Armenialainen haitaristi tulkitsee maestro Piazzolan sävellyksiä ja säveltää omia kappaleita, muttei kuitenkaan puhtaasti argentiinalaisessa hengessä.
David Yengibarjan seuraa Astor Piazzolan jälkiä ”uuden tangon” tiellä. Armenialainen haitaristi tulkitsee maestro Piazzolan sävellyksiä ja säveltää omia kappaleita, muttei kuitenkaan puhtaasti argentiinalaisessa hengessä. Lisämausteen antaa hänen taustansa armenialaisen kansanmusiikin parissa ja nykyinen kotimaa Unkari. Tämä vähemmän tanssittava, mutta ennen kaikkea kuunneltava tango on varsin kaukana Pohjanmaan tanssilavoista. Surullista ja dramaattista, ei missään tapauksessa pessimististä. (JT)
Trio Yengibarjan: Tango Passion. Budapest Music Canter Records.
Neljä tähteä.
_______________
Tango Club on kokoelma, joka esittää laajan katsauksen modernin tangon ja elektronisen musiikin fuusioon. Levy alkaa tunnelmoivasti Chet Bakerin 1950-luvun jazzklassikolla ”Round about midnight”, joka on GoTan Projectin hienovaraisessa uudelleenmiksauksessa muuttunut tunnelmalliseksi tangoksi.
Matka jatkuu monipuolisesti ja käy läpi tämän päivän kiinnostavimpia elektronicaa ja tangoa yhdisteleviä artisteja ja vanhoja perinteitä. Kokonaisuus on harmoninen ja kuljettaa meidät Argentiinasta melkein omalle kotiovelle. Mukaan juhliin on kutsuttu myös ruotsalainen nu-jazz-yhtye Koop tulkinnallaan Astor Piazzolan kappaleesta ”Vuelvo al Sur”.
Keskeistä on nautittavuus. Istu nojatuoliin ja anna tunnelman kantaa itsesi tangotaivaaseen. (JT)
Tango Club. Stimulus records.
Viisi tähteä.
_______________
Viimeisimmän tangon uuden kansainvälisen tulemisen käynnisti GoTan Project albumillaan La revancha del tango. Uutta materiaalia odotellessa sopii tarkastaa tämä Phillippe Cohen Solalin kokoama dj-setti. Koosteen aikana nautitaan 1940-luvulla ja sen jälkeen levytetyistä visionäärisistä sävellyksistä sekä GoTan Projektin uudesta materiaalista. Mukaan on mahdutettu myös uudelleenkäsiteltyjä kappaleita, jotka ovat saaneet uuden elämän osaavissa ja hellivissä käsissä. Perinteet kohtaavat modernin elektronisen musiikin sulavasti ja molempia tyylejä arvostavasti.
Yleisestä leppoisesta linjasta korvaan särähtävät muutamat kappaleet, joissa on sekoitettu mukaan hiphop-esiintyjiä, kuten Antipop Consortium. Itsenäisinä teoksina nämä kappaleet työntävät räpmusiikin rajoja jälleen ulommaksi, mutta niiden sopivuudesta tunnelmoivien kappaleiden keskelle voi olla monta mieltä.
Odotan kuin kuuta nousevaa, että Seinäjoen Tangomarkkinoilla seurataan Porin jazzien esimerkkiä ja tehdään nuorennusleikkaus. Kun tätä tavaraa aletaan tarjoilla, minä olen paikalla. (JT)
GoTan Project DJ set: Inspiración – Espiración. Ya Basta! Records.
Neljä tähteä.
_______________
The Go! TeaminThunder, lightning strike iskee ensitahdista alkaen suoraan pelvikseeni. Menokoplan meininki on suorastaan hulvattoman mukavaa ja huoletonta. Musiikillisesti liikutaan jossain garage-elektron, kantrin ja folkin välimaastossa. Välillä torvet ja huuliharppu toitottavat kuin jossain kung-fu-westernissä konsanaan.
Hilpeä ”Bottle rocket” saa kyllä kankeammankin kaverin heiluttelemaan raajojansa. Musiikin tekemisen ilo paistaa läpi koko albumin, ja poppoon ensituotos onkin rehellisen kuuloista. Jään odottelemaan seuraavaa levyä malttamattomana. Jos jotain huonoa sanottavaa tästä platasta haluaa tonkia, niin se on vaatimaton 35 minuutin kesto. (MB)
The Go! Team: Thunder, lightning, strike. Memphis Industries
Neljä tähteä.
_______________
Kun ”Blizkrieg Bop” rävähti tv:n kaiuttimista tärykalvoilleni, muistuivat mieleeni 11–12-vuotiaitten kaverusten ”musisointi” eräällä nuorisotalolla. Eihän sillä niin väliä, jos ei osaa soittaa, kunhan on hyvä meininki ja pystyy tapailemaan kitarasta ne tarvittavat kolme sointua.
Ramones Raw tarjoaa monta tuntia taattua sekoilua ja huonosti äänitettyjä liveakteja. Hupaisa ”Touring”-musavideo jättää kyllä kaikki kookosöljyiset MTV:n bling bling -lyhytelokuvat varjoonsa. Johnny kakalla, Ramot eläintarhassa, italialaisia nuoria tyttöjä – ehdotonta fanimatskua. Hey ho, let´s raw! (MB)
Ramones Raw-DVD. BMG.
Kolme tähteä.
_______________
Matti Berg & Jari Tamminen