”Onnellisuutta, kiitollisuutta ja huvittelua, ennen kaikkea huvittelua.”
Elis Sinistö oli kuin ulkoavaruudesta tipahtanut tähtikeiju, hän liikkui ääneti ja leijuen. Sinistö syntyi Kalevalan päivänä 28.2.1912 ja kuoli Eino Leinon päivänä 6.7.2004. Hän oli kotoisin Oulusta ja alkuperäiseltä nimeltään Qvick. Quicksilver, Elohopea tai Vikkelä olisi käynyt nimestä tälle vikkeläliikkeiselle elämäntaiteilijalle, joka asui Kirkkonummen Veklahdessa lähes 50 vuotta omatekoisissa arkkitehtuuriluomuksissa.
Hän nimitti ainutlaatuista kotialuettaan Villa Mehuksi ja sinne johtavaa polkua Mehutieksi vastakohtana ”kuivuudelle”. Koko hänen elämänsä oli kokonaisvaltainen värikäs taideteos, runoelma.
Sinistö oli alun perin ammatiltaan oopperan tanssija ja myöhemmin taidekoulujen alastonmalli. Villa Mehun keskeinen kohta onkin ympyränmuotoinen kivistä muotoiltu tanssisali linoleumiparketteineen. Siellä hän esitti yleisölle sulavaliikkeistä elistanssiaan, mielellään alasti. Myös vierailijat pääsivät mukaan tanssin hurmaan, ja paikalla ollut ”teippirekorderi” tahditti tangot ja valssit.
Sinistön koti oli monimielinen kulissi hänen yhden miehen teatterilleen. Hän oli miimikko, klovni, boheemi, lauluntekijä-laulaja, mystikkofilosofi, performanssitaiteilija, ensimmäinen kierrätysjätetaiteilija, riemuraitis joogi, hunajamylläri, kulkuri, visionääri, villisti vinksahtanut keksijä, viaton luonnonlapsi, risukkopyhimys.
Hän edusti seksuaalista vapautta esimerkillään vapautua seksistä kokonaan. Ennen kaikkea Sinistö oli tyyliniekka, joka esiintyi aina mitä erilaisimmissa yllättävissä asuissaan, Elis-muodissa. Hän oli myös lukenut mies ja tunsi nuorempana Yrjö Kallisen.
Sinistö oli antirevoluutionääri perustellen kantaansa näin: ”Keisari Nikolai toisen sisarenpoika suuriruhtinas Jusupov omisti 53 jättiläispalatsia Venäjällä. Yläluokan rosvot omistivat aivan kaiken ja muilla ei ollut mitään. Ei ihme, että vallankumous oli verinen!” Kuulijan piti itse päätellä: jos kaikki asuisivat kuten Sinistö, omistamatta mitään, elämällä luonnon kanssa onnellisina, ei verisiä vallankumouksia tulisi.
”Olla niin kuin ei olisikaan. Se on elämänfilosofiani. Minä en omista mitään, vaan Äiti Luonto omistaa minut. Kun kysyn Äidiltä neuvoa, hän vastaa aina.”
Sinistö kutsui itseään Kulkuri-Santuksi. Hän liikkui useimmiten jalan ja kehui nuorempana patikoineensa Ranskassa tuhansia kilometrejä. Ranskaa hän osasi hiukan, olihan hän omasta mielestään ollut edellisessä inkarnaatiossaan ranskalainen hovinarri, rakkauden suurlähettiläs ja arkkitehti, joka suunnitteli Pariisin kaupungintalon.
Nyt Mehutiellä hän oli tätä kaikkea, ja sinne hän rakensi lukemattomia hotelleja kulkureille. Kuka tahansa oli tervetullut asumaan ilmaiseksi Eliksen ”Hotelli Eliteen”, romu-unelmaan, jossa oli lämmitettävät kylpyammeet ja vesi-wc.
Sinistön päärakennus muistuttaa laivaa, sen kattona on aurinkokansi ja komentosilta. Romuista rakennettu tyylihökötys on käsittämättömän vahvasti tehty, koska se on kestänyt kaikki koluamiset. Alakerrassa voi harjoitella Eliksen sanoin ”alemmuuskompleksia ja yläkerrassa ylemmyyskompleksia”.
Katon reuna aaltoilee Sinistön kotialuksen vauhdissa niin tyylikkäästi, että Alvarin aalto jää toiseksi. ITE-rakentaminen onkin ainoata todellista arkkitehtuuritaidetta, koska kokonaisuus yksityiskohtineen on tulosta yhden ihmisen fantasian ja persoonan kädenjäljestä. Yksi vanhimmista rakennelmista on nerokas Aurinkosauna, jonka pystyi aikoinaan kääntämään kuulalaakereilla auringon suuntaan.
Alvar Aalto poisti dogmaattisesti koristeet struktuureistaan. Sinistö pisti ränniaallon alle kitschkorunsa, ja fetissinsä talon päätymerkeiksi. Kynnyksellä lukee: Käärmeiltä pääsy kielletty. Satumaisen kotitalon sisätila on pikkuruinen ja matala, siellä hän asusti, keitti yksinkertaiset kasvisruokansa ja eli lämpimästi yli vaikeidenkin pakkasaikojen pienen kamiinan avulla.
Sinistön savusauna on oma lukunsa suomalaisessa saunakulttuurissa. Välillä se paloi savuna ilmaan, ja Elis rakensi uuden, muurasi ja rööritti. Nykyinen sauna on keon muotoinen maasauna. Saunassa saatiin lämpöä johdettua myös ammeeseen, joten talvellakin saattoi nauttia kylvystä. Ja sielläpä vasta löylyt maistuivat!
