Sananvalta: Pohdiskelu on vielä tärkeämpää kuin vaikuttaminen.
”Mitä vittua sä enää taiteen kanssa vehtaat? Et sä mikään taiteilija oo, pyrkisit eduskuntaan!” taidemaalarikollega lausahti minulle vuosia sitten, kun olimme vielä saman gallerian tallissa ja hän humalassa. Vastaavaa hoetaan usein taiteilijoille ja aktivisteille, kun sekä taide että kansalaisliikkeet nähdään hiekkalaatikkona, jossa voi harjoitella politiikan taitoja ennen siirtymistä aikuisten areenoille: ”Jos haluat vatvoa yhteiskunnallisia kysymyksiä ja vaikuttaa muihin, onko järkevää tehdä pienen yleisön taidetta/aktivismia? Eikö olisi parempi keskittyä vaikkapa puoluepolitiikkaan tai ammattiliittoon ja saavuttaa siten tilastollisesti merkittävä yleisömäärä ja ote vallasta?”
Puolustan pienelle yleisölle puhumista, vallattomuutta ja taiteen muotoista ajattelua näin:
Pohdiskelu on vielä tärkeämpää kuin vaikuttaminen. En tee taidetta niinkään tuputtaakseni näkemystäni muille vaan kehittääkseni sitä. Parhaimmillaan taide on joustavinta, kokonaisvaltaisinta ja siten myös tehokkainta pohdiskelua. Surkastunut politiikka on sitä, että ihminen vain ajaa joko omaa etuaan tai käsitystään yhteisestä hyvästä pyrkimällä vaikuttamaan muiden ihmisten näkemyksiin. Silloin politiikka on pelkkä valmiiden ideologioiden painiottelu. Elävään politiikkaan sen sijaan sisältyy myös filosofeeraus, jossa ihminen ja yhteisö luovat ja muokkaavat näkemyksiään hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta. Pohdiskelun on pysyttävä etusijalla, sillä ajattelu kehittyy vain epäilyn kautta. Se, mikä nyt tuntuu varmalta tiedolta ja lopullisesti ratkaistulta ongelmalta, saattaa koska tahansa osoittautua luuloksi ja vaatia uutta ratkaisua.
Taide yltää sanojen tuolle puolen. Osa taiteen sisällöstä on sanallistettavissa arkipuheeksi ja järkilauseargumenteiksi, osa ei. Siksi taide saattaa olla täysin sanallistettua pohdiskelua kokonaisvaltaisempaa, monipuolisempaa ja rikkaampaa. Taidetta ei siis valita sillä perusteella, että se olisi jonkin näkemyksen tehokkain levittämiskeino, vaan koska se on joidenkin näkemysten laajin, typistämättömin olomuoto ja kehittämisen keino.
Sellaisetkin ajatukset, joilla on vain muutama kuulija, voivat muuttaa maailman. Rohkaiseva esimerkki on vaikkapa Immanuel Kant, jolla on ollut lukijoita vain kourallinen, mutta silti valtava vaikutus ajatteluumme ja käytökseemme – myös niiden, jotka eivät ole hänestä kuulleetkaan.
Etujoukkoteorian mukaan suuri muutos alkaa siitä, että vaikutetaan yhteiskunnan avainhenkilöihin. Tähän uskottiin, kun taiteilijat ja filosofit parveilivat yksinvaltiaan hovissa. Nykyään taiteen, filosofian ja aktivismin harrastajat ovat yleensä tyhjätaskuhumanisteja, joita pääoman ei tarvitse kuunnella. Siksi taide ja aktivismi pyrkivät nyt usein vaikuttamaan puolueisiin ja virkamiehistöön ”suoraan”, ohi vaalien, eli lobbaavat epäkaupallisin tarkoitusperin. Tai pyrkivät vegaanityyliin päättäväisyydellä ja tunteisiin vetoavalla propagandalla pikkuhiljaa voittamaan puolelleen myös aluksi vihamielisesti suhtautuvan enemmistön. Jotkut ajattelevat myös, ettei yleisöä tarvitse voittaa puolelleen – riittää, että nostaa suuren yleisön tietoisuuteen parlamentarismin, virkakoneiston ja talouden väheksymiä aiheita. Tämä on poliittisen nykytaiteen perusfraasi. Moiset selitykset voi halutessaan unohtaa. Jos Kant olisi murehtinut yleisömääriä ja pyrkinyt välittömään vaikutukseen, jokaiselle ymmärrettävään ja jokaista houkuttelevaan ilmaisuun, tuskin hän olisi kovin kummoisia ajatuksia kehittänyt.
Yksi kuulija riittää. Kun pienen piirin taidetta ja aktivismia vähätellään, ajatellaan merkittäväksi vain tilastollisesti havaittava muutos massasubjektin, esimerkiksi kansan, käytöksessä. Aktivismi ja taide sen sijaan ottavat yksilösubjektin vakavasti. Jos itseään luuserina ja loisena pitävä työtön muuttuu tiedostavan taiteen/aktivismin kautta ylpeäksi ja onnelliseksi hoksatessaan poliittiseksi velvollisuudekseen kieltäytyä töistä, joita hänelle tarjotaan joko kelvottomin työehdoin (niin sanottu paskatyö) tai yhteishyvää rapauttavan tuotannon palveluksessa (puhelinmyynti, mäkkärityö, autokauppa), on tapahtunut merkittävä muutos, vallankumous yhdessä ihmisessä. Se riittää.
Teemu Mäki