Epäilys katseen kohteena olemisesta nujertaa kapinamielen.
Jätämme maailmaan tämän tästä pieniä elektronisia jälkiä. Nykyteknologian kyky elämän banaalien yksityiskohtien loputtomaan tallentamiseen tuottaa jättimäisiä, enimmäkseen anonyymejä tietokantoja.
Nämä tietopankit tuntevat rikkeemme, liikkeemme ja kulutustottumuksemme. Niistä on tullut kultakaivoksia, joista louhitaan entistä tehokkaamman unelmayhteiskunnan aineksia.
Jos vietät riittävän paljon aikaa tutkimalla muiden hylkäämiä kauppakuitteja, saatat lopulta huomata, että torstaisin ja lauantaisin samat asiakkaat tapaavat ostaa sekä vaippoja että olutta. Kauppakuittien mykkä pino ei kerro syitä, mutta kauppiaan kannattaa siirtää vaippapaketit oluthyllyn kupeeseen.
Kauppiaan havainto aloitti Yhdysvalloissa 1960-luvulla tietojen louhintana tunnetun tekniikan voittokulun. Louhinta on ”syvää tilastointia”, säännönmukaisuuksien etsimistä massiivisista tietomääristä. Tätä nykyä sitä käytetään aivan kaikkialla.
”Louhinta” on karski nimi prosessille, joka vaikuttaa enemmän alkemialta. Louhijat, tietokoneohjelmien monimutkaiset algoritmit, jalostavat sotkuisesta datamassasta pieniä, kirkkaita totuuksia siitä, miten ihmisjoukot käyttäytyvät. Tämä kiinnostaa luonnollisesti ketä tahansa, jolla on tarve ennakoida ihmisten käyttäytymistä: yritysten markkinointiosastoja, pörssianalyytikkoja, turvallisuuspalveluja.
Saatat joskus huomata, että postiluukustasi tulee entistä kiinnostavampaa mainospostia. Tai ainakin linjakkaampaa – aivan kuin mainostajat olisivat juuri jutelleet sinusta ja päättäneet, minkälaiseen elämänvaiheeseen olet siirtymässä. Ja netissäkin mainostetaan aina samanlaisia elokuvia ja matkakohteita.
Et ehkä tunnista itseäsi mainoksista, mutta kenties kuitenkin jotain – jonkin idean siitä, minkälainen ihminen sinun tulisi olla. ”Sinun iässäsi ja yhteiskunnallisessa asemassasi oleva ihminen haluaa katsoa vuokravideolta Notting Hilliä”, mainokset tuntuvat toistavan. ”Ja ajatella eläkesäästämistä.”
Miksi huolestua huomaamattomasta prosessista, joka muuttaa mainospostin mielenkiintoisemmaksi? Ranskalainen RYBN-taiteilijaryhmä pitää sitä oireena entistä yksilövastaisemmasta yhteiskunnasta.
”Tietojen louhinta ei näe meitä yksilöinä, vaan joukon jäseninä. Siinä on kyse optimoinnista”, ryhmä sanoo. Nimettöminä esiintyvän ryhmän jäsenillä on tutkintoja taloustieteestä ja tietojenkäsittelytieteestä; yksi on geopolitiikkaan erikoistunut toimittaja.
En tiedä, kuka puhuu: kaiken lisäksi nelihenkinen RYBN on päättänyt antaa haastattelun wiki-tekniikalla. Ryhmän jokainen jäsen on muokannut vastauksia, kunnes konsensus on löytynyt.
”Tietojen louhinnan malli on syntynyt teollisuudessa, mutta sitä käytetään nyt myös sosiaalisiin tiloihimme. Reaktioiden ’turvallisuusongelmiin’ ja ’siirtolaisongelmiin’ halutaan olevan optimaalisia, koneellisia ja tehokkaita. Lopulta kaikkiin ongelmiin vastataan samoin metodein. Yhteiskunta yhtenäistää toimintatapojaan ja ottaa etäisyyttä yksilöön.”