Elis karaisi itseään joka aamu juoksemalla alasti ympäri valtakuntaansa ja roikkui pää alaspäin puitten välissä olevista renkaista. Ne koituivatkin hänen kohtalokseen. Ennen viime joulua hän tippui jäätikölle ja loukkasi selkänsä. Valtaisan elämänvoimainen Elis olisi varmasti vieläkin ilonamme, jos hän olisi suostunut lähtemään hoidettavaksi kovien pakkasten yli. Hän yritti sinnitellä vaivaisena suomalaisella sisulla talvea vasten, mutta jäi lopulta lumivallien vangiksi.
Sinistöä paljon kuvannut valokuvaaja Jan Kaila ja Kirkkonummen kulttuurisihteeri Maaret Eloranta pelastivat Eliksen viime hetkellä. Hän tervehtyi osittain, mutta komplikaatio keuhkoissa vei miehen, joka omien sanojensa mukaan ei koskaan ollut päivääkään sairaana. Eliksen tuhka siroteltiin Villa Mehun lampeen, kukkivien lumpeitten sekaan. Hän pääsi takaisin kotimailleen ilman pappien siunauksia, sillä hänelle jokainen ihminen oli jumala ja hänen koko elämänsä yksi suuri ihmisenpalvelus.
Valtakunnanboheemin testamentti on ennen kaikkea eksistentiaalinen haaste: ”Elämän tarkoitus on onnellisuus. Jokainen ihminen on itsetarkoitus, koska kahta samanlaista ei ole. Jokainen soveltaa omaa tarkoitustaan ihmiskunnan yleiseen tarkoitukseen. Onnellisuutta on olla sopusoinnussa kaiken kanssa ja olla tyytyväinen kaikkeen. Elämässä on jotain kaikenläpäisevää täydellisyyttä. Kaikki tuottaa onnea, jos suhtautuu siihen pyyteettömästi. Ei pidä vangita mitään, ei kiintyä mihinkään aineellisuuteen, joka tuottaa aina pettymyksen. Onni pakenee tavoittajaansa, mutta tavoittaa pakenijansa.”
Sinistö tiesi elämäntyönsä merkityksen rahanahnaassa maailmassa ja lahjoitti alueensa ”kaikille taiteilijoille ja vapaamielisille, jotka voivat kokoontua Mehuun mietiskelemään henkeviä asioita ilman alkoholimyrkkyjä ja huumeita”. Käytännössä Sinistön tontti rakennuksineen päätyi Kaustisten kansanmusiikkisäätiölle, ITE-museolle.
Eliksen elämäntyön tulevaisuus huolettaa. Ajan patinoimat rakennukset maatuvat pian, kun niiden luoja ja kunnostaja on poissa. ITE-luomukset ovat taloveistoksia, kuten korkeuksiin kuusten välistä nouseva temppeli.
”Minun mielestäni arkkitehtuurissa pystysuora viittaa henkeen ja vaakasuora aineeseen. Siitä tulee ristiriita. Minä käytän vain pystysuoraa, henkistymistä.”
Elis oli myös esittelijäneuvos, jonka kierroksilla lukemattomat ihmiset saivat kuulla Eliksen zenmäisiä aforismeja. Hänet olisi jossakin itämaisessa kulttuurissa varmaankin julistettu jonkinasteiseksi valaistuneeksi, ja omalaatuisuuden guru hän olikin.
Mitähän Dalai-lama olisi pitänyt Eliksestä, jos olisi vienyt nämä kaksi rentouden, myönteisyyden ja huumorin henkeä juomaan kaakaota Eliksen ulkoilmabaariin? Olisi siinä ollut naurussa pitelemistä.
Se ei naurata, jos tällaisen todellisen hengenmiehen testamentti ei toteudu. Sinistö on tehnyt sen elämän kokonaistaideteoksen, mitä kaikki muut haparoiden ja viinanturpeisen epäonnistuneesti yrittävät.
Hän toteutti Pentti Linkolan elämänmallin luopumalla täydellisesti luonnonvaroja tuhoavasta sivilisaatiosta, astui konkreettisesti metsään ja lisäsi ekomaniaan vielä elämänriemun ja taiteet. Sinistö esitti onnea tavoittelevalle, mutta ihmiset perustoiltaan onnettomiksi tekevälle riistoyhteiskunnalle pysyvän onnen kaikille avoimen kaavan.
Vaatii erikoista rohkeutta olla oma itsensä maailmassa, jossa päätyy helposti naapurinsa klooniksi.
Mehutien rakennukset pitää säilyttää ja pyhittää sijoilleen. Niiden ryhmityksessä ja olemuksessa on oma magiansa. Sinne voisivat muut ITE-taiteilijat tuoda Eliksen henkeen teoksiaan. Siellä voisi järjestää ”henkevien keskustelujen performanssi- ja tanssi-iltamia”.
Elis halusi tehdä paikastaan oikean tanssiparatiisin! Eliksen arkkitehtuurissa on itu aivan uuteen taiderakentamiseen, joten sinne voisivat muut ITE-arkkitehdit rakentaa satumaisen Itse Tehdyn Elämän temppelin tai ITE-taiteen vierailija-ateljeen, missä Eliksen kuvat, videot ja laulut voisivat kutsua ihmisiä itsensä löytämisen riemuihin.
Helsinkiläinen Kuukunanmunat-yhtye toteutti Eliksen unelman ja sävelsi hänen kirjoittamansa laulut niin että sanoittaja ehti kuulla ne. Hän lauloi itse originellilla äänellään bravuuriaan: ”Taivaita on luotu monta; yksi niistä korkeimpana hohtaa.”
Kirjoittaja on helsinkiläinen ITE-kuraattori ja videodokumentoija, joka tutustui Sinistöön 1990-luvun alussa & on kuvannut häntä lukemattomia kertoja.
Erkki Pirtola
