Taiteilija Nina Maria Kleivanin vauvadiktaattorit näyttävät hirmuvaltiuden inhimillisyydessään.
Hitler oli varmasti äidin kulta, ja Stalinillakin lienee ollut lapsena leikkikavereita. Ehkä Idi Aminkin tykkäsi leikkiä hippaa. Kuvataitelija Nina Maria Kleivanin kuvat muistuttavat, että lapsesta se hirmuhallitsijakin kasvaa.
Menneitä diktaattoreita ei usein käsitellä ihmisinä vaan ylimaallisena pahana. Jopa kirjailija Norman Mailer sortui viimeiseksi jääneessä teoksessaan kuvaamaan Hitlerin demonisten voimien ohjastamana. Saksalaista elokuvaa Perikato – Der Untergang taas kritisoitiin Hitlerin kuvaamisesta liian inhimillisenä, heikkouksine kaikkineen.
Tanskalais-norjalainen kuvataiteilija Nina Maria Kleivan ravistelee harhakuvaa epäinhimillisestä pahuudesta. Hän valokuvasi muutaman kuukauden ikäisen tyttärensä puettuna viime vuosisadan pahamaineisimmiksi diktaattoreiksi. Nyt kuvista koottu Potency-sarja on noussut jälleen julkisuuteen.
Vuonna 1999 otetuissa kuvissa Kleivanin Faustina-tytär poseeraa Stalinina ja Mussolinina, Saddam Husseinina ja Ajatollah Khomeinina. Kuvista löytyvät myös Idi Amin, Augusto Pinochet ja puhemies Mao. Slobodan Milosevic kelpasi vielä mukaan, mutta Kleivanin puettua lapsensa Hitleriksi Kleivanin aviomies ilmoitti, että nyt riittää.
Vuosikymmen ensiesittelynsä jälkeen Potency-sarjan kuvat ovat herättäneet jälleen huomiota: uudet näyttelyt nostivat ne pinnalle, ja internet teki loput.
”Internetin välityksellä sain koko maailman yleisökseni, ja kuvat levisivät ympäri maailman tunneissa”, Kleivan kertoo. ”En kuitenkaan tavoitellut kuvillani provokaatiota, vaan toivoin reflektiota. Toivon katsojan pohtivan sitä, mistä pahuus tulee.”
”Uskon, että syy, minkä takia monet reagoivat kuviin voimakkaasti, on se, että lapsi on niiden objekti. Viattomia lapsia pitäisi suojella pahalta. Taiteilijana rikon tätä luonnonlakia yhdistämällä pahan symbolit tähän viattomuuteen.”
”Toisekseen jotkut symboleista, joita käytän – jälleen Hitler – ovat niin vakiintuneita, että ne pystytään näkemään ainoastaan pahuuden ruumiillistumana”, Kleivan jatkaa. ”Näin on käynyt lähes mahdottomaksi hyväksyä näitä symboleita missään muussa yhteydessä.”
”Uskon, että osa katsoo kuvia suhteessa lapseen ja osa näkee ikonin tai symbolin, joka on niin voimakas, että se tekee sokeaksi kaikelle muulle.”
Nimenomaan vauva-Hitler on järkyttänyt monia. Esimerkiksi Kleivanin täti näki näyttelyn Ruotsissa tietämättä sitä sukulaistyttönsä tekemäksi ja piti teosta kuvottavana. Kleivanin mukaan tämä ei ole harvinaista.
”Kukaan ei reagoi niin voimakkaasti muihin kuviin kuin vauva-Hitleriin. Vaikka nuoremmat sukupolvet eivät puhu sodasta, näemme Hitlerin pahan ruumiillistumana”, Kleivan toteaa.
”Pahuus, jonka yhdistämme Hitleriin on tehnyt hänestä ikonin ja niin voimakkaan sellaisen, että kaikki keskustelu hänen ympärillään on mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeaa.”
Kleivan kertoo itse kasvaneensa vihaamaan saksalaisia. Hänen isänsä oli toisen maailmansodan aikaan Norjan vastarintaliikkeen jäsen ja joutui vankileirille.
”Kannoin lapsena taskussani muistilappua, johon oli kirjoitettu isäni vanginvartijan nimi, jotta jonain päivänä tunnistaisin ja tappaisin hänet. Siitä huolimatta, että isäni sanoi, että ei pitäisi vihata ketään. Viha on umpikuja.”
Mikä Kleivanin kuvista sitten tekee niin kauhistuttavia? Onko se sääntöjen rikkominen vai käsittämättömän pahuuden inhimillistäminen? Vai se, että kuvat liittävät lasten sotaleikit sodan järkyttävään todellisuuteen?
Diktaattorikuvien vaikutusta saattaa lisätä myös otos Faustina-vauvasta ilman roolivaatteita (katso Voiman sisällysluettelo, sivu 7), turvattomana ja alastomana, tyttönä mukana poikien ja miesten sotaleikeissä.
Teossarjan nimi Potency on monitulkintainen. Se voi viitata jokaisessa olevaan potentiaaliseen pahaan tai potentiaaliin ottaa vastaan ja sisäistää yhteiskunnan päällemme kaatama pahuus.
Mikäli Kleivan tekisi teoksensa uudestaan vuonna 2010, hän valitsisi samat roolimallit kuvastamaan ihmisen pahuutta.
”Ehkä Milosevich tuli aikanaan mukaan, koska hän oli ajankohtainen tuolloin. En ole varma, onko hänen ja vaikka Idi Aminin symboliarvo yhtä pitkäikäinen kuin Hitlerin tai Stalinin.”
Taitelijan kuvat muistuttavat katsojalle kaikkien diktaattoreiden, despoottien ja murhamiesten olevan pohjimmiltaan inhimillisiä.
”Kuva Stalinista voisi olla kuva kenen tahansa ystävällisestä isoisästä. Kuvasta ei näe hänen kontollaan olevia miljoonia uhreja tai sitä, mikä vainoharhainen, hirvittävä ihminen hän oli”, Kleivan huomauttaa.
”Me kaikki aloitamme elämämme samanlaisina. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä hyvää tai sanoinkuvaamatonta pahaa. Tyttärenikin voi päätyä hallitsemaan Tanskaa rautaisella otteella”.
Nykyään Kleivanin 11-vuotias tytär Faustina osoittaa lahjakkuutta viulunsoittoon.
Nina Maria Kleivan: Enigma. Boggalleriet 2010. 208 s.
Jari Tamminen
