Arvostelussa Pauliina Rauhala kirja Taivaslaulu.

Mielikuva vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä on monilla rajallinen. Kaikki uskonnolliset hörhöt lokeroidaan samaan kategoriaan, kun halutaan päästä helpolla.

Lestadiolaistaustaisen Pauliina Rauhalan fiktiivinen teos Taivaslaulu näyttää lähikuvan nuoresta vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Vilja ja Aleksi näkevät silmissään avioliiton ja suurperheen jo heti seurustelunsa alussa, mutta arki käykin varsin raskaaksi.

Äidin lisäksi Rauhala kuvailee elämää tiiviissä uskonyhteisössä myös isän ja lapsien avulla. Voimien riittämättömyyden, pelon ja ahdistuksen lisäksi esille tulevat perheestä kumpuava onni ja toivo tulevaisuudesta. Vakavista teemoistaan ja ahdistuneesta pohjasävystään huolimatta Taivaslaulu on kuitenkin pohjimmiltaan rakkaustarina.

Rauhalan kaunis ja runsaasti kuvaileva kielenkäyttö vetää lukijan tiukasti mukaansa Viljan ja Aleksin maailmaan, mutta kompastuu itseensä, kun ylipitkät kuvailut ja listaukset muuttuvat puuduttaviksi ja rikkovat tarinan luontaisen soljuvuuden.

Kokonaisuudessaan Taivaslaulu on vaikuttava lukukokemus.

Pauliina Rauhala:
Taivaslaulu.
Gummerus 2013.
281 s. Neljä tähteä.

Noora Isomäki