Tuore pamfletti etsii vaihtoehtoja teolliselle ruualle.
Permakulttuuri saattaa vielä pelastaa ihmiskunnan, kun öljyvarat maapallolta loppuvat.
Sehän on hyvä uutinen. Mutta siis perma… mikä? Tietokirjailija Riikka Kaihovaaraa naurattaa.
”Siteeraan kirjassani asiantuntijaa, joka sanoo, että juuri tuohon kysymykseen vastaamiseen tarvitaan vähintään viisitoista minuuttia ja fläppitaulu. Mutta sanotaan nyt, että kyse on yrityksestä suunnitella ekologisesti kestävää ruuantuotantoa.”
Onko permakulttuuri haavekuva vai todellinen vaihtoehto tavoille, joilla ruoka nykyisin tuotetaan?
”Väitän, että kyse ei ole pelkästä utopiasta. Nyt jo suuri osa maailman ruuasta hankitaan kotitarveviljelyllä. Täytyy vain katsoa Euroopan rajojen yli Aasiaan ja Afrikkaan.”
Kaikille siis oma puutarha ja kaikki on hyvin, niinkö?
”Ei, kaikki kotipuutarhan pito ei ole permakulttuuria. Moni takapihaviljelijä on yhtä riippuvainen fossiilisista polttoaineista kuin suurteollisuus. Esimerkiksi lannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistukseen käytetään öljyä ja taimien alustana turvetta.”
Halu pärjätä luonnon kanssa sopusoinnussa on permakulttuurientusiasteja eteenpäin ajava voima. Kaihovaaran oma ihannepuutarha muistuttaisi metsää.
”Eihän metsiäkään kukaan kitke tai kastele, ja silti ne kasvavat ja tuottavat vaikka mitä. Samalla tavalla permakulttuurissa pyritään omillaan toimeentulevaan puutarhaan.”
Avainkeinoja permapuutarhan luomiseksi ovat maaperän pieneliöiden vaaliminen, monivuotiset viljelykasvit, sekaviljely ja kerroksellisuus.
Olennaista on välttää fossiilisia polttoaineita.
”On ihan mahdollista, että tällaiseen viljelyyn ei siirrytä ennen kuin on ihan pakko. Mutta sitten kun pakko tulee ja öljyvarat loppuvat, näistä opeista on hyötyä. Tosin itse ajattelen, että siirtyminen olisi aloitettava jo nyt, kun öljyä vielä on. Ravinteita kierrättävän ja ruokaa tuottavan kosteikon perustaminen voi olla aika raskas homma käsipelillä.”
Riikka Kaihovaara itse on kolmikymppinen stadilainen. Miksi hän kirjoitti kirjan juuri permakulttuurin mahdollisuudesta? Ja tietääkö hän ensinkään, mistä puhuu?
”Mulla oli tässä oikeastaan oma lehmä ojassa. Olemme perheeni kanssa hankkineet talon maaseudulta Porvoon läheltä, ja halusin tietää enemmän ekologisesta viljelystä. Kirjoitin pamfletin opettaakseni itseäni.”
Kirjoittamisen aikana Kaihovaara koki silmiensä avautuvan.
”Tajusin, että nykymaataloudessa ei ole kyse mistään intiimistä veden, auringon ja maan yhteydestä, vaan raskaasti teollistuneesta tuotannonhaarasta, joka ei tule toimeen ilman kaivostoimintaa, öljynjalostusta ja kemianteollisuutta.”
Niidenkin, joiden mielestä kaikki vaihtoehtomaatalous on hippeilyä, on pian myönnettävä tämä:
”Ainakaan nykymenolla ruuantuotanto ei ole mahdollista enää kauaa.”
Riikka Kaihovaara: Riippumaton puutarha. Teollisen ruoantuotannon romahdus ja permakulttuurin perusteet. ViSiO 2012, 166 s.
______________
Haluatko permaviljelijäksi?
1. Älä tee mitään. Tarkkaile puutarhaasi ja anna luonnon löytää omat ratkaisunsa. Jos kirvat vaivaavat, voi olla, että jo seuraavana kesänä petopunkit ovat löytäneet tiensä kirvabuffetin ääreen.
2. Tee yhteistyötä luonnon kanssa, älä taistele sitä vastaan. Monet syväjuuriset rikkakasvit parantavat maaperää ja kiskovat ravinteita syvältä maasta, mikä hyödyttää viljelykasveja.
3. Yritä luoda puutarhan eri elementtien välille hyödyllisiä yhteyksiä. Maissi tarjoaa tukivarren pavulle, joka sitoo maahan typpeä. Typpi ravitsee kurpitsaa, jonka leveät lehdet suojaavat maata kuivumiselta ja tukahduttavat ei-toivotut rikkaruohot. Kaikki kolme kasvia kukoistavat yhdessä.
Ohjeet antoi Riikka Kaihovaara.
Elsi Hyttinen
