Ruotsalaisen Mats-Eric Nilssonin kirja perää aitoja makuja. Normaalin kuluttajan päivittäinen e-lisäaineannos voi koostua vaikkapa 84 eri annoskerrasta.

”Koskaan emme ole käyttäneet näin vähän rahaa ruokaan kuin tänä päivänä, 11 prosenttia eli saman verran kuin käytämme puhelin ja it-kuluihin”, väittää kokki Markus Maulavirta Aitoa ruokaa -kirjassa. Totta se on. Vielä vuonna 1975 ruokaan meni lähes tuplasti enemmän.

Ruotsalaisen Mats-Eric Nilssonin kirja perää aitoja makuja. Normaalin kuluttajan päivittäinen e-lisäaineannos voi koostua vaikkapa 84 eri annoskerrasta.

Tuotteiden säilyvyyteen käytetään 10 prosenttia lisäaineista, loput ovat kosmeettisia lisäaineita, jotka vaikuttavat makuun, sakeuteen, väriin ja ulkonäköön.

Pahamaineisin on arominvahvenne natriumglutamaatti E621, josta osa ihmisistä saa päänsärkyä ja pahoinvointia.

Itse en ole vakuuttunut lisäaineiden vaarallisuudesta, mutta kirjan lukeminen sai aikaan kuitenkin sen, että liiat e-koodit pudottavat tuotteen takaisin kaupan hyllyyn.

Paikallinen ja luomu ovat pysyneet muidenkin trendien harjalla jo pitkään. Edes taantuma ei vähentänyt luomun myyntiä. Kyse ei ole pelkästään ruuasta. Uusin Viinistä viiniin 2011 -kirja alleviivaa paikallismakujen merkitystä: ”Arvelemme, että ennen pitkää suurin osa viininviljelystä on luomua.”

Minäkin kävin jopa lähiruokatapahtumassa. Matkaa tosin kertyi edestakaisin 140 kilometriä. Päälle napsahti myös rikesakko ylinopeudesta sumussa.

Luulen, että nämä lähiruokataipumukset korreloivat jatkossakin sen kanssa, että pankkitili on plussalla.

Mats-Eric Nilsson: Aitoa ruokaa. Atar 2010. 272 s.

Kimmo Jylhämö