Lukuaika: 2 minuuttia

Juoksuaika on aina

Lue tämä juoksukirjatestausjuttu ennen kuin lupaat vuodenvaihteessa liikoja.

Juoksu, tylsää mielikuvituksetonta taaperrusta? Vai paras, nopein ja yksinkertaisin tapa pitää huolta kunnosta? Pakkohan sitä on kokeilla, juoksua. Aika pian aloittava juoksija ymmärtää, että jos pirinistityylisestä räpiköinnistä haluaa sulavaa kulkua, on jostain löydettävä neuvoa. Sitä voi ihan hyvin katsoa kirjasta.

_______________

Kaunokirjojen maaniset miehet

Kaunokirjallisuudessa juoksu on yleensä sivuosassa, mutta myös varsinaisia juoksuneuvoja on mahdollista löytää. Viimeaikainen juoksuklassikko, Miika Nousiaisen Maaninkavaara, on kuvaus siitä, kuinka juoksupakkomielteinen Martti-isä ryhtyy valmentamaan Heidi-tytärtään. Isän silmissä kiiluvat Paavo Nurmen ja Kaarlo Maaningan kuvat.

Treenausmetodit alkavat muuttua kohti säästä ja väsymyksestä riippumatonta julmuutta. Martti kiroaa kansanterveysintoilijoiden rakastamaa hölkkää: ”Hölkkä on pehmoyhteiskunnan agentti, salakavala tunnustelija, joka tuli elintason pikkuhiljaa pirullisesti noustessa katsomaan, josko kansa olisi tarpeeksi velttoa hiljentämään juoksun hölkäksi. Mitä se hölkkä edes on? Ihminen kävelee tai juoksee, jompaakumpaa.”

Nousiaisen tapa kirjoittaa on varsin ulkokultainen. Kumpikaan hahmo – rääkkäävä isä tai nöyrtyvä tytär – ei tunnu todelta. Ei kukaan ole noin typerä.

Miika Nousiainen: Maaninkavaara. Otava 2009, 351 s. Nousiaisen teos myös Kansallisteatterissa, juoksu-tragedian seuraavat esitykset maaliskuussa 2013.
Lue myös Juhani Peltonen: Elmo. WSOY 2012 (1978), 313 s.
Juoksua sivuosassa esimerkiksi seuraavissa teoksissa: Juha Seppälä: Jumala oli mies. Romaani rakkaudesta. WSOY 1996, 134 s. sekä Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie. WSOY 2002, 334 s.

_______________

Filosofian (juoksu)poluilla

Filosofis-käytännöllis-runollinen lähestymistapa voi myös ohjata kohti juoksun hurmaa. Kirjailija-filosofi Jari Ehrnrooth on hurahtanut täysin. Kirjassaan Juoksu Ehrnrooth puhuttelee puutarhuria, jonka viljelypalstan ohi hän juoksee käytännössä päivittäin.

Ehrnrooth sanoo, ettei juoksu ole juoksua, jollei kilometrejä kerry viikossa yli 150.

”Minusta päivittäinen yhdeksän kilometrin lenkki kuuden minuutin kilometrivauhtia ei ole ‘vakavaa juoksuharjoittelua’.”

Ehrnrooth on siis Nousiaisen kuvaaman roolihahmon, Martti-isän luokkaa: vaativa ja säälimätön. Mikään ei tunnu miltään, jollei veri maistu suussa ja oksennus lennä.

Antaisin armon juoksijallekin: ei harjoittelun tarvitse olla vakavaa. Kuuden kilometrin lenkki seitsemän minuutin kilometrivauhdilla on ihan mahtavaa!

Jari Ehrnrooth: Juoksu. Lurra Editions 2012, 99 s.
Lue myös Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Tammi 2011, 176 s.
Tapio Koski: Juoksemisen filosofia. Kestävyysjuoksun monet ulottuvuudet – miten lihan kautta voi haastaa itsensä. Tampere University Press 2005, 250 s.
Larry Shapiro: Zen ja juoksemisen taito. Basam Books 2010, 232 s.

_______________

Tietokirjasta naisnäkökulmaa

Kaunokirjallinen ja filosofinen juoksukirjallisuus vaikuttaa varsin maskuliiniselta. Kliseisyyteen asti: juoksu on yksin puurtamista, metafora siitä, että omat huolet pidetään itsellään ja niitä käsitellään vain murahtelemalla ja hikoilemalla.

Lohdullista on, että tietokirjojen joukosta löytyy Kirsi Valastin Naisen juoksukirja. Se on iloisen värinen teos, eikä siinä lyödä ketään. Oman itsensä voittamisesta ei tässäkään tingitä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Suurin osa ohjeista on sukupuolettomia: oikea juoksuaskellus, ruoka, venyttely, rentoutuminen ja harjoitusohjelmat eri kuntoisille treenaajille.

Omat tärkeät lukunsa on soveltuvista juoksuliiveistä, lantionpohjan jumpasta, juoksun vaikutuksesta kuukautisiin ja juoksemisesta raskauden aikana ja sen jälkeen. Asioita, jotka naisjuoksijalle ovat keskeisiä, mutta jotka eivät välttämättä tule miesjuoksijalle tai miesjuoksukirjailijalle edes mieleen.

Tai kuten Maaninkavaaran Martti-isä pohtii tyttärestään: ”Minun pitäisi tuntea naisen fysiologia. Milloinkahan sillä tässä jaksossa on ne kuukautiset? Ja vaikuttaako ne kykyyn harjoitella? Noista naisista tiedä.”

Valasti on koonnut kirjan loppuun kattavan listauksen juoksuoppaista, suomen- ja englanninkielisistä. Tärkein oppi on kirjan esipuheessa: ”Juokseminen on ihan aidosti ihanaa, ja se on loistava harrastus.”

Kirsi Valasti: Naisen juoksukirja. Otava 2010, 207 s.
Juoksufoorumilla parhaiksi juoksukirjoiksi mainitaan Kari Sinkkosen teokset ja Terje Nordberg: Juoksijan opas. Otava 2005, 245 s.

Hannele Huhtala