The Sonics palaa lavalle lähes 40 vuoden tauon jälkeen.
KEIKKASuomalaisyleisö pääsee vihdoin kokemaan elävänä maailman mullistaneen kolmen soinnun päälle karjumisen.
Pohjoisamerikkalainen The Sonics aloitti särökitaran soiton ja garagerockin vallankumouksen. Bändi on vastuussa suurin piirtein kaikesta simppeliin räkäisyyteen luottavasta musiikista 40 viime vuoden aikana, punkista grungeen, elektroon ja Kallion vallanneisiin ketjurokkareihin.
The Sonics toimi 1960-luvulla vain muutaman vuoden, mutta sen merkitys rockin historiassa on kasvanut valtavaksi. Bändin perustajajäsen, kitaristi Larry Parypa, on huomannut nuorten polvien löytävän Sonicsin yhä uudelleen ja uudelleen. Vaatimaton mies perustelee yhtyeen merkitystä pioneeriasemalla.
”Ihmiset palaavat musiikissa aina niiden bändien pariin, jotka aloittivat jotakin uutta. Me olimme ensimmäisiä, joiden levyillä rääyttiin”, Parypa selittää puhelimessa, ihan rauhallisesti.
Bändin räkäisen soundin vaikutus näkyy muiden garage-rokkareiden lisäksi suurin piirtein kaikessa alternative-rockiksi kutsutussa. Sonicsin omat biisit The Witch, Strychnine ja versiot garage-standardeista Louie, Louie ja Have Love, Will Travel iskevät yksinkertaisessa raivokkuudessaan yhä uusiin musiikintekijäpolviin, genrestä riippumatta.
Sonics-asenne kuuluu 2000-luvun alun musiikissa paitsi White Stripesin ja Eagles of Death Metalin kaltaisten perusteisiin palanneiden rock-aktien musiikissa, myös elektronisemmalla puolella.
LCD Soundsystemin muutaman vuoden takaisessa Losing My Edge -tanssihitissä luetellaan kaikki viimeksi kuluneen puolen vuosisadan kovimmat vaikuttajat – The Sonics jää toistumaan loputtomiin.
Vaikka The Sonics nautti jo aikoinaan kovaa kulttimainetta, sen ura hiipui muiden velvollisuuksien alla. Bändin jäsenet häipyivät opiskelemaan – ja sotimaan Vietnamissa.
Parypa on työskennellyt vakuutusbisneksessä ja soitellut kavereiden kanssa olohuoneessaan. 1970-luvun alun jälkeen jouduttiin odottamaan vuoteen 2007, ennen kuin ikonit saatiin jälleen houkuteltua lavalle.
”Newyorkilainen promoottorimme ei vain suostunut jättämään meitä rauhaan. Ensimmäiset treenit tauon jälkeen kuulostivat hirveiltä, mutta vähitellen homma alkoi sujua ja me innostua”, kitaristi kertoo.
Nyky-Sonicsissa on mukana myös alkuperäinen laulaja Gerry Roslie. Hänen rääyntänsä on Sonics-soundin erottamaton osa.
Suuri osa The Sonics -tuotannon viehätyksestä tulee äänitteiden käsinkosketeltavan elävästä tunnelmasta. Se johtuu bändin aikanaan käyttämästä tekniikasta, tai sen puutteesta.
Legendat kertovat, miten Here Come The Sonics -albumin rummut nauhoitettiin yhden mikrofonin kautta, tai miten bändi repi studion äänieristeet elävämmän äänimaailman toivossa. Parypa naureskeleekin, että lavoille palaamisessa haastavinta on tottua uuteen tekniikkaan.
”Ei meillä aikoinaan mitään kitaramonitoreja ollut.”
Kun alkuun on päästy, keikkailu maistuu garagerockin vanhemmille valtiomiehille.
”On hienoa päästä näkemään Eurooppaa ja tavata uusia ihmisiä, joille The Sonics on niin iso juttu. Soitamme keikoilla mielellämme vanhoja biisejä – yleisö saa mitä haluaa.”
Syksyllä 2009 bändi kiertää Kreikasta Espanjaan minkä oikeilta töiltään ehtii – suomalaisten onneksi vihdoin myös Helsinkiin.
The Sonics & The Flaming Sideburns Helsingin Nosturissa 29.11. kello 21, ovet aukeavat kello 19.
Taru Torikka
