Elokuvaohjaaja John Watersin nimeen yhdistetään aina nämä kaksi sanaa.

John Watersin elokuvat ovat todellisuudessa hyvällä maulla tehtyjä elokuvia huonosta mausta. 1960-luvun lopussa uransa aloittanut ohjaaja toi roskan amerikkalaiseen valtavirtaan. 

Hänen tunnetuin elokuvansa on muutaman tuhannen dollarin budjetilla syntynyt Pink Flamingos (1972), jossa kaksi pariskuntaa taistelee maailman saastaisimpien ihmisten tittelistä. Suomessakin pyörinyt Polyester (1981) on luultavasti maailman ainoa elokuva, jonka teatteriesityksissä oli mukana haju. Hulvaton fiftarimusikaali Cry-Baby (1991) nosti nuoren Johnny Deppin parrasvaloihin.

Tekipä Waters mitä tahansa, hänet tullaan aina muistamaan Pink Flamingosin kohtauksesta, jossa hänen ykköstähtensä Divine syö tuoretta koiranpaskaa kadulta.

66-vuotias ohjaaja on kuitenkin aina ollut paljon muuta kuin pelkkä ulosteilla mässäilevä kulttitähti. Hän on tarkkasilmäinen amerikkalaisen yhteiskunnan kriitikko, tabujen rikkoja ja homoikoni, joka on taistellut väsymättä seksuaalisen tasa-arvon puolesta.

John Waters vastaa puhelimeen kotonaan Baltimoressa. Hän on juuri niin hyväntuulinen, kohtelias ja hauska kuin kuvittelinkin.

Shokeeraaminen ei ole hänelle enää mikään itseisarvo.

”Nykyään haluan saada ihmiset ennen kaikkea nauramaan. Se on paljon kiinnostavampaa ja myös vaikeampaa kuin pelkkä shokeeraaminen. Monet uudet Hollywood-elokuvat yrittävät tarjota jotain järkyttävää, mutta lopputulos on yleensä päinvastainen. Ainoat elokuvat, jotka järkyttävät minua nykyään, ovat romanttisia komedioita. On tyrmistyttävää, että niitä ylipäätänsä tehdään.”

Hän ei ole kyllästynyt puhumaan aiemmista teoksistaan.

”Olen erittäin ylpeä vanhoista elokuvistani, sillä ne ovat edelleen ajankohtaisia. Kierrän koko ajan puhumassa niistä nuorille ihmisille. En olisi ikinä uskonut, että Pink Flamingos tulee pyörimään amerikkalaisessa televisiossa.” 

Watersin edellisestä ohjauksesta, A Dirty Shamesta, on kulunut jo kahdeksan vuotta. Uusi elokuva on olemassa ajatuksen tasolla.

”Sen nimi on Fruitcake. Se on lasten jouluelokuva, jossa pääosaa näyttelee Johnny Knoxville. Suurin osa näyttelijöistä on kuitenkin lapsia. Kaikki tulevat rakastamaan sitä.”

Elokuvien sijasta Watersin aika on kulunut enimmäkseen kirjoittamisen parissa. Hänelle se on vain toinen tapa kertoa tarinoita. Juuri nyt tekeillä on kirja liftaamisesta.

”Se on kolmeen osaa jaettu teos, jonka kaksi ensimmäistä osaa ovat fiktiota. Kuvittelin, mitkä voisivat olla karmeimmat ja mukavimmat tarinat, jotka voisivat tapahtua Yhdysvaltain halki ulottuvalla liftausreissulla.”

Viimeistä osaa varten hän todella liftasi keväällä Amerikan halki yksinään.

”Siihen meni 21 päivää. Useimmat luulivat minua kodittomaksi, sillä harvoin näkee minun ikäistäni miestä seisomassa pahvikyltin kanssa moottoritien rampilla. Ne, jotka tunnistivat minut, eivät tietenkään uskoneet, että se todella olen minä.”

Waters esiintyy lokakuun lopussa ensimmäistä kertaa Suomessa. This Filthy World on yhden miehen stand-up-show, jota hän muokkaa aina kohdemaahan sopivaksi.

