Suomalaiset kannattavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä on kansallinen totuus eikä liity mitenkään siihen, että kansalaiset valitsevat poliitikkoja, jotka ajavat tulonsiirrot ja palvelut alas.
Suomalaiset kannattavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä on kansallinen totuus eikä liity mitenkään siihen, että kansalaiset valitsevat poliitikkoja, jotka ajavat tulonsiirrot ja palvelut alas.
Hyvinvointiyhteiskunnan kannatuksen kulmakivi on keskiluokan veronmaksuhalu. Suomessa ei ole lähdetty verokapinoihin, vaan veroja maksetaan varsin kiltisti. On huomattava, että veronmaksuhalu ei juuri liity veroasteeseen. Veroasteesta riippumatta veroja vastustavat tahot vaativat niiden alentamista ja veronmaksuhaluiset maksavat niitä mukisematta.
Kaikessa myönteisyydessään tähän suomalaiseen piirteeseen sisältyy yksi aito riski: verojen fetisoiminen. ”Rakastakaamme veroja ja maksakaamme niitä innolla” ei välttämättä nimittäin ole slogan, jonka seuraaminen pelastaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Varmuudella se pelastaa vain viranomaisvallan.
Finanssikriisi osoitti (tai pikemmin muistutti) julkisesta sektorista jotain olennaista. Nimittäin sen, että julkinen sektori ei suinkaan ole kapitalistin vihollinen. Se on erittäin kiva kassa erityisesti siinä vaiheessa, kun bisnekset menevät huonosti. Toki normaaliaikoinakin firmat rakastavat kaikenlaisia tukia – joita ne myös saavat.
Tarkemmin sanottuna kapitalisti elää kahden jatkuvan ristiinvetävän tendenssin kanssa. Kapitalistin mielestä verojen maksaminen on tietysti inhaa. Kuitenkin valtion kassassa olisi hyvä olla rahaa liike-elämän myötä- ja vastamäissä pummattavaksi. Tappioiden sosialisoiminen edellyttää kassaa, jolle sosialisoida.
Ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on se, että joku muu maksaa verot. Suomalainen moraalisin perustein veronmaksua rakastava keskiluokka on kapitalistin näkökulmasta taivaan lahja.
Valtion funktio ei ole kanavoida rahaa julkisiin palveluihin, rahan tarpeessa oleville ja yleiseen hyvinvointiin. Valtion funktio on kanavoida rahaa valtiota hallitseville tahoille. Verotus voi olla ”raadollisten markkinoiden” vastapaino, mutta vain sopivissa poliittisissa olosuhteissa.
Viime aikoina vallassa on ollut oikeisto. Tämä merkitsee entistä regressiivisempää verotusta, jonka tuottoja käytetään entistä enemmän liike-elämän tarpeisiin. ”Verorälssin luomiseksi” jo nimetyn perintöverotusjärjestelyn lisäksi muitakin verohelpotusmekanismeja rikkaimpien ihmisten ja erityisesti yritysten iloksi on tarjolla yllin kyllin. Pääomaveron noususta ei ole pelkoa.
Paitsi hyvinvointivaltion ystävillä, myös porvareilla on jokaisen veroeuron varalle suunnitelma valmiina. Kysymystä, ovatko verot itsessään hyvästä, sopii miettiä tässä kehikossa.
Teppo Eskelinen