Olisi kenties liioiteltua syyttää tietokoneohjelman algoritmejä nyky-yhteiskunnan tehokkuusvimmasta. Tietojen louhinta on vain työkalu, ja sen käyttötavan valitsee käyttäjä, ryrybn-kollektiivi korostaa.
”Me käytämme hallitsevan järjestelmän omaa välinettä löytääksemme systeemin viat. Tietojen louhintaa voi käyttää havainnollistamaan sitä, miten talousjärjestelmämme toimii ja vaikuttaa meihin.”
RYBN:n kehittämät tietojenlouhintaohjelmat penkovat yötä päivää verkon julkisia tietokantoja sekä datan ja rahan liikkeitä. Ryhmän mukaan näin voidaan valottaa sitä, millaisessa maailmassa elämme: millaisten sääntöjen mukaan vauraus jakautuu maailmassa? Miten ulkoistaminen ja yksityistäminen ovat toteutuneet Euroopassa, ja mihin tästä syntyneet rahavirrat suuntaavat? Miksi raha aina valuu pois kehitysmaista?
Tietokoneen luomat kartat ovat jättimäisiä ja moniulotteisia. Katsotaan vaikka maailman pääomakarttaa, rybn:n esitystä suuryhtiöiden rahoitus- ja omistussuhteista: se on kuin tuntematon tähtitaivas, jossa yritykset muodostavat rykelmiä ja kuvioita.
Tuossa on Citigroupin ryhmä, muita suurempi: siitä lähtee lukemattomia rihmoja toisiin kuvioihin. Myös Bank of America ja General Electricity hehkuvat kirkkaina omien kuvioidensa keskustähtinä.
Ohjelma tietää kaiken: kuka sijoittaa, kuka istuu hallintoneuvostoissa. Se huomaa hienovaraiset muutokset ja raportoi viileän asiallisesti hallitusten liikkeistä yritysmaailmassa. Pian, RYBN uskoo, tällä tekniikalla ennustetaan pörssimuutoksia.
”Me vain luomme ohjelman, joka luo karttoja siitä, mitä se löytää. Tulos ei riipu meistä, vaan markkinoista. Me odotamme ja seuraamme.”
Mitä tehokkaammaksi yhteiskuntamme muuttuu, sitä vähemmän monimutkaisuutta ja yllätyksiä näemme maailmassa, rybn varoittaa. Kun ihmiselle ehdotetaan valintoja vain sen mukaan, mitä hänestä jo tiedetään, epäsovinnaiset ratkaisut ja muutokset pakenevat kauemmas. Maailma alkaa vaikuttaa konservatiiviselta opinto-ohjaajalta, joka lähettäisi rikkaat lapset lukioon, köyhät ammattikouluun; tytöt sosiaalialalle, pojat insinööreiksi.
Ja muslimiperheiden terävät, uhmakkaat vesat – joku ehkä haluaisi lähettää heidät suoraan vankilaan. Ennen syyskuun yhdennentoista iskuja Yhdysvaltain armeijan tiedustelu oli jo kiinnittänyt huomiota kolmeen tulevaan lentokonekaappaajaan juuri louhintamenetelmien avulla: etsimällä lukemattomista julkisista tietokannoista terroristin pieniä tunnusmerkkejä.
Se jos mikä todistaa menetelmän tehosta – ja orwellilaisesta potentiaalista: miehet olivat vähällä jäädä rikoksestaan kiinni jo ennen sen tekemistä.
”Tietojen louhimisen käyttökelpoisuus lainvalvonnassa perustuu kontrolliin”, RYBN täsmentää ja lainaa Michel Foucault’a: valvojan katse näkee, tallentaa ja tuomitsee kaiken. Epäilys katseen kohteena olemisesta nujertaa kapinamielen.
”Tiedonlouhintamenetelmillä voidaan tunnistaa poikkeavia käytöksiä ja riskejä, mutta eniten meihin vaikuttaa tieto kaikennäkevän silmän läsnäolosta.”
RYBN-kollektiivi esittelee Antidatamining -projektinsa elektronisen taiteen Pikseliähky-festivaaleilla Helsingissä 13.3.–16.3. www.pixelache.ac
Hanna Nikkanen
