulua. Leirin johtaja on ylpeä siitä, että kaikki leikki-ikäiset käyvät päiväkodiaa. Leikkikerho tuo kerran viikossa muutkin alueen lapset karavaanileirille. Kiusaamiselta ei ole silti vältytty.
Ensimmäiset itäeurooppalaiset romanisiirtolaiset saapuivat Ranskaan itäblokin kaaduttua 1990-luvun alussa. Vähitellen syntyi leirejä: edelleen tuhannet ihmiset elävät jättömailla hajonneissa asuntovaunuissa ja rötiskörakennelmissa. Vessoja ja vettä ei yleensä ole, rottia kylläkin.
Kuten muuallakin, myös Ranskassa jyllää häätöpolitiikka. Vuonna 2009 vanhaan kotimaahan pakotettiin 10 000 romanisiirtolaista, seuraavana vuonna presidentin aggressiivisten puheiden jälkeen kaksi kolmasosaa maan sadoista leireistä purettiin; käännytettyjä oli 9 000. Siirtolaisten määriin käännytykset eivät ole vaikuttaneet, sillä useimmat palaavat sinnikkäästi Ranskaan: vuonna 2011 maassa arvioitiin olevan edellisen vuoden tapaan 15 000 romanisiirtolaista.
Joillakin paikkakunnilla on kuitenkin annettu armoa – ainakin joillekin tulijoille. Vuodesta 2007 paikallishallinnot eri puolilla maata ovat perustaneet virallisia kotouttamiskyliä, joihin yleensä pääsee alueen luvattoman leirin menestynein kymmenys: luvallisesti oleskelevat ja kielitaitoiset.
Pian kaikki muuttuu:
”Keväällä 2012 leireillä asuvat romanit pääsevät muuttamaan kahteen puuparakkikerrostaloon. Osa on tavallisia vuokra-asuntoja, osa väliaikaismajoitusta, johon kuuluu järjestöjen tarjoama sosiaalituki”, Reznik kertoo.
Tilaa on väliaikaisleirin asukkaista vain kahdelle kolmasosalle: niille, joilla on oleskeluluvat kunnossa ja varaa maksaa noin sadan euron vuokra sekä muut kulut. Vähemmän kotoutuneet päätynevät taas uudelle leirille.
_______________
Leirikritiikkiä
Romaneita tukevat aktiivit pitävät kotouttamiskyliä yrityksenä pestä aluehallintojen mainetta: huolehtimalla pienestä osasta oikeutetaan enemmistön karkotukset.
Viralliset leirit sijoitetaan usein jättömaille, jossa asukkaat tuskin tutustuvat valtaväestöön. Monilla leireillä on vartijat, ja asukkaiden vierailuaikoja rajoitetaan. Viesti on aktiivien mukaan selvä: perusoikeudet eivät kuulu kaikille, vaan ainoastaan niille mallisiirtolaisille, jotka luopuvat perinteisestä elämäntyylistään ja alistuvat kontrolliin.
Vastaava projekti epäonnistui 1960-luvulla, kaupunkimaantieteilijä Olivier Legros muistuttaa. Valituille slummeissa eläville algerialaissiirtolaisille rakennettiin väliaikaiskyliä, joissa heidän piti opetella ranskalaisille tavoille.
Väliaikaisesta tuli usein pysyvää, ja erillisalueilla eläminen vain vahvisti asukkaiden syrjäytymistä.
Kotouttamiskylät ovatkin Legros’n mukaan kompromissiratkaisu. Siirtolaisten on Ranskan oikeistohallituksen politiikan takia äärimmäisen vaikea saada töitä ja oleskelulupia. Se taas estää elämän normalisoinnin: paperiton ei pääse esimerkiksi julkiseen asuntojonoon.
Virallinen leiri on keino auttaa kurjuudessa eläviä siirtolaisia – ja purkaa muita asukkaita ärsyttäviä luvattomia leirejä. Koska oikeistohallituskin haluaa purkaa slummeja, myös valtio tukee häätöjen lomassa kylähankkeita.
_______________
Laillinen leiri Helsinkiin
YLE Uutiset kertoi tammikuun lopulla, että ulkomaalaisille romaneille esitetään väliaikaisen leiriytymispaikan järjestämistä.
Tähän asti romanien väliaikaiset leiripaikat on purettu järjestelmällisesti. Kaupungin virallisen näkemyksen mukaan Rastilan leirintäalue on ollut ainoa paikka, minne romanit voivat leiriytyä.
Laillinen leiri olisi maksullinen ja siellä olisi peseytymismahdollisuudet parakeissa tai konteissa. Paikka olisi auki vain osan vuodesta ja se perustettaisiin esimerkiksi jättömaalle. Asukkaat olisivat sosiaalitoimen tavoitettavissa. Hankkeen puuhamiestä Kimmo Helistöä kiinnostavat erityisesti lasten olot.
”Emme me voi hyväksyä sitä, että meillä on täällä jossain jemmassa lapsia. Jos leiriytymisalueella olisi lapsia, voisimme miettiä, mitä he tarvitsevat. Laitammeko heille pystyyn esimerkiksi koulun”, Helistö sanoi YLE Uutisille.
Kati Pietarinen
