Kulutuksen on pakko kasvaa, koska ilman kasvua pitkästyisimme kuoliaaksi.

Usein sanotaan, että ”mehän ollaan kuitenkin kaikki demareita, puoluekannasta riippumatta”. Sillä tarkoitetaan, että kaikki täällä ovat olevinaan hyvinvointivaltion vaalimisen kannalla.

Onko demarius siis valtionuskonto ja koko kansan yhteinen aate?

On, mutta se on itsepetosta. Tämä sosiaalidemokratia on sitoutunut kulutuskapitalismiin niin tiukasti, että se on aatteena lamautunut ja käy vain viivytystaistelua haihtumistaan vastaan.

Kulutuskapitalismi on talousjärjestelmä, jossa kulutus ja sen jatkuva kasvu on itsetarkoituksellinen päämäärä.

Yhä useammat meistä pitävät jatkuvan kasvun periaatetta ekologisesti tuhoisana ja elämänlaadun kannalta turhana. Siitä huolimatta kulutuskapitalismi ehdottomasti torjuu sen, että vaadimme vähemmän.

Miksi? No, kulutuskapitalismin logiikan mukaan kulutuksen on pakko kasvaa, koska ilman kasvua pitkästyisimme kuoliaaksi.

Tiedämme olevamme mukana leikissä, jossa tuotantokoneisto yhä kiivaammin ponnistuksin istuttaa meihin puutteen tuntua ja tuputtaa sitten lääkkeeksi uusia tuotteita. Meitä mairittelee se, että meitä näin maanitellaan.

Vitsailemme itseironisesti siitä, miten hienolta joku puhelin, auto, kämppä tai jätskiuutuus tuntui kymmenen vuotta sitten ja miten kelvottomalta ne tuntuisivat tämänpäiväisiin verrattuna. Tällä ironialla koemme nousevamme koko touhun yläpuolelle ja kestämme pettymyksemme.

Kulutuksen on pakko kasvaa, koska muuten koko velkaperustainen talousjärjestelmämme ja elämäntapamme romahtaisi.

Kulutuksen on pakko kasvaa, koska juuri kasvu imee myös ne maailman aidosti köyhät pikkuhiljaa kuopastaan.

Kulutuksen on pakko kasvaa, koska muuten huoltosuhde muuttuu sietämättömäksi. Tekniikan kehittyessä nykyiseen tuotantomäärään tarvitaan tulevaisuudessa aina nykyistä vähemmän ihmisiä, joten jotta työttömyys ei räjähdä käsiin, täytyy tuotantoa ja kulutusta vastaavasti koko ajan lisätä.

Lisäriesana on nykyään vielä se, että väestön ikääntyessä työikäisten osuus uhkaa koko ajan supistua.

Olemme nielaisseet kulutuskapitalistiset näkemykset ikään kuin niille ei olisi vaihtoehtoja, ikään kuin kasvu todella olisi pakollista. Olemme tuudittautuneet uskomaan, että kasvu jotenkin sivutuotteenaan ratkaisee tasa-arvonpuutteen, väestönkasvuongelman ja huoltosuhdeongelman sekä jossain vaiheessa pysäyttää ekokatastrofin ja peräti parantaa sen haavat.

Näiden ongelmien kimppuun ei muka voi käydä suoraan kokonaistuotantoa supistamalla, työtaakkaa tasaisemmin jakamalla ja kohdentamalla tuotanto- ja kehitysponnistuksia niihin asioihin, joista tiedämme ihmiskunnan eloonjäämisen riippuvan.

Edes tuotannon ja kulutuksen määrätietoista ohjaamista verotuksen keinoin tuhoisilta aloilta ekologiaisille ja ihmisen kärsimyksiä vähentäville aloille ei pidetä mahdollisena. Se kun saattaisi hidastaa kasvua.

Näin meistä demareista on tullut ihanteidemme saattohoitajia.

Teemu Mäki