James, Jessie ja Stonie ovat matkalla New Yorkiin opettelemaan, miten itärannikon pääkaupungissa lausutaan cheese burger ja quarter.

JUNA KIITÄÄ maiseman halki ja mies kurkistaa tyhjästä tavaravaunusta ulos. James, Jessie ja Stonie ovat matkalla New Yorkiin opettelemaan, miten itärannikon pääkaupungissa lausutaan cheese burger ja quarter. Toisaalla Horizontal John ja Joshua Long Gone auttavat toisiaan junaan. Tony ja New York Slim kohtaavat pian jossain radanpientareella nuotion loimussa.

HE OVAT HENKILÖITÄ Jack Cahillin ja David Eberhardtin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Long Gone (USA 2003), joka seurasi vuosia Yhdysvaltojen junaraiteita. Yhteiskunnan ja sosiaaliverkkojen ulkopuolella elävät junaratsastajat (train riders) ovat jättäneet eri syistä taakseen tavallisen elämän kaduilla, taloissa ja kaupungeissa ja valinneet kodeikseen junat ja menon eteenpäin. Raiteilta näkyy kauas, mutta muuten elämä ei aina ole helppoa.

Seitsemän vuoden aikana ehtii tapahtua paljon: häitä ja hautajaisia, syntymää ja suhteen loppua, vankilaa ja sitä tärkeintä, vapautta kaikesta ulkoa määritetystä.

ELOKUVAN HENKILÖIHIN sopisi yleiskuvaus syrjäytymisen taustoista: kova lapsuus, sota tai ero rakkaasta. Toisaalta haastateltavat puhuvat vapaudesta, tarpeesta kulkea ja riemusta saapua uusiin paikkoihin. Todennäköisesti olisi liian kapeaa nähdä heidät yhteiskunnan eriarvoisuuden uhreina, mutta myös liian ylevää ajatella elämäntavan olevan vain yksilönvapauden ilmentymää.

Vapaudenkaipuuta on silti helppo ymmärtää. Jokainen länsimaisessa yhteiskunnassa, lakien ja sosiaalisten normien rajoiteviidakossa elävä voi samastua tuohon kaipuuseen.

Vapauden illuusiota ruokkii rooli yhteiskunnan ulkopuolisena. Se valitaan aluksi suuremmin miettimättä, mutta siitä tulee nopeasti elämää määrittävä tekijä. Jessie, Stonie ja James kertovat vielä haaveistaan, riemuitsevat paikkojen vaihtumisesta ja uuden löytämisestä eivätkä pahemmin välitä tulevasta.

VANHEMMAT RATSASTAJAT eivät enää unelmoi vaan toteavat tottuneensa raide-elämään niin, etteivät osaisi elää muualla. Vapaus laimenee tottumukseksi.

Junaveljesten seurakunta näyttäytyy kovan elämän oppikirjana. Arvoissa voi kuitenkin nähdä myös paljon hyvyyttä. Kamera seuraa henkilöitä läheltä niissäkin hetkissä, kun rajat ylittyvät.

Matkalla moni aikuistuu ja tasoittuu, mutta New York Slimille raiteet ovat ainoa paikka paeta Vietnamin muistoa. Sekin taitaa olla enemmän omaa sisäistä sotaa.

Long Gone esitetään Tampereen lyhytelokuvajuhlilla 9.–13.3. Tarkemmat ohjelmatiedot: www.tamperefilmfestival.fi.

Susanna Okker