Oikeusministeriön demokratiapalkinto on malliesimerkki demokratiasta.
Oikeusministeriö jakaa demokratiapalkinnon tänä vuonna lähidemokratiaa edistäville hankkeille, ryhmille tai innovaatioille. Tavoitteena on löytää hyviä keinoja lähidemokratian edistämiseen.
Eniten opittavaa demokratiassa näyttää kuitenkin olevan itse ministeriöllä.
Demokratialle kun ei kilpailussa pahemmin löydy sijaa. Yhden palkinnonsaajan voivat kansalaiset valita äänestämällä. Loput kolme palkittavaa valitsee raati, joka koostuu kolmesta julkisuuden henkilöstä. Korvaamalla kansalaiset julkkiksilla, ministeriö osoittaa oivallisesti, miten ”demokratian tulevaisuus riippuu kansalaisten mahdollisuuksista ja halukkuudesta vaikuttaa omassa lähiympäristössään sekä yhteiskunnassa laajemminkin”.
Samalla ministeriö näyttää mallia tulevaisuuden demokratialle: siinä kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta tv:stä tutut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Näin nettidemokratia on saanut seuraajakseen julkkisdemokratian. Ehdotuksia palkinnon saajiksi voi lähettää 30. elokuuta saakka.
Hanna Kuusela