Arkielämän todellisuus täytetään siellä, missä odotetaan kaiken tapahtuvan.

Arkielämän todellisuus täytetään siellä, missä odotetaan kaiken tapahtuvan. Täyttäminen ja tilan haltuunotto ovat merkki hyvin organisoidusta elämästä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että oikeus todellisuuden organisointiin on yhä enemmän niillä, jotka osaavat tehdä siitä bisnestä.

Metsää ja luontoa koskee sama. Vapaus on niillä, jotka muuttavat luonnon rahaksi ja teollisuudeksi. Onkin ironista, että Pentti Linkola löytää viimeiset meitä lähellä olevat luontokokonaisuudet sieltä, missä todellisuus on jätetty silleen. Kyse on menetetystä Karjalasta. Sen rappiota ja käyttämättömiä mahdollisuuksia toiset kauhistelevat ja toiset – kuten Linkolakin – taas kuvaavat viimeisenä idyllinä, jossa ihminen ja luonto lyövät kättä yhteen. Rappiollakin voi olla hyvä olla.

Poeettinen terroristi Oona kertoo tämän lehden sivulla 35, että hän yrittää omalla harmittomalla arkielämän taiteellaan vetää ihmiset ulos koteloistaan. Ulkoiset odotukset ovat heidät pu sertaneet niihin. Samalla sivulla Simo Haanpää kertoo berliiniläisestä tarrataiteesta. Siinä kau punkitila otetaan haltuun hieman samoin kuin graffititaiteessa. Kyse on pyrkimyksistä luoda kaupunkitilaan puhetta muullakin kuin liike-elämän ja liikennemerkkien kielellä.

Kansalaisten kommunikointi ympäröivän todellisuuden kanssa on osa heidän poliittista itseymmärrystään. Kyse on taistelutilasta, oman todellisuuden järjestämisestä ja tilan haltuunotosta. Kommunikoinnin yhä tiukkeneva kontrollointi ei lisää kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon. Tämä koskee myös lakialoitetta, jonka mukaan kaikki teletunnistetiedot ja muut digitaaliset jäljet, kuten sähköposti ja internetsivut, tulisi säilöä tulevaisuuden uhkien, esimeriksi terrorismin takia. Kansalaisvapauksien kannalta tilanne on kestämätön, toteaa Martin Scheinin sivulla 5.

Kimmo Jylhämö