Lukuaika: < 1 minuutti

Jäähyväiset ihon ajalle

Lapsena minua ei olisi lohduttanut tieto, että rasismia ja syrjintää on ollut jo antiikin ajoista lähtien.

OLEN OPISKELLUT RASISMIN eri ilmenemismuotoja pitkän oppimäärän. Lapsena minua ei olisi lohduttanut tieto, että rasismia ja syrjintää on ollut jo antiikin ajoista lähtien. Tuskin myöskään tämän päivän koulukiusattuja. Terroripesäkkeitä ei tarvinnut etsiä koulunpihaa kauempaa. En muista, että yksikään opettaja olisi puuttunut nimittelyyn.

Lakritsia en halua vieläkään syödä, sen verran paha maku siitä jäi suuhun. Lakuhuutelut eivät paljon luottamusta lajitovereihin synnyttäneet.

MAAILMANKUVANI kiivaimmassa rakennusvaiheessa, murroksessa, olisin toivonut, että minulla olisi ollut Hessen Arosuden, Dostojevskin Idiootin, Wrightin Mustan pojan ja Freudin Ahdistavan kulttuurimme rinnalla hyllyssäni myös sellainen teos kuin Historian lisälehtiä.

Turhauttava yritykseni ymmärtää maailmaa olisi tarvinnut psykologisoivan itseruodinnan lisäksi selventävää historiallis-tieteellistä katsausta. Liian kauan yksilön ongelmat on ymmärretty pelkästään yksilön henkilökohtaisiksi ongelmiksi.

EUROAMERIKKALAINEN RASISMI syntyi eurooppalaisen valloituspolitiikan ja transatlanttisen orjuuden seurauksena. Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon toimittaman Historian lisälehtiä -teoksen mukaan sitä kehittivät edelleen eurooppalaisten yhteiskuntien sisäiset valtataistelut, rotuluokittelut ja natsiajattelua pohjustanut näennäistieteellinen rasismi.

Ulkonäköön perustuvaa ihmisten luokittelua ja ryhmien arvottamista on toki ollut muuallakin, kuten muinaisessa Egyptissä sekä antiikin Kreikassa ja Roomassa. Intian kastijärjestelmä muistuttaa todennäköisesti eniten euroamerikkalaista rasismia.

Historian lisälehtiä kuitenkin osoittaa, että eurooppalainen ja amerikkalainen rasismi poikkeavat laajuudessaan ja järjestelmällisyydessään muista rasismeista.

KANSALLISSOSIALISTISENKIN tuhoamispolitiikan perusteena oli nimenomaan rasismi. Historian lisälehtiä huomauttaa, että tämä tosiasia on jäänyt historiallisessa tarkastelussa antisemitismin käsitteen varjoon. ”Rodun” nimissä tuhottiin miljoonia ihmisiä. Rasistiset väitteet rotujen eriarvoisuudesta murentavat sekä inhimillisiä reaktioita että moraali-identiteettiä. Ne syntyivät tarpeeseen selittää ja oikeuttaa sortoa ja julmuutta. Rasistisessa ajattelussa ”rotu” on kaikki.

Haluan jättää hyvästit ihon ajalle. Yksinkertaistavien, yksiulotteisten kuvasarjojen ja pinnallisuuksien takana on toinen historia, toinen ihminen.

Historian lisälehtiä. Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa. Toim. Pekka Isaksson – Jouko Jokisalo. 351 s. Suomen Rauhanpuolustajat & Like 2005.

Sonja Vialva

  • 9.9.2009