Rahankeräyslaki tekee joukkorahoituksesta hankalaa: poliisi suuttuu, jos rahalle ei saa vastiketta.

Elokuussa uutisoitiin kirjailija Mike Pohjolan lastenroolipelin Myrskyn sankarit keränneen onnistuneesti miltei 13 000 euron rahoituksen verkon joukkorahoituspalvelu Indiegogossa.

Syyskuussa taas poliisihallitus totesi Senja Larsenin Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan 11 500 euron joukkorahoituksen luvattomaksi rahankeräykseksi, ja Larsen palautti projektia rahoittaneiden rahat.

Rajanveto siitä, ovatko yksittäiset suomalaiset joukkorahoitushankkeet luvatonta rahankeräystä vai tuotteiden ennakkomyyntiä, on noussut haasteeksi joukkorahoituksen rantautumiselle Suomeen.

Erona Pohjolan ja Larsenin hankkeissa oli se, että Myrskyn sankareissa jokainen rahaa antanut saa pelin valmistuttua rahoillensa vastikkeen: sähköisen tai painetun pelin, mainoksen pelikirjaan tai vaikkapa t-paidan. Lain mukaan kyseessä oli ennakkomyynti eikä rahankeräys.

Larsenin projektissa puolestaan oli mahdollista myös antaa pieniä lahjoituksia ilman vastinetta eli valmista kirjaa.

Vastikkeeton rahankeräys on Suomessa luvanvaraista, ja sitä säätelee rahankeräyslaki. Lain mukaan rahankeräys on toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa yleishyödylliseen toimintaan. Rahankeräyslupa voidaan antaa Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus.

”Rahankeräyslaki on Suomessa turhan tiukka, eikä vastaavaa ole monessa muussa Euroopan maassa. Mutta julkisessa keskustelussa molemmat osapuolet ovat olleet oikeassa”, toteaa asianajaja Samuli Simojoki. Hän viittaa Larsenin ruotsinkirjan synnyttämään keskusteluun.

Larsenin kirja on lähdössä uudelle joukkorahoituskierrokselle, jossa kirjan iPad-versio toteutetaan joukkorahoituksella. Simojoki on apuna hankkeessa. Uusintakierroksen tarkoituksena on osoittaa, että joukkorahoitus on mahdollista toteuttaa Suomen lain puitteissa. Samalla selvennetään joukkorahoituksen käytön periaatteita Suomessa.

Myrskyn sankareiden Mike Pohjola varmisti hankkeensa laillisuuden itse arpajaishallinnosta – tosin vasta siinä vaiheessa, kun joukkorahoitus oli jo käynnissä. Pohjolan mukaan oli tuurista kiinni, ettei hän ollut ottanut myös vastikkeetonta lahjoitustapaa vaihtoehdoksi.

Arpajaishallinnon virkamies vahvisti, että Pohjolan hanke oli ennakkomyyntiä.

”Olennaista ei kuitenkaan ollut edes vastikkeellisuus vaan se, että lahjoituksen saa antaa ja ottaa vastaan, mutta sellaista ei saa erikseen pyytää. Se on täysin absurdia”, Pohjola sanoo.

Pohjolan mielestä tarvetta olisi esimerkiksi arpajaishallinnon toteuttamalle neuvontapuhelimelle, joukkorahoitushanketta suunnitteleville.

Rahankeräyslakiin tarvittaisiin myös muutos: sitä ei ole säädetty sovellettavaksi joukkorahoitustapauksiin, vaikka niin käytnnössä tehdään.

”Rahankeräyslain fundamentaalinen tarkoitus on ollut mahdollistaa kansalaisjärjestöjen varainkeruu. Sitä ei ole tarkoitettu kaupalliseen toimintaan lainkaan”, ylitarkastaja Jukka Tukia sisäasiainministeriön poliisiosastolta kertoo.

Lakia uudistetaan parhaillaan, mutta joukkorahoituksen suhteen lakiin ei Tukian mukaan suunnitella muutoksia. Vuodenvaihteessa lakiin liittyen on tarkoitus järjestää isoja kuulemistilaisuuksia, joissa asia todennäköisesti nousee esille.

