Arvostelussa Terrence Malickin To the Wonder.

Terrence Malick on kuvien liikkeen, leikkauksen rytmin ja latteiden symbolien armoitettu taitaja.

Mestariohjaaja vaikuttaa vastikään käyneen läpi ranskalaista uutta aaltoa. Mies ja nainen kohtaavat ilman dialogia kuin Alain Resnaisin elokuvassa Hiroshima, rakastettuni (1959). Välikuvassa vaikuttaa vilahtavan Viime vuonna Marienbadissa -elokuvan (1961) veistetyt pensaat. Elokuvassa flirttaillaan Pariisin kaduilla kuin Jean-Luc Godardin Viimeisessä hengenvedossa (1959), paetaan avoautolla merenrantaan kuin Hullu Pierrot’ssa (1965) ja puhutaan ristiin eri kielillä kuin Itätuulessa (1970).

Malickin eksistentialismi ei kuitenkaan edusta sartrelaista elämäntapahybristä, vaan hän on aito kierkegaardilainen, jolle vapaus on lähinnä sitoutumista ja hyppyä uskoon. To the Wonderissa hän rinnastakin parisuhteessa vieraantumisen kristityn uskon epäilyyn.

Tällä kertaa Malick nojaa jo annoksen liikaa tekniseen taituruuteensa. Samalla hän unohtaa nöyryyden ja sortuu saarnaamaan oman kilvoittelunsa ylevyydestä.

Terrence Malick: To the Wonder. Ensi-ilta 3.5. Kolme tähteä.

Tuomas Rantanen