Kesäkuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun maailman ensimmäinen rauhanomaiseen käyttöön tarkoitettu ydinreaktori alkoi suoltaa sähköä Obninskissa Neuvostoliitossa.
Kesäkuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun maailman ensimmäinen rauhanomaiseen käyttöön tarkoitettu ydinreaktori alkoi suoltaa sähköä Obninskissa Neuvostoliitossa. Merkkipäivä ohitettiin ilman sen suurempia trumpetin töräytyksiä ja ihmekös tuo, sillä ydinvoimalla ei mene kovin hyvin. Länsimaiden ainoa hanke uuden ydinvoimalan rakentamiseksi löytyy Suomen Olkiluodosta, ja maailman ydinvoimakapasiteetin ennustetaan kääntyvän laskuun lähivuosina.
No mutta mikä siinä nyt mättää, ajattelee suomalainen, jolle on vakuutettu kerta toisensa jälkeen, että muut ne on tyhmiä ja me ollaan edelläkävijöitä. Kaikki mikä mätti ennen, mättää edelleen: korkea-aktiivista jätettä syntyy päivä päivältä lisää ja se pitäisi eristää elollisesta luonnosta sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Vaan miten?
Uraaninlouhinnan ympäristöongelmat puhututtavat. Ydinasetehtailun jäljet johtavat edelleen sylttytehtaalle eli rauhanomaisen ydinvoiman tuotantoon. Kasvavana uhkana asiantuntijat näkevät terroristien kiinnostuksen ydinmateriaalia kohtaan. Pelko lienee aiheellinen ottaen huomioon sen, että syyskuun yhdennentoista päivän iskujen kohdelistalla oli alun perin ydinvoimaloita. Myös kannattavuus mättää. Mutta miksi se ei mätä Suomessa, onkin jo toinen tarina.
Läheltä piti -tilanteet ja ydinturvallisuuden tahalliset laiminlyönnit, joita viime aikoina on ilmennyt Japanissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, heikentänevät kansalaisten luottamusta ydinvoimaa kohtaan. Ydinvoiman tuottajat ovat huolestuneet näistä itsekin. Kun yksi mokaa, kaikki kärsivät.
Maailman ydinvoiman tuottajien järjestö WANO (World Association of Nuclear Operators) perustettiin Tshernobylin katastrofin jälkilöylyissä ydinturvallisuutta edistämään. Järjestön viimeisimmässä yleisökokouksessa lokakuussa 2003 sävy oli huolestunut. Puheenjohtaja Hajimu Maeda varoitti, että ydinvoima-alaa uhkaa kasvava yliluottavaisuus, leväperäisyys sekä kustannustehokkaamman toiminnan toivossa tehty ydinturvallisuudesta tinkiminen. Maedan mukaan kehitystrendi voi – ellei suunta muutu – johtaa suureen onnettomuuteen jossain päin maailmaa. Kovaa tekstiä ydinvoiman tuottajilta itseltään.
Ydinvoimaloiden turvallisuuden sanotaan parantuneen olennaisesti sitten 1980-luvun. Näin varmasti on. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että myös Tshernobyl-tyyppistä RBMK-voimalaa pidettiin aikanaan turvallisena. Vain muutama vuosi ennen onnettomuutta vakuutettiin, että reaktori on erittäin turvallinen, koska se sisältää kolme erillistä hätäjärjestelmää ja kestäisi pyörremyrskyn, maanjäristyksen ja lentokoneen törmäyksen. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n turvallisuusosaston päällikön mielestä vakava ydinonnettomuus Tshernobyl-tyypin reaktorissa oli käytännössä mahdoton.
Vaan toisin kävi. ”Niin, kun ne taliaivot sähläsi”, ajattelee joku. Niinpä. Onnettomuuksien ja läheltä piti -tilanteiden keskeisenä tekijänä on usein juuri inhimillinen tekijä. Vaikka ydinvoimalat ovat pitkälle automatisoituja, on ihmisen väliintulo mahdollista ja tarvittaessa välttämätöntä joka tasolla.
Kansainvälinen atomienergiajärjestö ilmoitti kesäkuussa aloittavansa maailmanlaajuisen mediakampanjan ydinvoiman tulevaisuudesta. Suomeen IAEA:n tuskin kannattaa ruutia tuhlata, sillä meillä media on kampanjoinut ydinvoiman puolesta mallikkaasti jo kotvan aikaa. Kampanjan harmillinen sivuilmiö on se, että ydinvoimakriittiset uutiset eivät suomalaisten korviin asti kantaudu. Poissaolollaan loistavat myös analyysit siitä, miten ydinvoimaan perustuvan energiapolitiikan olikaan tarkoitus palvella ilmastonsuojelua.
Kirjoittaja on Greenpeacen Energy campaigner.
Kaisa Kosonen