Nykyisen laintulkinnan takia joukkorahoitus on hankalinta kulttuurihankkeissa, jotka eivät pysty tarjoamaan rahoittajilleen selkeää vastiketta.

”Jos kysymyksessä on esimerkiksi taideprojekti leikkipuistoon, vastikkeellisuus menee helposti keksimiseksi. Sen pitäisi olla esimerkiksi pääsy suljettuun tilaisuuteen tai vastaavaa”, sanoo Tanja Jänicke, yksi suomalaisen Mesenaatti.me-joukkorahoituspalvelun perustajista.

Talvella avattava palvelu on kerännyt etukäteishakemusten pohjalta jo noin 100 avaushanketta. Niistä suurimmassa osassa vastike muodostuu täysin luonnollisesti, osassa se on ollut hankalaa.

Vastikkeen on oltava järkevässä suhteessa yksittäisen rahoittajan maksamaan rahasummaan – jos tämä ei toteudu, myös poliisi voi teoriassa puuttua asiaan.

”Esimerkiksi viidensadan euron sijoituksen vastikkeena ei voi olla t-paita”, Jänicke sanoo.

Yksi yhteiskunnalliseksi yritykseksi pyrkivän Mesenaatti.me:n tavoitteista on silti osoittaa, että joukkorahoitus on oikealla rajauksella Suomessa täysin mahdollista.

_______________

Myynti ok, hyvä tarkoitus ei

Joukkorahoitus eli crowdfunding on rahoittamisen muoto, jossa esimerkiksi tuotteille, taideteoksille tai kulttuurihankkeille kerätään rahoitus etukäteen yksittäisten henkilöiden pienten tai suurten sijoitusten avulla.

Ideana on, että yksittäiset henkilöt voivat tukea juuri sellaisia projekteja, joita itse haluavat. Joukkorahoitushankkeiden taustalla voi myös olla kuka tahansa: yksityiset henkilöt, yhdistykset, yritykset, säätiöt tai vaikkapa taideinstituutiot.

Joukkorahoitusta pidetään vaihtoehtoisena ja suorana rahoittamisen keinona, jolla pystyy myös nopeasti testaamaan oman ideansa toimivuuden: jos kukaan ei halua antaa lyhytelokuvaprojektille rahaa, miksi itsekään ottaisi riskiä ja sijoittaisi siihen kymmentätuhatta?

Tunnettuja verkossa toimivia kansainvälisiä joukkorahoituspalveluita ovat muun muassa Kickstarter ja Indiegogo. Kickstarterin kautta on rahoitettu projekteja yhteensä jo satojen miljoonien dollarien arvosta.

Yleensä joukkorahoitusprojekteissa rahoittaja saa rahoilleen vastineen sijoittamansa summan mukaan: kirjaprojektissa esimerkiksi kymmenellä dollarilla voi saada valmiin kirjan, sadalla dollarilla lisäksi bonusmateriaalia ja pääsyn kirjoitustyötä seuraavaan blogiin ja tuhannella dollarilla kaiken päälle oman ideansa kirjan tarinaan.

Maailmalla joukkorahoituksen alkuperäinen ajatus on kuitenkin ollut melko laaja: projekteille on voinut antaa rahaa myös ilman vastinetta, jolloin sijoituksen tarkoitus on puhtaasti kulttuurinen, sivistyksellinen tai yleishyödyllinen.

Juuri tästä kumpuaa ristiriita suomalaisen lainsäädännön kanssa: osallistuminen joukkorahoitusprojektiin pelkän hyvän tarkoituksen vuoksi on Suomessa hankalaa.

”Samaan aikaan supermarketeissa on kuitenkin täysin laillista tehdä tavallista tuotemarkkinointia hyväntekeväisyyden varjolla, vaikka hyväntekeväisyys olisi täysin nimellistä”, kirjailija Mike Pohjola kummastelee.

Kalle Heino