Jouko Sirola paiskaa mitään aavistamattoman lukijan pesukonepyörityksestä ja mikrosta mankeliin. Sirola on luonut aivan oman genrensä, ja on lajissaan ylittämätön.

Ilmaus ”Sirola ei päästä lukijaa helpolla” on satakolmekymmenprosenttinen understatement. Kirjailija Jouko Sirola paiskaa mitään aavistamattoman lukijan pesukonepyörityksestä ja mikrosta mankeliin ja sieltä vielä pesulaudan ja sinkkipaljun kautta ulos pyykkinarulle kevättuulten heiluteltavaksi.

Sirolan kirja Toniemi ja Huvuori, ylimmät ystävykset on kieli-, sana- ja tavuiloittelua, se on ryskinää aatteilla, maailman mielipuolettomalla menolla ja ihmisluonteen kieroimmilla sekä tasapaksuimmilla piirteillä.

Päähenkilöt, Toniemi ja Huvuori, ovat lähes kaikkeen taipuvat tavalliset, tavattomat, energiset, ajoittain kaapumasennusta potevat ystävykset. He ovat miehiä siinä kuin naisetkin ja kaikkea siltä väliltä. He ovat ekotisteja, kapinisteja, rajatilallisia, sademasokisteja, elämänkumppareita, nenäsosialisteja ja vanhentuneita ihmismalleja.

He harrastavat keveiden kanojen sulkispallottelua, osallistuvat hieman nopeamman toiminnan joukkoihin, toimivat vapaan kaupan rakastajina ja harrastavat tantrista kriisiseksiä. He polttavat ja juovat viinaa takapihalta löytyneen Korsten Sixpäkin kanssa ja edustavat kansaa Edus kunnassa sekä vaikuttavat suuren yrityksen mainiossa ylijohdossa.

Kirja koostuu 38 tarinasta. Jokainen tarina – näennäisestä lyhyydestään huolimatta – vaatii lukijalta aikaa.

Minkä tahansa lauseen alle, taakse tai keskelle saattaa olla taivutettuna mitä hulvattomin ja kreisein oivallus, jonka täysimääräinen ymmärtäminen edellyttää herpaantumatonta keskittymistä, yleissivistystä, uutisten seuraamista, kielitaitoa, suomalaisten sananlaskujen tuntemusta sekä ainakin välttäviä tietoja tuoreista mobiiliratkaisuista.

Jouko Sirola on kenties ommellut Toniemen ja Huvuoren elämien kuvailuun globalisaatiokritiikkiä, huolta luonnosta ja ympäristöstä, koventuneista arvoista, keskinäisen huolenpidon puutteesta, riittämättömyyden tunteista.

”Kenties” siksi, että kukapa oikeastaan voi varmuudella mennä sanomaan, miten päin ajatukset tällaisen tekstin tuottaneen kirjailijan päässä oikeasti ovat liikkuneet. Sirola on silti mitä suurimmalla varmuudella ihmisen ja inhimillisyyden asialla.

Toniemi ja Huvuori elävät kirjassa enemmän kuin täyden elämän. Heidän aikansa viettäessä hautaa kohti he äkkiä pelästyvät: eläkkeet uhataan lopettaa televisiossa kaikilta, jotka koskaan ovat olleet poissa, töistä tai muualta. Kovaäänisimpien rollaattoriensa kanssa parivaljakko syöksyy kadulle. Alkaa nopea järjestäytyminen eläkeläiskapinallisarmeijan muodostamiseksi.

Lapset ja työikäiset nyljetään nopeiden tapahtumien vyöryllä ja eläkeläiset astuvat heidän nahkoihinsa. Näin saavutetaan ratkaisu kuolemattomuuden aiheuttamiin lisääntymisongelmiin. Koska Toniemi ja Huvuori eivät tämäisen ulottuvuuden luonnonlakeja noudattaen kuolleetkaan, ehkä voimme odottaa kieli tyrävyön alla lisää heidän sietämättömän ylösalaisia seikkailujaan?

Jouko Sirola toivoo voivansa seurata suurten suomalaisten tarinaniskijöiden, esimerkiksi Aapelin ja Ollin, viitoittamalla pakinapolulla. Sirola on liian vaatimaton. Hän ei seuraa ketään, hän on raivannut tarinaryteikössä aivan oman, ylös alas ja ympäri mutkittelevan polkunsa. Sirolan seuraajia käy vähän sääliksi: kuka yltää lähellekään hänen tavuiloitteluaan ja mielensä käsittämättömiä kiemuroita?

Olen kirjan luettuani kuin kolmas ihminen.

_______________

Ihmisen asialla

”Toniemen äiti, josta ei ole ennen ollut puhetta, naulasi teesiivilänsä kirkon seinään karattuaan sairaalasta pitkän tutkiskelun jälkeen. Epävarma elämä oli vähän sekoittanut häntä ja nyt oli sakka pinnalla. Äiti seisoi kirkon portailla poikaansa nähden samannimisenä ja pätki mielestään sopivan mittaisia paloja ohikulkijoille nieltäväksi. Hän sairasti myttyyn menneitä avioliittoja ja yhteiskunnan taakse jäänyttä sektoria. Hän sairasti epätyypillisiä oloja, kävi vauvauinnissa häiriköimässä ja lämmitti kissaa rinnallaan, jonka pari oli mennyttä.”

Ote kirjasta Toniemi ja Huvuori, ylimmät ystävykset.

Jouko Sirola: Toniemi ja Huvuori, ylimmät ystävykset. Teos 2008. 158 s.

Anu Harju