Jos Olli Selkimo vielä eläisi, hänen koko kirjallista tuotantoaan ei varmasti olisi julkaistu, sen verran väärinymmärretty nero hän omana aikanaan oli.
Joskus ollaan vanhojen kavereiden kanssa mietitty, mitä Selkimo tekisi nykypäivänä, jos vielä eläisi. Mistä kohdasta hän olisi löytänyt poliittisen kotinsa laajalle levinneessä globalisaatiokriittisessä piirissä?
Moninaisuuden puolesta Selkimo aina puhui, ranskalaisesta filosofiasta, anarkismista, valinnan vapaudesta, aseistakieltäytymisestä, hän suunnitteli gradua yksilön käsitteen antropologisesta hahmottumisesta modernissa filosofiassa.
Selkimo oli paljon lukeneempi mies kuin monet meistä muista. Kaiken takana oli Hegel, ja tietenkin Marx. Muistaakseni Selkimo oli opiskellut lyhyen aikaa DDR:ssä, korjatkaa, Ollin vanhat tutut, jos olen väärässä.
Se on joka tapauksessa selvää, että jos Olli Selkimo vielä eläisi, hänen koko kirjallista tuotantoaan ei varmasti olisi julkaistu, sen verran väärinymmärretty nero hän omana aikanaan oli.
Tapasin Ollin ensi kertaa Helsingin yliopiston filosofianopiskelijoiden ainejärjestön Dilemman toimistolla, joka oli paskaisin läävä, jossa olen ikinä aikaani viettänyt. Tulimme Rönkön Mikan kanssa pussikaljoinemme varmaan Minervan Pöllö -lehden taittotalkoisiin, ja siellä Selkimo ja Dilemman silloinen puheenjohtaja Tero Norkola heiluivat jo iloisessa sokraattisessa viinihumalassa.
Norkola korosti meille ensimmäisen vuoden opiskelijoille, että filosofia on välillä niin yksinäistä puuhaa, että kannattaa erityisesti muistaa hankkiutua tekemisiin toisten filosofien kanssa sosiaalisen juomisen ja ajatuksenvaihdon merkeissä. Selkimo osoitti hyvää esimerkkiä ja selitti siinä vaiheessa jotakin saksalaisen idealismin ajatusta ääni falsetissa.
Myöhemmin Selkimo tuli tutuksi yliopiston aseistakieltäytyjien Hysora-järjestössä, jonka nimeä muutettiin juuri hänen aloitteestaan. Selkimo kykeni torpedoimaan Markku Valtosen nimiehdotuksen Rauhanhirviö, jolla oli takanaan miltei enemmistön kannatus. Lopulta uudeksi nimeksi tuli Rauhanpiippu, Fredspipan, La pipe du paix, ja Selkimosta sen ensimmäinen puheenjohtaja.
Vuonna 1986 Selkimo kirjoitti Minervan Pöllössä: ”Jos filosofia olisi pelkkää käsiteanalyysiä, kuten se yleisimmin on – ja tähän sen tunnustettu merkitys ja arvo perustuukin – se ei millään kykenisi aktualisoituneeseen, vallitsevaksi käyneeseen yhteiskuntaan missään sen variaatioissa puuttumaan. Tällöin taas olisi yhteiskunta kovin koskematon ja pinnallisen pysyvä. Mutta onneksi se ei sentään ole! Ei varmastikaan onneksi yhteiskunnalle sinänsä, mutta onneksi kaikille sen subordinoimille; onneksi perimmältään jokaiselle yksilölle; onneksi meille, jotka filosofian leppymättöminä anarkistisina edustajina sen valtaamme, me, joille filosofian yhteiskuntakriittiset – sittemmin desosiaaliset ja niiden kautta resosiaaliset – ja ylimalkaan progressiiviset prinsiipit kehkeytyvät alamme olennaisimmaksi sisällöksi; ja onneksi kaikkinensa jok’ ainoalle yhteisölle, jolle reaalisesti tulee avautumaan mahdollisuus irtautua omnisentrisestä yhteiskuntasidonnaisuudesta. Filosofian kautta.”
Kaksi vuotta myöhemmin Rauhanpiippu-lehdessä: ”Sortajille on turha huutaa – eivät kuule, koska eivät halua. Täytyy siis mieluummin toimia kuin huutaa. Rauhanpiippu on itse aateloinut itsensä, koska se ei mieli alistua kaikkiin yhteiskuntakoneiston velvoituksiin ja hyristä tekopyhästi saadessaan murusia koneiston palamisjätteistä. Kaikki koneistot ovat nimittäin jollain tapaa väkivaltaisia. Sotakoneisto on vain räikein esimerkki, koska sille juuri väkivalta on itsetarkoitus.”
Vuotta myöhemmin Selkimo perusti Äänivalta-yhdistyksen, joka keksi hullun ajatuksen pankkiautomaattien kaltaisista äänestysautomaateista, joissa kansalaiset voisivat päivittäin käydä äänestämässä ajankohtaisista asioista ja halutessaan vaikka vaihtamassa kansanedustajansa.
Vuotta myöhemmin hän kuoli, vappuna 1990, 26-vuotiaana.
Nyt Selkimon vanhemmat ovat julkaisseet poikansa kirjoituksia kolmena yli parisataasivuisena niteenä. Ensimmäinen osa sisältää lähinnä opiskelijalehdissä julkaistuja filosofisia ja anarkistisia kirjoituksia. Toinen osa on runoja, osa suomeksi, osa saksaksi, osa mahtipontisia ja kuin unohdetulta aikakaudelta. Kolmas osa koostuu novelleista, näytelmistä ja käsikirjoituksista. Erityisen hulvaton on synopsis 17 minuutin lyhytelokuvaan Rauhanpiipun paluu, joka löytyy sivulta 183.
Olli Selkimo: Valtaa äänille, osat 1, 2 & 3. Kirjoitelmia, runoja & kuvauksia. Runosto. Myynnissä ainakin Helsingin Reilun kaupan Tähdessä, Hämeentie 48. Rauhanpiipun nykytoiminnasta löytyy tietoa nettisivuilta www.helsinki.fi/jarj/rapi.
Peik Johansson
