Hudsoninlahdella elää maailman eteläisin jääkarhupopulaatio. Vuosikymmen sitten siellä oli vielä noin 1 200 jääkarhua, nykyisin vain 900.

Albertan yliopiston tutkijat ovat alkaneet selvittää yksityiskohtaisesti, miten jääkarhun lisääntymismenestys on riippuvainen lahden jääoloista. Näyttää siltä, että merijään väheneminen uhkaa koko Hudsoninlahden jääkarhukannan olemassaoloa.

Hudsoninlahti on jäässä noin kahdeksan kuukautta vuodesta. Sinä aikana jääkarhut saalistavat pääasiassa hylkeitä merijäältä käsin. Kun jää sulaa kesällä, karhujen on pakko siirtyä lahden rannoille.

Maalla on kuitenkin tarjolla hyvin niukasti jääkarhuille sopivaa ravintoa. Tämä johtaa käytännössä siihen, että jääkarhunaaraat joutuvat lisääntymään omassa kehossaan olevan vararavinnon turvin.

Kantavat naaraat kaivavat poikaspesän lokakuussa, ja synnyttävät siellä sitten yhdestä kolmeen pentua, joiden kanssa ne lähtevät pesästä helmi–maaliskuussa. Pesässäoloaikana naaraat eivät pääse lainkaan ravinnonhakuun, joten niiden paasto venyy kuukausien mittaiseksi. Paljon riippuu nyt siitä, miten naaraat saivat kerättyä vararavintoa edellisenä talvena.

Hudsoninlahden jäässäoloajan pituus on sen kannalta olennaista.

Olot Hudsoninlahdella ovat normaalistikin ankarat. Tutkijat arvioivat, että 1990-luvun alkupuolella, kun lahden jääolot olivat vielä ennallaan, noin 28 prosenttia lähtisen Hudsoninlahden tiineenä olleista jääkarhunaaraista ei lopulta onnistunutkaan lisääntymisessään, koska ei löytänyt riittävästi ravintoa.
Jos Hudsoninlahden jäät lähtevät keväällä kuukautta aiemmin kuin 1990-luvun alkupuolella, tietokonemalli ennustaa että jopa 40–73 prosenttia naaraista epäonnistuu lisääntymisessä.

Ja jos jäät lähtevät kahta kuukautta aiemmin, 55–100 prosenttia epäonnistuu.

Samalla myös poikueiden keskimääräinen koko pienenee, eli kaksosia ja kolmosia syntyy vähemmän kuin ennen.

Läntisellä Hudsoninlahdella tehdyt havainnot tukevat näitä tutkijoiden mallinnustuloksia.

Jos jääkarhun pennut syntyisivät aikaisemmin, naaraalla olisi takanaan lyhyempi paastojakso ja se voisi ehkä synnyttää isomman pentueen. Jääkarhun lisääntyminen on kuitenkin ajoittunut siten, että emo pentuineen lähtee pesästä ja siirtyy meren jäälle sellaiseen aikaan, kun hylkeitä on kaikkein parhaiten saatavilla ravinnoksi. Jos pesästälähtö tapahtuisi vähemmän suotuisaan aikaan, pentujen kuolleisuus voisi olla nykyistä suurempi pesästälähdön jälkeen.

Ei tiedetä, voisiko jääkarhunaaras parantaa lisääntymiskuntoaan sillä, että se ei edes yrittäisi lisääntyä joka vuosi vaan keskittyisi ravitsemaan vain itseään. Vaikka naaras saisikin syötyä itsensä hyvään kuntoon, pidentynyt lisääntymiskertojen väli saattaisi silti mitätöidä yksittäisestä onnistuneesta lisääntymiskaudesta kertyneen hyödyn.

Heikentyneet ravinnonhankintamahdollisuudet ovat jääkarhujen kannalta suurin ilmastonmuutokseen liittyvä huolenaihe. Tutkijat arvioivat, että sama mikä on tapahtumassa Hudsoninlahden jääkarhuille voi tapahtua muillekin jääkarhupopulaatioille, joiden vuosirytmiin kuuluu saalistuskausi merijäällä ja paastokausi maalla. Yli kolmasosa koko maailman jääkarhuista kuuluu siihen joukkoon.

Kirjoitus on julkaistu Fifin Sääasema-blogissa 16. helmikuuta.

Maria Haanpää