Maailman metropolit rakennetaan kansainvälisen eliitin ehdoilla.
City-elämä kiihottaa. Globaalit tähtiarkkitehdit rakentavat globaalille finanssisektorille taivaisiin sojottavia toimistorakennuksia. Samalla muuttuvat muutkin kaupunkielämän muodot. Se tapahtuu kansainvälisen eliitin, pääosin miesten, ehdoilla.
Keskustat siivotaan puhtaiksi kulutuskeskuksiksi. Nuorten lorvailu ja lasten leikki kanavoidaan tarkoitusta varten rakennettuihin viihdetiloihin. Monimiljoonaisten kaupunkien arkea kannattavat työllään maahanmuuttajat, varsinkin naiset, jotka tulevat hoito- tai seksitöihin. Heidät voi sulloa ahtaisiin ja turvattomiin asuintiloihin.
Uusiin toimistotiloihin alaluokan naisilla ja miehillä ei ole asiaa, paitsi siivoojan univormussa. Onnellisempiin olosuhteisiin syntyneet kanssasisaret saavat niissä parempiakin töitä, mutta tyttönä syntymisen vaikeudet koskettavat toki heitäkin. Nykykapitalismissa naisen ja kaikkein rahakkaimpien urien välille kiilautuu yhä lasikatto.
Britannian kuninkaallinen arkkitehtuuri-instituutti RIBA on miehinen laitos, mutta sen nykyinen johto myöntää, että miltei 90-prosenttisesti miesten käsissä oleva arkkitehtuuri tarvitsee myös tytöiksi syntyneiden lahjoja.
Instituutin järjestämä Arkkitehtuuri ja seksi -väittelytilaisuus maaliskuussa ei valitettavasti parantanut järjestäjien äijämainetta. Yököttävä poikahuumori pääsi heti irti.
Puhujat virittelivät yhtäläisyyksiä heteromiehen kokemusten ja rakennusten välille. Yksi selvitti, että jokainenhan menee jossain vaiheessa sänkyyn katemossmaisen kaunottaren kanssa vain herätäkseen todellisuuteen, jossa saalis muistuttaa pikemminkin rumaa miestä. Toinen myönsi, että ”muullakin on väliä kuin koolla – mutta kyllä se auttaa”. Ja nyt tiedetään sekin, että RIBA:n nykyinen johtaja on rakastellut rappusilla.
RIBA:n väittelyssä kuultiin kyllä myös machoarkkitehtuurin haastavia ääniä. TV-juontaja ja kirjailija Jonathan Meades puhui pienten eleiden puolesta humalaisella lennokkuudella.
”Me emme enää tarvitse näyttäviä rakennuksia, ja huomaan, että RIBA:n johtoa tämä vituttaa”, Meades julisti. ”Tarvitaan hyvää kamaa pienessä mittakaavassa. Ei tätä turhamaista mulla on vitun iso kyrpä -arkkitehtuuria.”
Kun kaksi naista yleisöstä nosti esille ammattikunnan naisvastaisuuden ja seksismin, heidät sivuutettiin testosteronia pursuavalla huumorilla. Pari muuta naista pakeni kesken pois.
Naisiakin oli kutsuttu puhumaan, mutta kukaan ei tullut.
Pilvenpiirtäjiä on Lontoossa noussut viime vuosina niin paljon, että Unescon mukaan ne mitätöivät Lontoon Cityn kulttuurihistoriallisen arvon. Maailmalla korkeusennätykset rikkoutuvat sitä mukaa, kun Wikipedia ne kirjaa.
Innostunein ja paisunein nollaluvun rakentaminen näkyy Canary Wharfilla, missä uudet innovaatiot finanssialalla ovat 1980-luvulta lähtien mullistaneet niin talouselämän kuin kaupungin profiilin. Siellä rakennetaan niin korkeaa kuin kaupunki sallii.
Näiden fallosten esi-isät löytyvät Chicagosta ja New Yorkista, samoin kenties ideologia, joka niitä ruokkii. Kriitikko Michael Sorkin totesi jo kymmenen vuotta sitten, että New York on rakennettu kolmen yhteiskuntaryhmän ehdoilla: ”rikkaiden, hyvin rikkaiden, ja äärettömän rikkaiden”.
Myös Kiinassa tähtiarkkitehtuuri nousee eeppisiin mittakaavoihin, mutta kaiken huippu lienee tällä hetkellä Dubai, jossa eletään päätä huimaavaa rakennusbuumia. Isona sojottavat arkkitehtoniset luomukset jättävät varjoonsa köyhät matkailualalla työskentelevät ja seksiä myyvät naiset sekä riistopalkalla elävät rakennustyöntekijät. Tornitalo-Dubain työmailla kuolee vuosittain kymmeniä ihmisiä.
Yksi johtavista brittiläisistä arkkitehtuurilehdistä, Architects’ Journal, julkaisi toukokuun puolivälissä ranking-listan, josta selviävät maan eniten ja vähiten naisia palkkaavien toimistojen nimet. Lehti ihmettelee, miten 1900-luvun suurin sosiaalinen mullistus, naisten tulo ammattielämään, on jäänyt arkkitehdeilta huomaamatta.
Kehittämisyksikön lisäksi RIBA:n koulutuspuolella työskennellään tasa-arvon saavuttamiseksi. Instituuttiin luotiin viime vuonna tasa-arvoasioihin keskittyvä virka. Ensi syksynä RIBA tarjoaa uusia koulutusmahdollisuuksia pitkiltä äitiyslomilta palaaville sekä lahjakkaille vähemmistönuorille. Näin se yrittää rikkoa valkoihoisten miesten monopolin.
Architects’ Journal uskaltaa toivoa parempaa huomista. Onhan RIBA:lla nyt ensimmäinen ei-valkoihoinen presidentti, Sunand Prasad. Tosin mies hänkin.
Nyt suunnitteilla olevaan cityelämään demokraattisempi virtaus saattaa vaikuttaakin, mutta vain keskikokoisten länsimaisten kaupunkien kohdalla. Suurimmilla globaaleilla rakennustyömailla, myös Lontoossa, tulevaisuutta luodaan pienen, pääasiassa miehisen vähemmistön ehdoilla.
Kirjoittaja toimii kaupunkisuunnittelijana Kaakkois-Lontoossa ja tekee tutkimusta RIBA:n tutkimusyksikölle Building Futuresille.
Eeva Berglund
