Kuvakuva: Turun taidemuseossa virolaista neuvostotaidetta.
Turun taidemuseon kesänäyttely Punase lippude all tuo nähtäville virolaista neuvostotaidetta. Stalinin ajan taidetta kutsuttiin erehdyttävästi sosialistiseksi realismiksi. Todellisuuden kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Kuten diktatuureissa aina, taiteesta leikattiin kärki ja se pakotettiin romantiikan ja ihanteen palvelukseen. ”Taide kuuluu kansalle” tulkittiin ennen sosialistista realismia kansan oikeudeksi osallistua taiteen tuottamiseen ja nauttia taiteesta. Myöhemmin iskulauseen merkitys muuttui, ja neuvostotaiteilijan tehtävänä oli tehdä helposti ymmärrettävää ja massoja miellyttävää taidetta.
Stalinin ajan taiteessa rakennettiin työn sankaruuden kulttia samaan aikaan, kun ihmiset kuolivat nälkään. Turun taidemuseon lehdistötiedotteessa sanotaan, että esimerkiksi Viktor Karrusin maalauksessa Sosialistisen taistelun haaste traktorinkuljettajille ”iloiset traktorinkuljettajat riemuitsevat, kun maanviljelyksen tuotantotavoitteita nostetaan entisestään”. Samaan aikaan todellisuudessa iloiset traktorinkuljettajat raahattiin vankileirille 15 minuutin myöhästymisestä.
Varamiespalvelu-yhtiöt on yksi näyttelyn sponsoreista. Paskaduuneja paskapalkoilla paskaduunareille välittävältä, osaltaan suomalaista työkulttuuria nakertavalta pätkätyölafkalta tämä osoittaa harvinaisen rankkaa itseironian tajua.
Punaste lippude all, Stalinin ajan taidetta Viron taidemuseon kokoelmasta. Turun taidemuseossa 8.5.–31.8.
Susanna Kuparinen