Suomesta ja suomalaisesta elokuvasta puhuttaessa esiin nousee tietysti Aki Kaurismäki.

”Akin elokuvat ovat mahtavia. Hän näyttää Suomen samaan tapaan kuin minä Baltimoren. Jos hän asuisi Baltimoressa ja minä siellä, me olisimme voineet tehdä toistemme urat.”

 
Waters innostuu vielä enemmän, kun mainitsen Tom of Finlandin nimen. Hän kertoo seuranneensa Tomin uraa vuosikymmenien ajan, ja on juuri kirjoittanut esipuheen taiteilijaa käsittelevään valtaisaan opukseen.

Taidekeräilijänä tunnettu Waters kertoo myös omistavansa yhden Tomin piirustuksen.

 ”Menin kerran ostamaan piirustusta Tom of Finlandin kartanosta, joka oli kummallinen paikka täynnä nahkaan pukeutuneita kundeja, kidutuskammioita ja vanhoja väsyneitä sadomasokisteja. Tom oli järjestänyt varainkeruutapahtuman, ja minä sain koko illaksi käyttööni oman orjan, mikä oli todella outoa. Hän roikkui sitkeästi vieressäni, vaikka sanoin, ettei minulla ole orjalle mitään käyttöä. Hän taisi olla jopa hieman pettynyt siitä, että joutui näin mukavan tyypin mukaan. Eihän orjia kohtaan kuulu olla mukava.”

Nahka ei kuulemma ole Watersin juttu.

”Ei minun iässäni käytetä mitään nahkakuteita. Nahkahousut ovat ok, jos satut olemaan Jim Morrison tai ex-natsi.”

_______________

Monipuolinen taiteilija

John Waters tunnetaan ennen kaikkea rajoja rikkoneista elokuvistaan, mutta ”roskan paavi” on ehtinyt tekemään paljon muutakin: kirjoja, valokuvataidetta, musikaaleja, stand-upia ja jopa joululevyn.

Häneltä on ilmestynyt kuusi kirjaa, jotka käsittelevät muun muassa amerikkalaista kulttuuria, Watersin omia sankareita ja seksuaalisuutta. Esikoisteos Shokkiarvo julkaistaan tänä syksynä uudestaan suomeksi. Omaelämänkerrallinen kirja tarjoaa mainion kurkistuksen ohjaajan pään sisäiseen maailmaan.

Waters on esiintynyt vuosien varrella myös monissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Useimmat niistä ovat kökköjä jenkkikomedioita tai halpoja b-luokan kauhuelokuvia, mutta löytyypä joukosta myös Woody Allenin Sweet And Lowdown (1999). Piirrossarja Simpsoneissa hän antoi äänensä ja persoonansa John-nimiselle homolle, joka päätyi lopulta opettamaan Homerille suvaitsevaisuutta.

_______________

Baltimore, maailman pää-kaupunki

John Watersin elokuvien yhteydessä on pakko mainita hänen kotikaupunkinsa Baltimore. Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitseva kaupunki on tarjonnut kulttiohjaajalle valtavan määrän inspiraatiota.

Watersin elokuvien vakiokuvastoon kuuluvat valtavat mehiläispesäkampaukset, liioitellut meikkaukset ja synteettiset leopardikuosit ovat suoraan Baltimoren kaduilta.

White trash -tyylin lisäksi hän on löytänyt monta elokuviensa henkilöhahmoa Baltimoresta. Kaupunki on kuulemma täynnä toinen toistaan kummallisempia poikkeusyksilöitä, jotka ovat keskeinen osa Watersin maailmaa.

”Aina voi etsiä lähempää ja kauempaa, mutta koskaan ei voi löytää oudompaa kaupunkia, jossa olisi yhtä äärimmäisiä tyylejä. Se on Trashtown, USA, maanpiirin likaisin läpi, maailman pää-kaupunki!” hän luonnehtii rakasta kotikaupunkiaan Shokkiarvo-teoksessaan.

John Watersin This Filthy World – Filthier and More Horrible esitys 23.10. Helsingin Bio Rexissä.

Mikko Siltanen