Lukuaika: < 1 minuutti

Tappava tupsu

Tupsutuhatjalkainen! Elämäni ensimmäinen. Olin riemuissani. Kuin olisi löytänyt merikotkan pesän.

KEVÄT OLI JO PITKÄLLÄ, kun paistattelin päivää työhuoneen portailla. Katselin pienen pihamauriaisen – kansankielellä sokerimurkun – matkaa, kun huomioni kiinnittyi pieneen siiraan. Täytyy olla keskenkasvuinen, ajattelin. Siirassa oli kuitenkin jotain muutakin kummallista; kävelytapa, yleisolemus… Se oli jollakin tavalla hyvin epäsiiramainen. Nostin sen käteeni ja huomasin, että sen peräpäässä oli jotakin valkoista. Kun otus pyörähteli kämmenelläni, tuo valkoinen välkähteli auringossa kuin peili. Samassa tajusin mistä oli kysymys. Olin nähnyt siitä kuvan. Olin joskus jopa kirjoittanut siitä pienen artikkelin, vaikka en ollut koskaan nähnyt sitä. Tupsutuhatjalkainen! Elämäni ensimmäinen. Olin riemuissani. Kuin olisi löytänyt merikotkan pesän.

En tiennyt lajista käytännössä mitään. Kukaan suomalainen asiantuntijakaan ei ollut varsinaisesti tutkinut sen elintapoja. Kaikki mitä siitä osattiin sanoa on, että tupsutuhatjalkainen (Polyxenus lagurus) elää kivien ja kantojen alla. Päätin kuitenkin juhlia merkkitapausta ja menin kirjastoon.

Kirjastosta löytynyt mielenkiintoinen artikkeli kertoi, mitä virkaa on eläimen peräpäästä löytyvällä harjasmaisella valkoisella tupsulla. Tutkijat seurasivat, millä tavalla tupsutuhatjalkainen (laji Polyxenus fasciculatus, joka on hyvin samannäköinen kuin meillä esiintyvä lagurus) reagoi pienten viholaismuurahaisten hyökkäykseen. Kun muurahaiset tulivat lähietäisyydelle, tupsutuhatjalkainen käänsi pepun niitä kohti ja levitti tupsunsa viuhkaksi kuin riikinkukko. Muurahaisen hyökätessä tupsun kimppuun, osa tupsun karvoista irtoaa ja takertuu muurahaiseen. Murkku päästää irti ja jää taistelemaan karvojen kanssa.

Tutkimuksissa selvisi myös, että tupsutuhatjalkainen saatta kytkeä kaikki tupsunsa karvat yhteen ja tuupata sen kokonaisuudessaan vihollisensa kimppuun. Näin järeä ase on varmaankin tarkoitettu kekomuurahaisille ja muille isommille kiusankappaleille. Minä puolestani en malttanut odottaa, että tapaisin jälleen tupsukkaat ystäväni.

Jani Kaaro

  • 9.9.2009