Howl on tehokas & runollinen & hullu & rehellinen sillisalaatti.

Allen Ginsbergistä kertova tyylikäs ja jopa lohdullinen elokuva sekoittaa oikeussalidraamaa, Ginsbergin fiktiivistä haastattelua, psykedeelistä animaatiota ja joitakin autenttisia valokuvia ja filminpätkiä.

Tehokkainta on syntisen savuisessa kellariloukossa paasatut, silloisen jenkkiläisen yhteiskunnan moraalin veitsenterällä keikkuvat runot.

Kirjallisessa alkuvaiheessaan beat-sukupolven edustaja Ginsberg tasapainoili heterouden ja homouden välillä ja vältti sähköshokkihoidon, toisin kuin Carl Solomon, josta Ginsberg kertoo runossa Pilgrim’s State’s Rockland’s and Greystone’s foetid halls.

”I’m with you in Rockland where we are great writers on the same dreadful typewriter”, loistavan karismaattisiin mittoihin kasvanut Ginsbergiä näytelevä James Franco vuodattaa sydäntäsärkevästi elokuvan lopussa. Elokuva on ylistys myötätunnolle, ystävyydelle, yksinäiselle hulluudelle ja hullulle yksinäisyydelle.

Animoidut runot ovat virkistäviä – tarpeeksi abstrakteja ja tarpeeksi kuvaavia kertoakseen Ginsbergin kuumeisesta maailmantuskasta ja heikomman pelastamisesta Molokin kidasta.

Runoudessaan Ginsberg pyrki valheettomuuteen ja sosiaalisen hyväksynnän kerjäämisen tarpeettomuuteen. Täydellinen rehellisyys tuottaa samaa kuin puhuisit äänettömästi itsellesi.

Tämä oli vakiintuneille kirjallisuuspiireille liikaa, ja vuonna 1956 ilmestynyt teos Howl and Other Poems vei kustantajan pitkään sensuurioikeudenkäyntiin.

Elokuvassa konservatiivinen tuomari kuitenkin pehmenee juuri tässä kohtaa. Olemme erilaisia, elämme erilaisissa maailmoissa – sosiaalisesti sekä omien päidemme sisällä.

Siksi vapaan yhteiskunnan täytyy myös sallia erilaiset puhetavat pysyäkseen vapaana, eikä tällä ole mitään tekemistä kirjallisten meriittien kanssa.

Rob Epstein & Jeffrey Friedman: Howl. Esitetty Rakkautta & anarkiaa -festivaaleilla, teatterilevityksessä tammikuussa 2011.

Mirkka Hietanen