Olen kahdesti talvi-iltana jäänyt huitomaan pysäkille, kun bussikuski ei ole pimeässä nähnyt tummiin pukeutunutta hahmoani.

Olen kahdesti talvi-iltana jäänyt huitomaan pysäkille, kun bussikuski ei ole pimeässä nähnyt tummiin pukeutunutta hahmoani. Harmistukseni laantui ja ymmärrykseni kuskeja kohtaan lisääntyi, kun istuin bussissa matkaten pimeässä pysäkeillä seisovien tummien ihmishahmojen ohi. Heitä ei kerta kaikkiaan näe ajoissa!

Näkyvyysongelman ratkaisee heijastin. Tuo erinomainen kapine on suomalainen keksintö. Juhani Seppovaaran kirjassa Muistojen markkinoilla (Otava 2004) kerrotaan, että maanviljelijä Arvi Lehti hankki Perttelin pitäjässä hevospilttuuseensa ruiskuvalukoneen, jolla alkoi valmistaa heijastimia aluksi hevoskärryjä varten. Hän nimesi yrityksensä Talousmuoviksi. 1960-luvulla liikkuva poliisi ja Liikenneturva kääntyivät Talousmuovin puoleen heijastimien saamiseksi jalankulkijoille. Yritys valmistaa nykyisin kymmenisen miljoonaa heijastinta vuodessa. Valtaosa menee vientiin.

Heijastinvalikoima on vuosien saatossa laajentunut ilahduttavasti. Me 1970-luvulla kasvaneet muistamme lumihiutaleen muotoisen heijastimen, jonka sakaroihin lanka helposti takertui. Ne, jotka kokevat, että hihasta tai taskunsuusta langan varassa roikkuva muovinpala rikkoo tyylikkään pikkujoulueleganssin, voivat kokeilla hillitympää hihansuuhun puristettavaa klipsiheijastinta. Oma suosikkini on käsivarteen sujautettava pehmeä ”kiristysside”, jonka tiukkuutta voi säädellä.

Heijastimettomia kulkijoita uhkaa suurempikin vaara kuin pysäkillä paleleminen. Vuonna 2003 pimeän aikaan valaistuilla teillä kuoli 19 jalankulkijaa ja loukkaantui 236. Arvioidaan, että jopa puolet pimeällä sattuneista jalankulkijan kuolemaan johtaneista onnettomuuksista olisi voitu välttää heijastimella.

Heijastimia myyvät tavaratalot, elintarvikeliikkeet, kioskit & huoltoasemat.

Anu Harju