Digitelevisio myytiin suomalaisille lupauksilla sivistystä ja osallistumista lisäävästä media-avaruudesta.
Digitelevisio myytiin suomalaisille lupauksilla sivistystä ja osallistumista lisäävästä media-avaruudesta. Toistaiseksi sen kautta on syntynyt lähinnä maksullisia viihdekanavia. Nyt niiden haastajaksi on ilmestynyt kaupunkitelevisiohanke M2HZ.
Kanavan kevään ohjelmia ovat muun muassa uussuomalaisten voimin kaikille suomalaisille koottava Baabel, mediataiteilijoiden Mediaraati ja Maan ystävien Ilmastopaneeli.
m2hz:n takana on vuonna 2000 perustettu järjestö m-cult. Sen toiminnanjohtaja Minna Tarkka näkee kanavan fyysisen kaupunkitilan jatkeena.
”Kanavan materiaalina ovat erityisesti erilaiset pientoimijoiden tuottamat sisällöt. Ideana on avoin ohjelmaympäristö, josta olemme sulkeneet pois vain väkivallan ja erilaisen hyväksikäytön.”
Mutta entä jos vapaa tila täyttyykin sillä, että poliitikot propagoivat itseään ja mainostoimistot tuottavat mukaohjelmia, joiden todellinen tarkoitus on vain myydä lenkkareita tai operaattoripalveluita?
”En usko että tällaista riskiä juurikaan on. Perusidea on se, että sisällöntuotannon täytyy tapahtua enemmän ”bottom up” kuin ”top down”. Kun sisältö tulee ruohonjuuritasolta, on selvää, että kaikki ohjelmat eivät ole kaikkien mieleen.”
Tallennus- ja lähetystekniikan halpenemisen pitäisi synnyttää pienellä pääomalla ohjelmaa tuottavia kanavatahoja. Suomalaista digiverkkoa kuitenkin hallitsee YLE:stä ulkomaalaisille omistajille yksityistetty Digita Oy.
Minna Tarkka nimeää amsterdamilaisen Salto-kaapelikanavan yhdeksi M2HZ:n esikuvista. Sen perusrahoitus tulee kunnalta, mutta ohjelmantekijöillä on omia sponsoreita ja mainostajia.
”Suomessa on pakko toimia digiverkossa, jossa yleishyödyllisille hankkeille ei helposti löydy tilaa kaupallisesti hinnoitelluilta digitaajuuksilta. Siksi liikenne- ja viestintäministeriön tulisi varata lähetystaajuuksia myös tällaisille paikallisille yhteisötelevisiohankkeille.”
Eikö ole vaarana, että kansalaisosallistumisen tukivaroin lanseerattu kanava kääntyy kaupalliseksi? Kuka valvoo journalistista linjaa?
”Kaikki hallinnolliset ratkaisut riippuvat nyt siitä, miten tämä lähtee käytännössä käyntiin.”
M2HZ-kanava on nähtävissä www.m2hz.net-verkkosivuilla, Welhon kaapelissa DINA-kanavalla sekä mobiilipalveluissa. Uutta ohjelmaa lähetetään keskiviikkoisin klo 18 & uusintana sunnuntaisin klo 15.
Tuomas Rantanen