Canary Wharf on esimerkki tulevaisuuden yksityiskaupungeista.
Lontoon metro on ahdas ja sokkeloinen. Poikkeuksen tekee Canary Wharfin asema Länsi-Lontoossa. Avara asema viestittää, ettei olla tulossa slummialueelle. Viisi pitkää liukuporrasta työntävät business-kansaa ja turisteja puolivaginan muotoisesta uloskäynnistä auringonlaskussa kylpevälle aukiolle. Olet saapunut Lontoon business-pyhättöön.
Katse nousee ylös, ylös ja vielä ylemmäs. Näillä tyypeillä on tutkitusti isoimmat: One Canada Square 244 metriä, 8 Canada Square ja Citigroup Centre 200 metriä. Kaikki ympärillä kertoo, että potenssi on kohdallaan. Putipuhtaat teräs- ja lasirakenteet heijastavat auringonlaskun säteet tornitalojen kehystämille moderneille plazoille ja nypityille nurmikoille. Virheettömät pensaat reunustavat syötävän siistejä kulkureittejä joilla ei kulje epämääräinen aines, ei skeittari tai pummi.
Jotain kuitenkin puuttuu. Missään ei näy roska-astioita. Ne kai tarjoaisivat liian houkuttelevan kätkön terroristien pommeille.
Tämän uskonnon edustajilla ovat tavoitteet selvät ja katedraalit hoidettuja. Siivooja-armadan lisäksi katuja partio yksityisiä vartijoita sekä valtiovaltaa edustavia poliiseja. Aluetta halkova pieni katu toimii normaaliuden verisuonena, sillä sitä pitkin huristaa myös ihan tavallisia pikkuautoja sekä busseja.
Business-univormuiset naiset ja miehet nauttivat lasillisia pubien terasseilla. Ylätasanteella kaunotar kauppaa tuliterää Porschea. Muutama ohikulkeva herrasmies tarttuu flirttailevaan syöttiin ja jää potkimaan renkaita lievä puna poskillaan. Luksus on pintaa: monet työntekijät tekevät armottoman pitkiä päiviä ja asuvat ahtaasti tuntien metromatkan päässä. Sittenkään käteen ei jää ehkä mitään Lontoon kalliin hintatason vuoksi.
Kuljeskelen solia pitkin kuvaten näkyjä kunnes takanani rykäistään. Hintelä vartija kertoo, ettei valokuvaaminen ole sallittua. Oikeuksistani tietoisena ojentaudun ja laukaisen: ”And what are YOU going to do about it?!” Vartija hieman hämmentyy vastauksestani ja hapuilee radiopuhelintaan, mutta rauhoittuu ja ojentaa minua ystävällisesti katsomaan seinään ruuvattua pientä kylttiä. Se huomauttaa, että tämä mesta on ihan oma luku sinänsä. Seison yksityisellä maalla: näillä kaduilla pätevät omistajan säännöt, jotka määrittävät muun muassa sen, että kuvaamiseen tarvitaan lupa.
Vartija raportoi aikaisemmista liikkeistäni radiopuhelimeensa ja ohjaa minut läheisen tornitalon aulan suuntaan. Koko Canary Wharfin saari on yksityistä omaisuutta, vartija selittää ystävällisesti, ja kielloilla halutaan tarkkailla minkälaiselle julkisuudelle saarella toimivat yritykset altistuvat.
Respassa saan käteeni luurin, jossa hajamielinen naisvirkailija kyselee faktat työnantajastani ja faksaa muutaman minuutin odottelun jälkeen alas kuvauslupani. Tutkittiinko taustat? En tiedä. Varmaa kuitenkin on, että ulospäin julkiselta tilalta näyttäneellä maa-alueella vallitsevat lait lakien sisällä.
_______________
Saa kuvata
Suomessa valokuvaus on melkein jokamiehenoikeus. Sitä saa harrastaa lähestulkoon missä vain, kunhan ei ihan pihapiiriin tule heilumaan. Mikään laki ei takaa esimerkiksi kaupan omistajalle oikeutta poistaa asiallisesti käyttäytyvää valokuvaajaa käytäviltä.
Mutta yritäpäs mennä kunnon kameran kanssa kuvaamaan ostoskeskukseen, raitiovaunuun tai ison ketjun ravintolaan. Vartija, lempo soikoon, tulee äkkiä kysymään kuvauslupaa.
Suomen lain mukaan valokuvaamisen voi kieltää kahdenlaisissa tiloissa: kotirauhan ja julkisrauhan piirissä. Kaikki muut paikat ovat julkisia tiloja, joissa kuvaaminen on sallittua eikä sitä varten tarvita minkäänlaista lupaa.
Kotirauha suojaa muun muassa asuntoja, mökkejä, asuintalojen porraskäytäviä, pihoja ja hotellihuoneita. Niissäkin voi kuvata, jos saa luvan.
Julkisrauhan piiriin kuuluvat muun muassa virastot, tuotantolaitokset, koulut ja museot. Niissä kuvaaminen ei suinkaan aina ole kiellettyä, mutta se saattaa olla.
Entä kaupat, ostoskeskukset ja ravintolat? Laki on lähes aina kuvaajan puolella: tila on julkinen – ja kuvaus siellä sallittua – jos yleisöllä on sinne vapaa pääsy. Myös julkisen liikennevälineen voi tulkita olevan julkinen tila, koska kuka tahansa saa ostaa matkalipun. Ainoastaan jäsenille avoin klubi saa kyllä rajoittaa kuvaamista tiloissaan mielin määrin.
Ihan kaikki kuvaaminen ei ole sallittua edes yleisellä paikalla. Uimarannan pusikossa vaatteitaan vaihtavalla ihmisellä on oikeus yksityisyyden suojaan.
Nämä säännöt koskevat kuvien ottamista, ei julkaisemista. Sitä säädellään tiukemmin.
Hanna Nikkanen
Klaus Welp
